Ensimmäiset pentuiluviikot

Oiva on ollut meillä nyt reilut viisi viikkoa. Aika on mennyt huiman nopeasti. Katselin noita pikkupentukuvia, onpa se muuttunut paljon jo muutamassa viikossa. Pennun kehitys tässä iässä on tosi nopeaa. Nyt sitä ajattelee, että voisihan se jo kasvaakin, mutta ehkä sitä myöhemmin tulee kaipaamaan näitä pentuaikoja. Pitää siis nauttia täysillä vielä kun se on tuollainen pikkuinen!

Elämä Oivan kanssa lähti hyvin käyntiin. Ensimmäiset pari viikkoa se lähinnä nukkui. Itselle tuli ihan yllätyksenä kuinka paljon se pentu nukkuukaan! Tai kyllä sen nyt tiesi ja selväähän se on, että pieni pentu nukkuu paljon, mutta välillä saatoin silti käydä vilkaisemassa hengittääkö se.. Välillä se tietysti heräsi syömään ja ulkonakin käytiin parin tunnin välein. Onneksi muutimme juuri ennen pennun tuloa uuteen asuntoon, jossa on pieni takapiha. Pennun sisäsiistiksi opettaminen onkin ollut mielestäni kohtalaisen helppoa, kun sen pystyy päästämään niin nopeasti ulos. 

Väsyneen näköinen, mutta onnellinen pennun omistaja.

Floran ja Oivan yhteiselo alkoi ensimmäisenä iltana aikamoisella rähinällä, Floran puolesta siis. Ehdin jo ajatella, että eikö se hyväksykään pentua, kun parin ensimmäisen päivän aikana Flora kertoi hyvin kovaäänisesti Oivalle jos se meni vähääkään liian lähellä. Luulen että Floran piti vain heti alussa tehdä Oivalle rajat selväksi. Jo parin päivän jälkeen onnistuin kännykällä nappaamaan niistä alla olevan kuvan. Tosin noin lähekkäin ne taisivat ajautua vahingossa! Päivä päivältä Flora on alkanut paremmin sietää Oivaa lähellään ja nyt ne saattavat jo nukkuakin vierekkäin! Toki tätä tapahtuu vain silloin, kun arvon prinsessa sattuu nukkumaan lattialla eikä sängyssä tai sohvalla ;) Oikeastaan olen ollut Floraan erittäin tyytyväinen. Se on osoittanut olevansa pennun suhteen reilu eikä komentele sitä turhaan. Sen oma raja on toisina hetkinä aika suuri ja taas toisinaan se saattaa päästää pennun ihan iholle. Se varoittaa kuitenkin aina murisemalla, joten Oivan on helppo tietää millä tuulella Flora on. 

Oiva <3 Flora

Kissaan tutustuminen ei ollutkaan niin helppoa kuin olin ajatellut. Oivalla ja veljillä oli ollut synnyinkodissaan Alavudella kaverina kissoja, joista yksi oli nuori ja se leikki pentujen kanssa. Tietysti kun Oiva kotiutui meille ja näki ensimmäisiä kertoja kissan, se luuli että tämänkin kanssa voi leikkiä kivoja jahtaamisleikkejä. Meidän Rolle 14-vuotta ei suinkaan tälläisestä innostunut vaan juoksi karkuun sohvan tai sängyn alle aina kun ehti. Ja jos ei ehtinyt, se näytti kyntensä ja läimi Oivaa minkä ehti. Yleensä ehdittin näihin tilanteisiin aika hyvin lopettamaan Oivan touhut, mutta on Rolle pari kertaa ehtinyt iskeä kyntensä Oivan poskeen. Onneksi mitään pahempaa ei ole sattunut ja Oivan silmät ovat välttyneet kynsiltä. Rolle tulee kyllä hyvin toimeen koirien kanssa ja pitääkin niistä, mutta jahtaaminen ei sille sovi. Nykyään Oiva osaa jo kohtalaisen hyvin jättää Rollen rauhaan ja vain saadessaan hepuleita se saattaa rynniä kissan perään. Tässäkin on vain pitänyt alusta saakka määrätietoisesti poikkaista kaikki leikki/jahtaamisyritykset ja tarjota Oivalle vaihtoehtoista tekemistä kissan retuuttamisen sijaan. Hiljaa hyvä tulee! Rolle raukalla on ollut ehkä elämänsä stressaavimmat viisi viikkoa, mutta eiköhän sekin tuosta toivu. 

Ensimmäisen viikon aikana oleskeltiin Oivan kanssa lähinnä kotona eikä käyty kotinurkkia pidemmällä. Toisella ja kolmannella viikolla alettiinkin sitten jo enemmän miettiä pennun sosialistamista erilaisiin paikkoihin ja käytiin esimerkiksi Kaarinan ja Turun keskustassa. Ensimmäinen reissu tehtiin Kaarinan Mustiin ja Mirriin. Eläinkauppa oli toki vallan ihana paikka kaikkine hajuineen ja kaupantäteiteen (niiltä sai namia).

Turun keskustaan matkustimme bussilla. En itse omista tällä hetkellä autoa ja onkin tärkeää, että Oiva oppii kulkemaan rauhallisesti bussissa. Bussimatka ei aiheuttanut oikeastaan mitään reaktiota Oivassa. Se oli kuin oltaisiin aina bussissa istuttu. Toki se katseli bussiin tulevia ja poistuvia ihmisiä uteliaana, mutta istui kuitenkin tosi hienosti jaloissani bussin lattialla. Kaupungilla ollessa Oiva osoitti heti olevansa reipas ja rohkea. Jopa Hansakorttelissa pentu kulki häntä pystyssä innoissaan mitään pelkäämättä. Ihmisten perään se pyrki hieman, mutta kun niitä oli tarpeeksi ympärillä niin sekin unohtui. Palkkasin Oivaa namilla vierellä kulkemisesta ja katsekontaktista. Kävimme kahvilla Arnoldsilla ystäväni Nooran kanssa ja sillä välin Oiva ehti nukahtaa pöydän alle keskelle Hansan vilinää. 

Rentoa menoa Hansassa

Yllämainittujen lisäksi ollaan käyty pariin otteeseen kyläilemässä tuttujen luona ja Oiva on ollut mukana esimerkiksi barffikaupassa. Mökilläkin oltiin hiihtolomalla, mutta taidan laittaa siitä myöhemmin kuvia ja kertomusta. Tallilla ollaan käyty kerran katsomassa hevosia. Ne olivatkin vähän jännittäviä, mutta eihän se ihme ole, pieni pentu ja valtavat hevoset! Pelottavinta Oivan mielestä oli ehkä se, kun minä talutin hevosta ja O sai tyytyä katselemaan vierestä Elinan kanssa. Tallille on tarkoitus käydä vielä, jotta Oiva tottuisi mahdollisimman hyvin hevosiin. Itsellä kun on vieläkin haaveena se omassa pihassa asustava suomenhevonen. Sitten joskus kun on se oma iso piha! Hallillakin (Doxx-areena) ollaan käyty muutama kerta. Tiistaina treenattiinkin siellä jo vähän.

Meidän pentuaikaa ja eri paikkoihin sosialistamista on varjostanut oma terveys. Minulta murtui nilkka tammikuun alussa ja ensimmäisen viikon pennun kanssa vietin jalka kipsissä. Kipsin poiston jälkeen meni aikaa ennen kuin kykenin kävelemään täysin ilman keppejä. Jalan kipuilun takia ei olla käyty erilaisissa paikoissa ihan niin aktiivisesti mitä joskus ennen onnettomuutta olin suunnitellut ja ollaankin touhuttu minun kipujen rajoissa. Toisaalta koen välillä morkkista siitä, ettei olla oltu superaktiivisia, toisaalta pentukin on nukkunut aika paljon ja kaivannut selvästi lepoa, joten on ollut varmaan ihan hyväkin ottaa ensimmäiset viikot rauhassa. Kyllä kai sitä ehtii vielä, eikä me nyt ihan pelkästään neljän seinän sisällä olla oltu!  

Treenailuistakin sen verran voisin mainita, että aloin heti ekalla viikolla ehdollistaa Oivaa naksuttimeen. Kun oli ehdollistunut ääneen, aloin opettaa luopumista ja katsekontaktia. Katsekontaktin tuntui ymmärtävän ja oppivan tosi nopeasti ja katsoikin jo ihan ekoista päivistä lähtien tosi kivasti silmiin. Toki kotona paremmin mitä isommassa häiriössä, mutta sehän on selvä. Nykyään tarjoaa jo tosi kivasti kontaktia ja se on kyllä oikeasti tosi oleellinen taito kaikkien temppujen ohella. Tietysti sitä pitää vielä treenata eri häiriöissä paaaljon lisää. 

Tässä siis vähän höpinöitä meidän ensimmäisistä viikoista. Katsotaan jos kirjoittelisin treeni ja koulutusjuttuja seuraavaksi. Ne tuottavat eniten päänvaivaa, joten ehkä niistä olisi hyväkin kirjoitella. Jos vaikka saisin joitain ahaa elämyksiä!