perjantai 18. huhtikuuta 2014

Lokki ja varis

Tänään Oiva on jo 18 viikkoa vanha. Neljä ja puoli kuukautta siis, kylläpä aika rientää! Tänään Oiva pääsi tutustumaan riistaan ensimmäisen kerran. Tai no ei virallisesti ensimmäisen, pennut saivat tutustua siipiin jo pentulaatikossa, mutta ensimmäisen kerran meille muuton jälkeen.

On mukavaa kun kasvattaja Nina asuu aivan tuossa naapurikaupungissa ja päästiin tutustumaan riistaan Ninan opastuksella. Itselle nämä riista ja nome hommat ovat vieraampia, joten kiva kun on joku kokeneempi auttamassa. Taippareihin meidän on Oivan kanssa tarkoitus mennä, mutta muita tavoitteita meillä ei vielä ole nomen suhteen. Olen kuitenkin kiinnostunut tutustumaan tähänkin lajiin paremmin ja mitä monipuolisempi harrastuskaveri niin sitä parempi! Labukoista on moneen hommaan ja harrastukseen, siinä yksi syy, miksi juuri tämä rotu on valikoitunut omakseni.

Käytiin ensin juoksuttamassa koiria vapaana. Paikalla olivat Ninan koirat Muru (Oivan isoäiti) ja Eddie (Oivan setä), Jennin Elmo (Oivan veli) ja tietysti meidän Oiva ja Flora. Kaikki tulivat hyvin juttuun ja vauhtia riitti!

Oiva sai tutustua riistaan Elmon jälkeen. Ensimmäiseksi tutustiin varikseen ja sen jälkeen lokkiin. Oiva lähti heti uteliaana nuuskimaan maahan jääneitä linnun hajuja.


Seuraavaksi päästiinkin jo kurkkimaan mitä sieltä muovikassista löytyykään. Oivaa rupesi vähän jännittämään, taisi variksessa olla sen verran voimakas haju! 


Kun Oiva oli ensin saanut tutustua lintuihin rauhassa, Nina teki parin, kolmen metrin laahausjäljen ja vei linnun hieman piiloon. Oiva seurasi melko tarkkaan mitä tapahtui, mutta välillä piti vähän haukahtaa seuraamassa olleille ihmisille ja kameralle. 



Parin laahausjäljen jälkeen varis ei ollut enää niin jännittävä ja Oiva otti sen kertaalleen kannettavaksikin minun innostamana. 




Variksen jälkeen tutustuttiin myös lokkiin. Sekin oli kiinnostava ja samalla vähän jännittävä.


Varis vei kuitenkin voiton ja sitä piti vähän nuolaistakin kuten kuvasta näkyy! Oiva oli kiinnostunut riistasta ja jäljestikin uteliaana niistä jääneitä hajuja. Riistaviettiä siis tuntuu löytyvän ja Oivan rauhallisen kiinnostunut tapa suhtautua lintuihin on kuulemma ihan normaali, eli tyytyväinen voi olla. Sovittiin, että seuraavan kerran näytetään riistaa Oivalle kuukauden päästä.


Lopuksi käytiin vielä vähän juoksemassa ja lammella uimassa. Tosin Oiva tyytyi katselemaan vierestä uteliaana kun Elmo, Eddie ja Muru pulikoivat. Florakaan ei uimisesta innostunut, taisi olla vielä vähän kylmää!









keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Pentuseminaari

Oltiin 5.4 Veikkolassa pentuseminaarissa Oivan veljen Elmon omistajan Jennin kanssa. Seminaarin piti Mia Skogster ja aiheena oli pennun ensimmäisen elinvuoden koulutus ja tottiskoulutuksen aloittaminen.  Minusta seminaari oli oikein hyvä ja Mia oli esiintyjänä selkeä ja ymmärrettävä. Mia osasi perustella asioita hyvin ja ei tyrmännyt myöskään muita tapoja kouluttaa, vaan kertoi miten itse toimii ja kouluttaa.

Semma pidettiin siis Veikkolassa ja paikkana oli PiskiPaja. Tiedossamme oli, että semma pidetään koulutushallissa, mutta itselleni tuli yllätyksenä kuinka kylmä hallissa oli. Istuttiin taukoja lukuunottamatta paikoillamme 10-17.30, joten siinä ehti paleltua. PiskiPajalta tuli infosähköposti ajo-ohjeista ja siitä mitä tarvitsee ottaa mukaan. Listassa oli mm. sisäkengät, retkituoli ja käteistä rahaa ostoksia varten. Se, mitä olisin eniten toivonut ottaneeni mukaan, olisi ollut paksu huopa ja toppahousut, niin kylmä minulle tuli semman aikana. Ehkä olisi pitänyt itse tajuta, että hallissa voi olla kylmä, mutta jotenkin olin kuvitellut teoria osuuden olevan jossain hallin luentotilassa tai vastaavassa ja hallin olevan lämpimämpi. Noista halleista ei aina oikein tiedä, jotkut voi olla tosi lämpimiä ja jotkut kylmiä. Hallin kylmyydestä olisi ollut kiva saada kuulla infosähköpostissa. Muutoin järjestelyt PiskiPajan puolesta olivat oikein onnistuneita. Kanttinissa oli runsaasti herkkuja tarjolla ja ison tilan ollessa kyseessä seminaarin seuraaminen oli myös helppoa, koska tilaa riitti kaikille.

Olin ilmoittanut minut ja Oivan esimerkkikoirakoksi, mutta kaikki koirat eivät päässeet mukaan ja me emme valikoituneet Oivan kanssa. Jälkikäteen ajateltuna se oli oikeastaan ihan hyvä. Päivä olisi ollut ihan  älyttömän pitkä ajomatkoineen ja ehkä vähän liian rankka Oivalle. Lisäksi ilman koiraa pystyin keskittymään rauhassa seminaariin, eikä tarvinnut koko ajan miettiä miten Oiva pärjää autossa tai häkissä. Toisaalta olisi ollut hirmukivaa päästä Mian ohjattavaksi. Ehkä seuraavalla kerralla sitten!

Kirjoittelen tähän nyt joitain juttuja seminaarista, mutta mitään syväluotaavaa tekstiä koko seminaarista en edes pystyisi tekemään, eikä se ole mielestäni tarkoituksenmukaistakaan. Jokainen pystyy halutessaan menemään seminaariin itse ja sitä voinkin lämpimästi suositella. Kirjoittamani asiat ovat niitä, jotka ovat jääneet itselleni tärkeinä asioina mieleen ja olen saattanut painottaa asioita eri tavalla kuin seminaarissa.

Hyvä suhde koiraan luodaan jo pentuna ja suhteen luominen alkaa heti pennun kotiutuessa. Koulutus aloitetaan aina motivaation kasvattamisesta palkkiota kohtaan ja sen tavoittelemiseen ohjaajan kädestä. Pennulle ensisijainen palkkio on ruoka. Motivaatiota ruuan tavoitteluun kädestä rakennetaan niin, että pennun annetaan tavoitella kädessä olevia nameja ja varastaa kädestä. Namikättä pidetään ensin auki, jotta pieni pentu ymmärtää ruuan tulevan sieltä. Kun pentu on jo oppinut namien tulevan kädestä, voidaan sen intoa kasvattaa estämällä pennun suora pääsy namikädelle pitämällä sitä kiinni rinnan kohdalta. Kun pentu työntyy rinnan edessä olevaa kättä vasten, päästetään se namikädelle ja annetaan "jackpot" eli useita nameja kerralla. Lisäksi tässä hyödynnetään laumaviettiä, kehutaan ja kannustetaan pentua, kun se tavoittelee namikättä. Pennun ensimmäisen elinvuoden tärkein tavoite on rakentaa motivaatiota ohjaajan kanssa työskentelyyn ja tekemiseen.

Varsinaisten liikkeiden koulutus aloitetaan vasta, kun pentu osaa tavoitella ruokaa ohjaajan kädestä innokkaasti ja pentu hakee ohjaajalta palkkiota oma-aloitteisesti ja ilman houkuttelua. Namikäden tulee olla rauhallinen ja selkeäliikkeinen, jotta pentu pystyy seuraamaan käden liikettä. Liikkeitä, jotka opetetaan pennulle namilla (kädellä ohjaten), ovat mm. perusasento, sivulletulo, seuraaminen, käännökset, takapään käyttö, luoksetulo, eteen tulo, istuminen ja maahanmeno.


Tässä Oiva pitää kontaktia!
Kuva ei ole seminaarista,
vaan eräistä tkk:n treeneistä muutama viikko sitten.
Kuvan otti Nina Remes. 


Kysyin liikkeiden nimeämisestä, koska jotenkin itse olen ollut tässä arka. Tai ajatellut, että en nimeä kauheasti liikkeitä ennen kuin ovat teknisesti tosi hyviä. Mia oli sitä mieltä, että kun pentu osaa liikkeen namikädellä ohjaten ja motivaatio on korkea, siihen voi alkaa lisätä käskysanaa. Ei ole kuulemma vaarallista jos pentu esim. istuu alkuun välillä hieman huonommin, vaan tilanne korjaantuu monesti pennun kasvaessa. Mia mainitsi kuitenkin, että jos huomaa pennun oppineen liikkeen väärin, niin silloin asia pitää toki korjata. 

Liikkeet, joihin tehdään hyvä pohjatyö pentuna ovat seuraaminen (motivaatio ja paikka), luoksetulot (motivaatio ja vauhti), noudot (ote ja takaisinpaluuvauhti) ja eteenlähetys (motivaatio). Eteenlähetyksestä itselleni jäi mieleen vinkki opettaa se ennemmin lelulla, kuin kosketusalustalla. Pk tottiksessa eteen menoon halutaan vauhtia ja viettiä ehkä vielä enemmän kuin tokossa ja kosketusalustan "etsiminen" saattaa hidastaa koiraa. Tämä siis siksi, koska alusta ei näy pidemmältä ja koira saattaa joutua hidastamaan etsiessään oikeaa paikkaa. Tokossa matka on lyhyempi ja tällöin vastaavaa ongelmaa ei ehkä tule.

Pennun alkuopetus tapahtuu siis namilla. Hiljalleen namipalkka vaihdetaan lelu/saalispalkkaan. Tämä tapahtuu yleensä siinä vaiheessa, kun koiran saalisvietti alkaa olla "auki" eli koira kiinnostuu saalisleikeistä. Lelupalkkaa voidaan käyttää vasta, kun pentu on oppinut leikkimään ja osaa irrottaa lelusta. Saalisvietti on silloin hyvä, kun pentu tavoittelee myös "kuollutta" saalista, eli paikallaan olevaa lelua. Lelupalkkaan siirtyminen ei ole mitenkään ehdotonta, jos koira ei leiki mielellään. Pennulle/nuorelle koiralle lelulla opetettavia liikkeitä ovat mm. esineen tuominen tänne-käskyllä, eteen istuminen esine suussa, esineen pitäminen ja eteen lähetys. 

Jos pennun saaliviettiä halutaan vahvistaa, se voidaan tehdä avustajan kanssa. Avustaja pitää pentua liinassa ja ohjaaja leikkii  koiran edessä lelulla (riippuu lajista, jos esim. haku tai suojelu, annetaan avustajan leikkiä ja ohjaaja pitää koiraa). Ohjaaja heittelee lelua nopein, terävin liikkein ja antaa lopulta pennun ollessa innostunut, sen purra leluun. Tärkeää on, että pennun annetaan voittaa aina, kun se vähänkin vastustaa. Pennulle tehdään tunnetta siitä, että se on vahvempi kuin ohjaaja. Pennun kanssa leikitään jonkin aikaa (leikin kesto riippu pennusta) ja kun pentu on todella innokas, leikki päätetään niin, että pentu irrottaa käskyllä lelusta. Joissain tapauksissa pennun annetaan myös kantaa lelua esim. autolle. Tärkeää leikissä on ohjaajan oma innostuneisuus, pitää osata iloita lelusta ja sen pitämisestä jotta koirakin innostuu. 


Tässä me leikitään! Kuva myös tkk:n treeneistä. (c) Nina Remes.

Muita tärkeitä pennulle opetettavia asioita ovat ohjaajan kunnioittaminen, fyysisen käsittelyn sietäminen, rauhoittuminen, hallintakäskyt (ei, tänne, odota ja irti), toisten koirien ohittaminen ja nenätyöskentely (esim. jälkeä ajatellen). Hyvän hallinnan hyötyjä koiralle ja ohjaajalle ovat esimerkiksi se, että koiralle voidaan antaa enemmän vapautta, stressin poistuminen koiran elämästä, koira saa toteuttaa itseään ja viettiään jos se pystytään hallitsemaan myös korkeassa viettitilassa ja arkielämä on helpompaa ohjaajalle koiran ollessa hallinnassa. 

Pennun opetuksessa vältetään liian teknistä opettamista, kokonaisten koeliikkeiden harjoittelua, liikaa stressiä ja pakotteilla aktivoimista, rajattomuutta ja turvattomuutta. 

Teoriaosuuden jälkeen (ja itseasiassa sen välissäkin) Mia treenasi omaa 13-viikkoista pentuaan Big Daddyä. Oli hienoa seurata mitä jo noinkin pieni pentu osasi ja miten innostunut ja motivoitunut se oli tekemiseen. Tämän jälkeen aloitettiin harjoituskoirakoiden koulutus. Koirakoita oli yhteensä kahdeksan, pari malia, saksanpaimenkoira, suursnautseri, bortsu, amstaffi ja dobermanni taisivat olla rodut. Kaikkien kanssa harjoiteltiin hieman eri juttuja, mutta monen koirakon kohdalla toistui imutustekniikka ja seuraamisen opettaminen. 

Mian mukaan imuttaessa käden asento on tärkeä. Käden asento on kuppimainen ja peukalo osoittaa ulospäin kämmenestä (vähän kuin käsi vaihdekepin päällä, tämä havainnollisti ainakin minulle asentoa). Namit ovat tarpeeksi suuria, etteivät ne putoa kämmenestä. Koiran ei anneta syödä  nameja koko ajan kädestä, vaan se saa palkkaa välillä kädestä yksi kerrallaan ja lopussa isomman määrän, eli "jackpotin". Imuttaa voi joko vasemmalla kädellä tai oikealla. Varsinkin jos koirasta kasvaa iso, olisi hyvä käyttää oikeaa kättä, koska koiran on totuttava vasemman käden paineeseen yläpuolellaan lopullisessa seuraamisessa. Oikea käsi voi olla myös helpompi häivyttää kuin vasen. Pikkuhiljaa aletaan kättä nostaa ylös ja taas laskea alas, eli häivytetään käsiapua. Palkka pitää antaa kuitenkin tarpeeksi alhaalla, ettei koira opi hyppimään seuraamisessa. Käännöksiä treenataan niin, että imuttava käsi työntyy hieman taaemmas ennen käännöstä ja koira ikäänkuin väistää ohjaajaa. 

Siinäpä ne muistiinpanot nyt taisivat olla. Itse mietin oman pennun koulutuksen kohdalla tällä hetkellä paljon sitä, opetanko kuinka paljon liikkeitä kädellä ohjaamalla ja voimakkaita apuja käyttäen, vai enemmän operantisti niin, että pentu saa tarjota itse asioita ja poimin niistä liikkeet (sheipaten). Jotenkin nyt olen päätynyt sellaiseen ratkaisuun, että osan liikkeistä opetan toisella tyylillä ja osan toisella. Esimerkiksi seuraamisen ja sivulletulon opetan imutustekniikalla ja esineen luovuttamista ollaan treenattu tarjoamisen kautta ja naksulla oikeaa toimintoa merkaten. En tiedä, mennäänkö tässä nyt ihan väärään suuntaan, mutta näin aion nyt toimia, koulutustyyliä vaihdellen riippuen aina opetettavasta liikkeestä. Aika näyttää mitä tuosta Oivasta sitten kasvaa ja mitä asioita olen osannut opettaa sille oikein ja mitä tehdään sitten uudestaan eri tavalla.


tiistai 8. huhtikuuta 2014

Labradoorit lääkärissä

Olen ajatellut kirjoittavani joitain juttuja ylös viikonloppuisesta Mia Skogsterin pentuseminaarista, mutta en ole oikein saanut aikaiseksi mitään lyhyttä pätkää enempää. Kirjoittelenpa nyt ennen sitä tämänpäiväisestä eläinlääkärireissusta. 

Oivalla oli tänään siis 16-viikkoisrokotukset ja Florakin pääsi mukaan omille rokotuksilleen. Sain Saran mukaan apuriksi, mikä oli ihanaa, koska matkustettiin eläinlääkäriin ja takaisin bussilla ja kahden koiran kanssa homma olisi mennyt vähän turhan hankalaksi. Olemme nyt käyneet Oivan kanssa Turun Vettorissa jo kaksi kertaa, ensimmäisillä rokotuksilla 12 viikon iässä ja reilu viikko sitten tulleen sarveiskalvon haavan takia. 

Kävimme ennen lääkäriä matkustamassa Förillä. Föri ei pelottanut pentua oikeastaan ollenkaan, mutta samaan aikaan lautalle tulevalle lapsilaumalle oli pakko vähän haukkua. Oiva saattaa olla toisinaan aika haukkuherkkä. Varsinkin toiset haukkuvat koirat ja lapset saavat sen räksyttämään. Olen remmikävelyissä päättänyt, että Oiva saa kulkea "vapaasti" remmissä, kuitenkin minun valitsemallani puolella tietä ja tottakai niin ettei se vedä. Ohituksissa olen ottanut Oivan kontaktiin sivulle "täällä" käskyllä. Remmissä sivullaolo ei siis ole varsinaista seuraamista, mutta kuitenkin sitä, että Oiva on kontaktissa minuun ja vasemmalla puolellani. Minusta Oivan ei tarvitse tuijotella vastaantulevia koiria, vaan se saa luottaa siihen, että minä hoidan ohittamisen ja sen tehtävä on seurata katseellaan minua. Oiva on pikkuhiljaa alkanut oppia, että vastaantuleva kävelijä, pyöräilijä tai kuka vaan tarkoittaa sitä, että sen kuuluu ottaa minuun kontaktia. Joskus Oiva jopa tarjoaa itse kontaktia vilkaistuaan vastaantulijaa, mutta vain siinä tapauksessa jos se kokee vastaantulijan tarpeeksi harmittomaksi (yleensä aikuinen kävelijä). Muissa tilanteissa annan Oivan havaita vastaantulijan ja sitten pyydän sen kontaktiin. Toki tämä juttu on vasta treeniasteella, riippuu ihan kauheasti siitä kuka tai mikä tulee vastaan, kuinka runsailla imutuksilla ja vartaloavuilla saan Oivan ohittamaan nätisti. Harmittomimmat ihmiset saadaan jo ohitettua ihan normaalisti kävelemällä ja kehujen avulla, räksyttävien koirien kohdalla tarvitaan kasa nakkia. Ohituksia täällä meillä päin tulee tosi useasti ja koiriakin täällä on paljon, joten treenitilanteita tulee oikeastaan joka kerta kun ulos lähtee. 
Oiva fiilistelee Förillä. 

Förireissun jälkeen suuntasimme eläinlääkäriin. Oiva pääsi ensin punnittavaksi ja painoa oli 13,3 kiloa. Viime punnituksesta on nyt noin puolitoista viikkoa, silloin Oiva painoi 12,6 kiloa. Hassua oli huomata, että Flora painoi tasan puolet enemmän, eli 26,6 kiloa!

Oivan silmä tarkistettiin ja se olikin parantunut erittäin hyvin. Haavaumaa ei enää näkynyt silmässä sen jonkun vihreäksi muuttuvan nesteen (?) avulla, jolla se viimeksi näkyi. Helpotuksen huokaus! Oiva sai rokotukset ja kaikki oli muutenkin kunnossa. Paitsi hampaat, jotka tuottavat nyt päänvaivaa. Oivalla on puuttunut jo aiemmin yksi yläetuhammas, josta minulla ei ole varmuutta mitä sille on tapahtunut. Ehkä se on ollut jo ennen meille muuttoa poissa, tai se on murtunut jossain vaiheessa ensimmäisen viikon aikana. Tajusin katsoa Oivan hampaita ensimmäisen kerran sen ollessa reilun 9 viikon ikäinen (huolimaton pennun ottaja?), joten en ole varma onko hammas ollut olemassa luovutushetkellä. Pari yläetuhammasta on jo lähtenyt ja rautahampaat ovat alkaneet kasvaa niiden tilalle, mutta tämän mysteerihampaan paikalla näkyy pienen pieni reuna hampaasta. Eläinlääkärin mukaan se voi olla pala lohjennutta maitohammasta tai sitten uutta tulevaa hammasta, tässä vaiheessa vaikea sanoa. Tämän puuttuvan hampaan lisäksi Oivalla lohkesi viime viikolla tapaturmaisesti toinen yläkulmahammas. Se pitää nyt poistaa, koska se on lohjennut ytimeen asti ja voi aiheuttaa tulehdusta bakteerien päästessä kulkemaan siitä. Ylihuomenna meillä on siis aika, jossa poistetaan maitokulmuri ja röntgenkuvataan puuttuvan hampaan paikka. Pitää toivoa, että kaikki menee hyvin ja tulevaisuudessa herralla olisi puhdas rivi valkoisia rautahampaita! Oiva käyttäytyi lääkärissä hyvin, vaikka itseäni pelotti antaako se katsoa hampaita. Niiden katsomisessa on ollut nyt vähän ongelmia, mutta ilmeisesti päivittäiset käsittelyharjoitukset ovat tuottaneet jotain tulosta. 

Flora sai myös rokotukset ja se tarkastettiin muuten. Sydän lyö kuulemma kuin nuorella koiralla ja muutenkin kaikki kunnossa! Vähän prinsessan piti luimistella ja lymyillä minun selkäni takana tutkimushuoneessa, koska eihän prinsessat tykkää lääkärissä käydä ;) 


Kännykkäkameralaatuinen kuva meistä kolmesta, Oiva taitaa tuijotella niitä epäilyttäviä lapsia sivusilmällä..




Sara ja hauvat Förillä, kontakti toimii hyvin myös muiden kanssa!