maanantai 21. heinäkuuta 2014

Nometreenit

Tultiin muutama tunti sitten kotiin nometreeneistä.  Tänään oli toinen kerta, kun päästiin nometreeneihin. Viimekerrasta on jo useampi viikko aikaa. Tätä aiemmin ollaan treenattu nomea ihan pari kertaa tehden muutamat markkeeraukset. Oivan jalkakin on jo kunnossa, joten uskallettiin lähteä treenaamaan.

Tehtiin Oivan kanssa hakua ensin yhdellä ja sitten kahdella damilla. Nina vei sellaiseen hieman tiheään metsikköön ensin yhden damin ja me odoteltiin metsän reunalla seuraten damien vientiä. Tai ei siitä seuraamisesta oikein tullut mitään, koska hyttyset kiusasivat niin paljon Oivaa, että sen kaikki keskittymiskyky meni niiden hätistelyyn. Ninan palatessa metsästä pyysin häntä vielä muistuttamaan Oivalle minne oli tarkoitus mennä, koska Oiva oli jo koheltanut niin paljon niiden hyttysten kanssa (ja minä myös), ettei sillä ollut varmaan ihan käsitystä mitä sen piti tehdä. Oiva alkoi keskittyä ja lähtikin innolla metsään "etsi" käskyn saatuaan. Jonkun aikaa se siellä metsässä juoksi, mutta koko ajan töitä tehden eli haistellen. Hauska miten hyvin se hiffasi mitä oltiin tekemässä, vaikka tämä oli virallisesti toinen hakuharjoitus mitä tehtiin. Huvittavaa oli, että minua alkoi jännittää! Siis jännittää, että löytääkö se ne damit ja palauttaako yms. Jollain tavalla sitä toivoo niin kovasti että pentu onnistuisi, että saa itsensä jännittämään. Hölmöä varmaan, mutta minkäs teet! Onneksi oli Nina vieressä. Siinä vaiheessa kun minä pälätin hermostuksissani siitä, että missäköhän se dami nyt on, niin Nina totesi tyynen rauhallisesti "ihan rauhassa nyt vaan". Ainiin, pitikö tässä olla hiljaa ja antaa koiran tehdä töitä? Hupsan. Ilmastointiteippi suun eteen ei ehkä olisi huono idea seuraavissa treeneissä? 

Tehtiin vielä toinen kerta niin, että Nina vei metsään kaksi damia. Ekan löysi hyvin ja palautti lähelle, muttei kuitenkaan käteen. Sekös vasta alkoikin ottaa päähän. Oivalla oli siis yhdessä vaiheessa melkein voisin sanoa todella hyvät käteen palautukset. En osannut silloin aluksi oikein opettaa niitä, mutta sitten kun sain Oivan ymmärtämään, että se dami pitää palauttaa käteen ja vasta sitten saa palkan, ne alkoivat sujua. Se oppikin mielestäni suhteellisen nopeasti palautusten idean ja toi lähes poikkeuksetta damit käteen saakka. Taisin kuitenkin innostua liikaa, koska nyt se saattaa pudottaa noudettavan esineen minun eteeni. Jotenkin se tuntui jo niin hyvältä yhdessä välissä, ettei tullut treenattua tarpeeksi niitä palautuksia vaan se jäi taka-alalle. Tuli ajateltua, että nyt Oiva osaa tämän. Joo, osasi se, mutta en ollut varmaan vahvistanut plautuksia tarpeeksi pajon erilaissa paikoissa ja häiriöissä. Tosin vieläkin se palauttaa esimerkiksi tokoa treenatessa palloa tosi hyvin käteen ja muitakin esineitä, mutta varsinkin damit tuntuu olevan nyt ongelma. Pitää siis nyt ottaa nimenomaan damilla noita nostoja, luovutuksia ja pitämistä. Otettiin siinä sitten välissä muutama damin nosto erikseen, mutta ne ei oikein sujunut. Muutaman sain käteen saakka, mutta jouduin tekemään melkoisen kaappausliikkeen saadakseni damin käteen saakka. Tuli ehkä vähän hinkattua siinä ja lopulta totesin itsekin, että tätä asiaa on nyt turha tässä hinkata, menee vaan itseltä hermo. Nina oli samaa mieltä, nyt treenattiin hakua ja palautuksia voidaan treenata erikseen, niistä oli turha ruveta tekemään liian isoa numeroa tuossa tilanteessa. Lopuksi lähetin Oivan hakemaan vielä sen yhden damin, joka jäi hakualueelle siinä vaiheessa, kun alettiin hinkkaamaan noita palautuksia. Tuo "etsi" käskyhän ei ole sille vielä vahva, koska hakua on tehty vasta pari kertaa, mutta hetken mietittyään se lähti hakemaan viimeisen damin ja löysikin sen hienosti. Taitava pentu!

Haun jälkeen tehtiin Oivan ensimmäinen lähihakuharjoitus. Menin Oiva sivulla seisomaan sillaiselle vähän pidemmällä heinikolle ja Nina "piilotti" Oivan nähden neljä pikkudamia siihen ihan meidän eteen ja ympärille. Annoin Oivalle kädellä näyttämällä luvan etsiä dameja, ja se löysikin kolme ensimmäistä tosi hyvin. Tässä kuulemma kannattaa ottaa käyttöön erillinen lähihakukäsky, jonka voi tehdä pillillä tyyliin "pi-piu, pi-piu, pi-piu...". Käskyn tarkoitus on siis se, että koira laittaa nenän maahan ja alkaa hakea dameja läheltään. Oivahan ei tuota käskyä vielä osaa, niin pillitin siinä kohtaa kun sen nenä oli jo maassa, että pystyn nimeämään oikeaa toimintoa. Ensimmäiset kolme damia löytyivät siis melko nopeasti ja muistaakseni Oiva palautti ne kaikki käteen asti. Ne olivat sillaisia pienempiä dameja, tästä ehkä voisi päätellä, että ongelma on nyt niissä isommissa dameissa? Oiva etsi melko kauan siitä minun läheltä sitä neljättä damia, mutta kun se ei löytänyt niin alkoi kysellä minulta että mitä nyt. Ohjasin sen muutaman kerran uudestaan jatkamaan etsimistä. Lopulta autettiin Oivaa niin, että Nina pudotti Oivan huomaamatta yhden pikkudamin lisää sinne ruohikkoon. Oiva löysi pienen hakemisen jälkeen molemmat damit, eli yhteensä se etsi viisi damia. Tuo nenänkäyttö tuntuu olevan melko luontevaa sille ja se jaksaa nyt jo haistella melko sinnikkäästi, vaikka damit eivät löytyisi heti.

Lopuksi tehtiin vielä Oivan ensimmäinen nomeseuraamisharjoitus. Nomeseuraamisessa pointtina on se, että koira kulkee sivulla, mutta ei kiinni jalassa. Seuratessa koira pysähtyy ja kääntyy kun ohjaaja niin tekee, eli se seuraa ohjaajan liikkeitä, mutta ei ole katsekontaktissa. Katseen pitäisi olla koko ajan eteenpäin. Vietiin Oivan kanssa yhdessä namikippo ehkä noin kymmenen metrin päähän ja tultiin pois kipolta. Lähdin Oiva remmissä kävelemään kippoa kohden ja kun Oiva pysyi pari askelta minun sivulla kippoa kohti katsoen, vapautin sen palkalle. Seuravaksi tehtiin sama vapaana. Haasteensa tähän toi, etten saanut sanoa mitään käskysanaa Oivalle, vaan sen piti itse hoksata pysyä vierellä ja katsoa eteen parin askeleen verran ennen kuin vapautin sen. En laskenut, mutta Oiva juoksi varmaan kymmenen kertaa kipolle kokeilemaan josko namia tulisi. Nina nosti joka kerta kipon ylös, eli palkkaa ei herunut muuta kuin minun vapautuskäskyn jälkeen. Meni tämäkin vähän hinkkaamiseksi, koska tehtiin toistoja tosi monta.Toisaalta Oiva ei väsynyt niistä toistoista, vaan se selkeästi vaati useamman toiston alkaakseen hiffata mistä on kysymys. Itse olisi pitänyt osata vapauttaa jo yhden hyvin menneen askeleen jälkeen, mutten yövuorojen jälkeisessä väsymyksessäni ollut tarpeeksi nopea. Saatiin kuitenkin muutama onnistunut toisto, niin että Oiva pysyi lähellä parin lyhyen askeleen verran ja sitten vapautin palkalle. Nyt tiedän, miten lähteä ihan käytännössä harjoittelemaan tuota, joten voidaan jatkaa tästä kotona. Kaikenkaikkiaan hyvä treeni. Jännä vaan, miten se käteen palautusten epäonnistuminen otti päähän niin paljon. Oivaahan tuosta ei voi syyttää. Se tekee parhaan taitonsa mukaan ja oma vikani, että olen ehkä liian nopeasti olettanut palautusten olevan hallussa. Pitää nyt vain palata vähän taaksepäin ja vahvistaa ja vahvistaa, niin eiköhän tuokin ala sujua. Pitäisi muistaa myös iloita niistä treenin onnistuneista kohdista, eikä pelkästään märehtiä niissä ongelmissa!

Lopuksi käytiin vielä kävelemässä Jennin ja Elmon kanssa ja tehtiinpä yksi paikallaanoloharjoituskin koko porukassa. Laitettiin koirat riviin ja jätettiin paikalleen, Oiva jäi siis istumaan. Koiria oli rivissä neljä, Ninan Eddie, Jennin Elmo ja Miran Sisu. Tämä oli eka kerta kun tehtiin näin isossa häiriössä paikkaa, ja jäinkin muutaman metrin päähän Oivasta, vahvistin "paikka" sanaa välillä ja välipalkkasin namilla. En katsonut yhtään kelloa, mutta olisiko siinä oltu minuutin verran? Oiva pysyi tosi hienosti koko ajan. Vau, vaikka nuo palautukset on vähän hakusessa, niin ainakin paikallaan istuminen on hyvällä mallilla. Ei muuten ollut nyt mitään aiheeseen sopivia kuvia koneella, niin laitan tähän alle Annen ottamat turistikuvat tokon SM kilpailuista.

(c) Anne Saari

(c) Anne Saari

(c) Anne Saari





































perjantai 18. heinäkuuta 2014

Minilomaa ja jalkaongelmia


En voi käsittää miten nopeasti aika kulkee, ihan kohta on jo jo elokuu. Sitten onkin jo syksy ja taas alkaa se todellinen raataminen, koulu, työt, koulu, työt ja harrastukset ehkä jossain välissä. Vielä ehtii hetken nauttia tästä pelkästä työssä käymisestä ja töiden jälkeisistä vapaista illoista (tai aamuista riippuen työvuorosta), jolloin yksikään tenttikirja ei odota lukijaansa tai essee kirjoittajaansa. 

Minulla oli viime viikolla kokonaiset seitsemän päivää lomaa. Taisin jo aiemmin mainita, että käytiin tokon SM kilpailuissa kannustamassa ja seuraamassa parit tutut kisaajat ja joukkueet ja mökilläkin vietettiin pari päivää. Lisäksi tehtiin päivän ja yhden yön vierailu tuonne pääkaupunkiseudun reunamille ystäväni Katrin luokse. 

Tokon SM kilpailuihin lähdin yksin molempien koirien kanssa. Automatkat sujuivat hyvin kun nuo molemmat osaavat matkustaa autossa kivasti ja nukkuvat pääasiassa. Minua jännitti varsinaiselle kisapaikalle kahden turistikoiran kanssa meno ehkä aavistuksen, mutta sekin oli turhaa. Floran puolesta ei tarvinnut jännittää, se käyttäytyy rauhallisesti tilanteessa kuin tilanteessa. Oiva taas ei ole ikinä aiemmin ollut kisaturistina. Saatoinpa ehkä jo maalailla kuvia kehässä vapaana remmi perässään viipottavasta pitkäkoipisesta noutajanpennusta ja kuulutuksista, joissa koiransa tunnistavaa kehotetaan poistamaan koira kehästä häiritsemästä kisasuorituksia. Tässä kohtaa on ehkä hyvä mainita, että toisinaan olen turhan stressaaja ja jännittäjä. Jos todellisuudessa olisi ollut mahdollista, että Oiva olisi päässyt valtoimenaan karkaamaan minulta kesken turistihommien, en todellakaan olisi ottanut sitä mukaan ja kokeillut kuinka käy. Kyllä minä tiesin, että se osaa käyttäytyä. Kyllä minä olin varma, mutta silti oli pakko vähän hysterisoida. Jos en olisi ollut lähes sataprosenttisen varma, olisin jättänyt sen suosiolla kotiin, ettei vain vahingossakaan onnistuta häiritsemään kisaajien suorituksia. Kumpikin koirista käyttäytyi oikein mallikkaasti, vaikka ympärillä pyöri jos jonkinnäköistä koiraa ja ihmistä. Muutaman kerran Oiva haukahti, mutta se nyt on ihan normaalia. Katsottiin muutaman tutun suoritukset, vaihdettiin kuulumisia ja kisatunnelmia tuttujen kanssa ja käytiin shoppailemassa myyntikojuissa. Tavaraa tarttui mukaan ihmeen vähän: pari luuta, nameja ja yksi narupallo. 



Ihana Yyteri!
Flora nauttii auringosta mökillä.

 Flora jäi mökille Mikaelin kanssa, kun minä ja Oiva lähdettiin kotiin. Ehdittiin olla kotona yksi päivä (ja käydä hakutreeneissä joissa hienotaitava pentu teki mahtavan treenin) ja keskiviikkona lähdettiin Oivan ensimmäiselle junareissulle tarkoituksena kyläillä maaseutuoppilaitosaikaisen kämppikseni ja ystäväni Katrin luona Kirkkonummella. Vietettiin Oivan kanssa mukava vuorokausi loistavassa seurassa lenkkeillen, sohvalla makoillen ja syöden. Ihanan rentoa ja on hienoa, että ystävyys säilyy vaikka ei nähdäkään niin usein. Vauhtia vuorokauteen tosin toi reilun vuoden ikäinen berninpaimenkoira Fili, joka oli, noh, melko lailla hormooneissaan. Poikien touhut oli ihan ok, mutta välillä ne piti erottaa rauhoittumaan. Fili ei kai ollut ihan varma oliko kyseessä sittenkin narttu, jolle on jostain syystä kasvanut jalkoväliin jotain ylimääräistä. Fili kuolasi ja Oiva oli likomärkä, Oiva oli juuri sopivan kokoinen bernin kokonaan kuolattavaksi! Taisi Fili saada myös nimen hormonihirviö siinä päivän aikana. Nooh, eipä tuossa mitään, esimerkiksi ulkona pojat käyttäytyivät oikein kivasti ja leikkivätkin hieman yhdessä. Ja Fili oli kyllä ihan mahtava ja todella komea nuori mies! 


Junanenä!
Saatiin pojat pysymään hetki paikoillaan lenkin jälkeen.

Torstaina lähdettiin Katrin kanssa käymään Rehndahlin kotieläintilalla moikkaamassa toista vanhaa koulukaveria Lauraa. Olipa hauska nähdä pitkästä aikaa. Kotieläintilalla oli monenlaisia eläimiä, lampaita, vuohia, lehmiä, hevosia, aaseja, kaneja, lintuja ja koiria ainakin. Se on jännä miten sitä viihtyy tuollaisessa paikassa. Maalla ja eläinten keskellä. Ei haluaisi lähteä ollenkaan pois. Toki tuo paikka oli kehäkolmosen sisäpuolella, mutta jotenkin niin kivasti  syrjässä ja pihapiiri oli ihanan maaseutumainen. Siitä saakka kun muutin pois vanhempien luota, olen haaveillut omasta talosta ja pihasta. Pihalla pitäisi olla tarpeeksi suuri nurmi, jossa voisi treenata tokoa. Pihasta pitäisi päästä omaan metsään, jossa voisi huoletta pitää koiria vapaana. Siinä pihalla seisoisi ikioma suomenhevonen ja tallikin olisi siinä pihapiirissä. Voisi olla ehkä pari omaa vuohtakin. Kaikesta voi haaveilla ja ehkä jonain päivänä nekin haaveet voisivat olla totta?



Löysin söpön värisen lehmän. 

Kiva pikkupossu kulki pihalla vapaana ja kävi välillä leikkimässä koirien kanssa.
Oma ilme on taas sillasta luokkaa että.

Pihalla kulki myös kana nimeltä Tale. Salkkareista kai oli nimensä saanut?
Ilme taas melko mielenkiintoinen, minulla siis, ei Talella.

Ainiin. Taisi tuossa otsikossa lukea muutakin kuin minilomaa. Mukavan loman vastapainoksi vähän terveysongelmia siis. Tuntuihan se vähän oudolta viime viikonloppuna, kun ensin nappasin omaan suuhun Buranan ja sen jälkeen heitin molempien koirien ruokakippoon sopivan annoksen Rimadyliä. Kaikki kolme popsitaan kipulääkkeitä, ei voi olla totta. Oma murtunut nilkkani on ottanut nokkiinsa fyysisestä työstä ja tarvitsen taas kipulääkettä, jotta jaksan työt ja harrastukset. Floralle joudun välillä antamaan tulehduskipulääkettä nivelrikon vuoksi, jos se ontuu tai on muuten jäykän tai kivuliaan oloinen. Oivalle sitten taas lääkettä meni viikonloppuna, koska se oli muutaman päivän ajan onnuskellut ylös noustessaan jompaa kumpaa etujalkaansa. Melko varmasti tuo ontuminen johtui jostain revähdyksestä, Oivalla oli ennen tuon ontumisen ilmenemistä ollut paljon liikunnallista ohjelmaa ja vauhdikkaita lenkkikavereita. Se on nyt ollut viikon verran levossa, eli remmikävelyillä ja se alkaa olla jo parempi. Tänään se sai jo hetken olla vapaana metsässä. Yksin ollessaan se ei riehu niin kovasti, eli uskalsin päästää sen vapaaksi. Viikonloppuna ajattelin jo tehdä pidempiä lenkkejä. Jos tuo jäykkyys ja ontuminen palautuu uudestaan kun Oiva pääsee taas normaalille liikunnalle, niin vien sen fysioterapiaan ja tarvittaessa eläinlääkäriin. Peukut pystyyn, ettei tässä ollut kysymys muusta kuin revähdyksestä!


maanantai 7. heinäkuuta 2014

Vesipedon kennelin treffit

Taas on kulunut jo pari viikkoa viime päivityksestä. Aika vaan rientää ja ei meinaa edes ehtiä konetta avata. Lauantaina oltiin turisteina tokon SM kisoissa, minulla oli molemmat koirat mukana. Vitsit miten tyytyväinen saa olla koiriinsa! Niin hienosti ne käyttäytyivät siinä kaikessa hulinassa. Aloitettiin Oivan kisaturistina oleminen siis vaatimattomasti SM kisoista, mutta se ei ollut ollenkaan liikaa Oivalle. Vitsit miten hieno pentu! Olipas kiva olla seuraamassa muiden kisasuorituksia ja kannustaa ystäviä. Kisakärpänen puri taas kisoja katsellessa, eiku vaan treenaamaan lisää niin ehkä mekin Oivan kanssa joskus! Floran kisat kun on jo kisattu ja mamma saa nauttia eläkepäivistään. Kisaturistihommien jälkeen ajeltiin vielä Yyterin koirauimarannalle nauttimaan helteestä ja viilentymään ennen pidempää ajomatkaa. Mahtava paikka tuo uimaranta ja uudestaan on vielä tänäkesänä päästävä. Porin reissun jälkeen ajeltiin mökille ja vietettiin sielä pari päivää. Tänään kotiuduttiin ja oltiin heti hakutreeneissä, Oiva teki tosi hyvän treenin uudessa metsässä. Palataan nyt kuitenkin kesäkuun puoleen väliin ja Vesipedon kennelin treffipäivään.

Sunnuntaina 15.6 vietimme mukavan aurikoisen päivän Maskun hiekkakuopilla Oivan kasvattajan Ninan järjestämillä treffeillä. Mukana menossa oli koiria kaikista kolmesta Vesipedon kennelin pentueesta. Oivan sisaruksista paikalla olivat Elmo ja Köli, eli molemmat mustat veljekset. Mukaan treffeille pääsi myös Flora, vaikka ei Vesipetolainen olekaan. Kuvia oli ottamassa valokuvaaja Tuuli Mankki, mutta tässä tekstissä olevat kuvat ovat osin Kepon ja osin minun ottamia. 

Aloitimme päivän kymmenen maissa kahveilla ja esittelimme itsemme muille. Tämän jälkeen jokainen koirakko sai treenata vaihtoehtoisesti nomea tai vepeä ja pennut pääsivät tutustumaan riistaan. Oiva sai ensimmäisellä kierroksella tutustua kaniin ja sorsaan, jotka olivat molemmat uutta riistaa Oivalle. Molempiin Oiva tarttui intona ja kantoikin niitä kovin onnellisena. Teimme niin, että Nina teki lyhyen "jäljen" kanilla Oiva sai noutaa sen pienestä pusikosta. Oli ilo huomata, ettei pennulla ollut mitään epävarmuutta riistan suhteen ja Oiva kantoi kaniakin mielellään.




Toisella kierroksella treenasimme nomea tekemällä pennun ensimmäiset viralliset vesinoudot. Nina heitti veneestä ensin damin veteen avoimeen kohtaan, josta Oiva haki damin reippaasti ja palautti muistaakseni toisella kerralla käteen ja toisella minun eteen. Kaislikkoon heitetty vihreä dami olikin vaikeampi juttu ja jouduimme jonkun verran auttamaan Oivaa, että se löysi damit kaislikosta. Tai oikeastaan niin, että se ei löytänyt kaislikkoon heittettyjä dameja vaikka etsikin, mutta kun dami heitettiin uudelleen helpompaan kohtaan Oiva löysi sen. Minua ei kaivellut, vaikka damit jäivät aluksi löytymättä ja hyvä vain, että saimme tehtävää helpotettua ja Oivan onnistumaan. Tärkeimpänä tässä vaiheessa pidän motivaation rakentamista ja sitä, että Oivan itsevarmuus kasvaa onnistumisen kokemusten myötä. Muutenkin tavoitteet nomen suhteen ovat toistaiseksi vain taippareissa, mutta ikinä ei tiedä jos vaikka nälkä kasvaa treenatessa! Hieno pentu jokatapauksessa.




Treenien jälkeen me ihmiset saimme lounastaa ja seurustella. Kasvattaja Nina oli järjestänyt meille valokuvaukset, joissa jokainen sai käydä kuvauttamassa koiransa. Kuvia otti aiemmin mainitsemani Tuuli Mankki. Otimme yhteiskuvat meidän koko perheestä eli minä, Mikael, Oiva ja Flora. Lisäksi kuvia otettiin molemmista koirista yhdessä ja erikseen. Varsinkin meidän "perhepotretti" oli oikein onnistunut, olen ajatellut tilata sen ja kehystää seinälle.

Väliajalla päästettiin pennut juoksemaan kimpassa, vauhtia riitti. Oiva ja Elmo riekkuivat enemmän kun ovat tutumpia, mutta hyvin se Kölikin pysyi Turun veljesten perässä.







Lounaan ja valokuvausten jälkeen Nina oli järjestänyt vielä leikkimielisiä kilpailuja, joissa kaikki kasvatit jaettiin kahteen joukkueeseen ja tehtävänä oli tyhjentää ruutu ensin erilaisista dameista ja toisella kierroksella muista esineistä. Damien seasta Oiva haki kaninkarvadamin. Muiden esineiden noutamisesta Oiva oli lähinnä hämmentynyt ja esineet haisivat niin oudoilta, ettei niiden noutaminen onnistunut, vaan Oiva jäi haistelemaan niitä ruutuun.  Ei olla vielä treenattu ns. käyttöesineiden kantamista muualla kuin kotona sisällä ja täysin vieraat esineet niin isossa häiriössä ovat vaikeita noudettavia. Noh, kaikilla oli hauskaa ja isommat Vesipedot saivat noutaa enemmän.

Kaikenkaikkiaan kiva päivä ja minusta on hienoa, että meidän Oivalla on kasvattaja, joka on oikeasti kiinnostunut kasvateistaan ja niiden kuulumisista.