Kohti taippareita

Käytiin tuossa keskiviikkona Ninan ja Jennin sekä koirien kanssa treenaamassa nomea. Tällä kertaa Nina oli tuonut mukanaan riistaa, jota pojat eivät olekaan hetkeen nähneet.

"Olisko jotain hommia vai pitääkö tässä nyt kauan
vielä malttaa?!"

Alunperin piti tehdä hakua kahdella kahdella linnulla, variksella ja lokilla. Mukaan oli kuitenkin epähuomiossa tullut Ninan pakkasesta varis ja kani, joten tehtiin hakualue näillä ja lisäksi vietiin alueelle kaksi kanidamia. Olin ollut ennen treeniä noin puolen tunnin lenkillä Oivan ja Floran kanssa ja Oiva oli saanut juosta sydämensä kyllyydestä. Silti hakualueelle kävely meinasi tuottaa vaikeuksia, olihan se nyt jo aikoja sitten haistanut mitä hommia tänne oltiin tänään tultu tekemään. Vaadin kuitenkin hallittua kävelyä "täällä" käskyllä, kriteerinä nenä ylhäällä minun lähellä vasemmalla puolella kävely. Muutamia kertoja jouduin huomauttamaan, mutta ihan ok tuo meni. Hakuun Oiva lähti hyvin. Samantien "etsi" käskyn saatuaan se laski nenänsä maahan ja alkoi hommiin. Vauhtikin oli sopivan rauhallista. Sellaista vauhtia jossa voi tarkkaan käydä läpi hakualuetta eikä vaan juosta päämäärättömästi ja tuurilla osua linnulle. Oikein hyvä! Pian Oiva löysikin jo muistaakseni ensin kanin ja sitten variksen. Variksen kanssa kävi alkuun joku hämy, katseltiin sieltä kauempaa että nyt se varis taisi löytyä, mutta Oiva tuli kuitenkin tyhjänä takaisin. Mietin jo, että eikö se meinaa minulle palauttaa vaan touhuaa omiaan. Pohdinnan jälkeen tultiin kuitenkin siihen  tulokseen että Oiva oli juossut ohi linnusta eikä ollut ensin huomannut sitä. Vaikea nähdä välillä mitä sielä kauempana tapahtuu. Erittäin positiivista näin talven riistatauon jälkeen oli todeta, että heti riistan löydyttyä ensimmäinen ajatus olin minä, ei tullut teinille mieleen lähteä jatkamaan jäljestystä tai omia saalista. Käteen saakka ei vielä tosin tuonut, jäi siihen ympärille pyörimään kovin ylpeänä. Enpä jäänyt noista palautuksista nyt nillittämään, koska muuten Oiva teki superhyvin hommia. Ja taippareissa olisi ollut ihan hyväksytty suoritus. Muutenkin noita palautuksia pitäisi ottaa ihan dameillakin treeniohjelmaan. Varsinkin jos vauhtia on enemmän niin mielellään tuo juoksisi mukavahingossa ohi. Pitäisi saada se nopea palautus, josta palkaksi pääsee tekemään lisää, koska sitähän Oiva haluaa. Annan myös toisiaan namia Oivalle kun treenaataan nomea, mutta tuolla se paras palkka taitaa kuitenkin olla takaisin hommiin pääseminen.

Silmät kiinni palautus!

Lopuksi tehtiin vielä jälki kanilla. Oiva on muistaakseni kerran aiemmin tehnyt tuollaisen pidemmän kanijäljen viime syksynä. Se oli silloin sairaslomalla ja liinassa, koska vapaana juokseminen oli kielletty. Nyt sen pystyi päästämään vapaaksi, niin kuin taippareissa jälki oikeasti tehdään. Oiva lähti hyvin jäljelle, juoksi vähän sellaista siksakkia siinä jäljen päällä, mutta kuitenkin jälkeä seuraten. Jälki oli tehty omenatarhaan, jossa näki hyvin missä Oiva kulkee. Ensin se juoksi ohi jäljen päähän jätetystä kanista, mutta huomasi pian jäljen loppuneen ja palasi takaisin jäljelle. Jokusen kymmentä metriä se juoksi paluujälkeä, mutta kääntyi takaisin, jälejsti kanilla ja tuli vauhdilla meidän luokse. Kirjaimellisesti meidän, koska taaskaan palautusta ei voinut tehdä suoraan minulle, vaan kanin kanssa piti jäädä siihen ympärille pyörimään. Kehuin kuitenkin Oivaa, lopulta vaadin sen luokse, otin välissä kanin ja annoin takaisin kantoon. Ajatuksena "vaikka hetkeksi luovut saaliista saat sen takaisin". Onko tässä nyt sitten sitä yhteistyön parantamisen varaa, olisihan se kiva jos koira toisi saaliinsa halukkaasti suoraan minun käteen? Vähän tarkkuutta olisi tuohon jäljelle hyvä saada, niin ei menisi ohi juoksemiseksi. Toisaalta sinnikkyys oli plussaa, vaikka se jälki hetkeksi hävisi niin Oiva jatkoi hommia.

Erittäin onnistuneet treenit siis kaikenkaikkiaan. Palautukset treenin alle tavallisilla ja kaninkarvadameilla. Erittäin hyvä tsekkaus tähän kauden alkuun, miten riistan kanssa treenaaminen toimii tauon jälkeen ja missä parantamisen varaa.  Seuraavaksi pitäisi tehdä hakua useammalla variksella ja mennä myös vieraisiin paikkoihin enemmän treenaamaan. Toukokuun puolivälissä olisi Auran Nuuskuilla taipparit ja olihan siinä treenien jälkeen jo vähän puhetta, että milloinkas se ilmoittautuminen alkaa (huhtikuun alkupuolella). Vesinoudot tuskin tulee olemaan ongelma, kerran tuo jo helmikuussa kävi meressä uimassa. Vähän kyllä tekisi mieli meidät jo ilmoittaa, mutta vielä ehtii pari viikkoa miettiä ja treenata.

Ps. Kaikki postauksen kuvat (c) Jenni Spring ja upeasta uudesta kansikuvasta kiitos Janina Rand!

Kaikki aika maailmassa

Jotain melko hämmentävää on tapahtunut. Perjantai ilta ja ei mitään tekemistä. Olisiko jo vihdoin aika herätellä blogia taas eloon yli kahden kuukauden tauolta?  Viime viikko on kulunut tiukasti nenä kiinni koulukirjoissa. Muuten ollaan treenattu melko usein nyt parin kuukauden aikana, pari-kolme kertaa viikossa hallilla ja kotitreenejä useasti viikossa. Alkuvuonna heränneen ahdistuksen, stressin ja liian kiireisen tammikuun aikana tein päätöksiä myös koiraharrastuksen osalta. Me panostetaan nyt eniten tokoon ja sen jälkeen nomeen. Näiden lisäksi treenataan hakua kun ehditään treeneihin ja hajuerottelu menee siinä sivussa. Vesipelastukseen panostetaan toki myös täysillä, kunhan kausi pääsee alkamaan. Olen itsekin yllättynyt miten tuo nome on ruvennut viemään mennessään, kivaa sekä ohjaajasta ja ehdottomasti koirasta. Lisäksi meillä on paljon nomea treenaavia kavereita ja kasvattaja vetää meille treenejä, joten mikä ettei!

Nyt kuitenkin meinasin päivitellä liittyen tokoon. Missä mennään ja miltä liikkeet näyttää? Koska tavoitteena on päästä kisaamaan ehkä loppuvuodesta, ollaan nyt panostettu pääasiassa uusien sääntöjen mukaisiin alokasluokan liikkeisiin tai oikeastaan niiden palasiin, kokonaisia liikkeitähän ei vielä(kään) ole. Käyn läpi liike kerrallaan missä mennään.

Kaikki postauksen kuvat Riitan yksäriltä tammikuulta.
Taidettiin pääasiassa puhua kun joka kuvassa selvitän jotain ;) 

Paikallaan makaaminen 1 minuutti: Tässä ollaan päästy edistymään melko hyvin. Toisaalta en ole oikein hallilla osannut luottaa tarpeeksi Oivaan enkä käynyt montaa kertaa piilossa, mutta ei kiirehditä tämän kanssa. Tänään hallilla Oiva nousi ekaa kertaa paikallaanolosta, kahteen kertaan. Ekalla kerralla nousi kun kävelin pois päin, taisin itse juuri sanoa Jennille jotain ja samaan aikaan kaivelin namia taskusta, joten eipä ihme.. Uudestaan se nousi, kun yritin kauempaa huomauttaa sille maan haistelemisesta. No, ei kai tuokaan ihme. Jos jotain positiivista Oivan nousemisessa oli, niin se että Oiva lähti tulemaan minua kohti, eikä sillä käynyt mielessäkään lähestyä ihanaa uutta labbistyttökaveriaan Lempiä. Hämmentävää on, että Oiva on alkanut painaa leukaansa maahan välillä kesken paikkiksen. En haluaisi tätä, koska tuosta ei ole enää pitkä matka lonkalle kääntymiseen (näin on tainnut kerran jo tapahtua). Olen tulkinnut tuon siten, että Oiva on vähän liiankin rento. Pitäisi varmaan alkaa rohkeasti lisäilemään sitä häiriötä tähän liikkeeseen, jotta Oiva ei kokisi tätä ihan tylsäksi touhuksi. Tähän voisi myös ruveta käyttämään taka tai etupalkkaa, fokus pysyisi paremmin suoritettavassa liikkeessä? Toisaalta, kun oltiin viikko sitten vieraassa hallissa treenaamassa, niin tyyppi alkoi murisemaan kesken paikkamakuun hallin ovea kohti (mutta pysyi!). Mikä lie ohikulkija sielä mahtoi olla.. Ollaan myös pyritty joka kerta paikkista tehtäessä muistaa käskyttää vuorotellen maahan ja istumaan. Tämä sujuu jo melko kivasti eikä Oiva mene kovin helposti muiden käskyihin. Vai voisiko muuten tuo leuan maahan laittaminen ollakin epävarmuutta ja jokin rauhoittava ele, sittenhän tätä pitäis treenata ihan eri tavalla?

Seuraaminen (käännökset oik. ja vas. täyskäännökset, juoksu ja hidas käynti): Noh, tästä nyt ei ole toistaiseksi paljoa sanottavaa. Päätin SNJ:n perustottelevaisuus viikonlopun ja Heidi Pesosen sunnuntaisen tokokoulutuksen jälkeen opettaa Oivalle uuden perusasennon edestä suoraan sivulle, kun se osaa nyt tulla takakautta. Olen hakannut ihan urakalla päätä seinään tuon perusasennon opettamisessa. Jotenkin hauskasti olen jättänyt ensimmäisen vuoden aikana sivulla olemisen vahvistamisen melko vähälle ja se on Oivalle melko epäselvää. Sivulle tulo alkaa sujua jo kivasti kotona ilman käsiapua, tosin helposti tuo vaan jäisi vinoon. Jos Oiva on jäänyt vinoon, olen auttanut kädellä ohjaten oikeaan paikkaan, kehunut "siinä hyvä liki, se on liki", mutta en antanut namia ja sitten otettu uusi toisto enemmän auttaen. Ollaan tehty myös alkuvuotisen Riitta Jantunen-Korrin yksärin jälkeen Riitan ohjeilla takapääjumppaa (imuuttaen liioiteltuja ympyröitä/käännöksiä vasempaan, norsujumppaa etujalat kirjapinon päällä ja seuruuttamista vasempaan voltilla) ja harjoitukset ovat tuottaneet tulosta. Lisäksi tuo uuden perusasennon opettaminen selvästi auttaa takapään käyttöön paljon enemmän kuin takakautta sivulle kiertäminen. Tavoitteena olisi tästä nyt maalis-huhtikuun aikana siirtyä muutaman askeleen siirtymiin ja käännöksiin samalla "liki" käskyllä. Vähän ottaa päähän, että tehdään näitä pentujuttuja nyt vuoden iässä. Uskon kuitenkin, että saadaan nyt seuraaminen tällä tavalla "alusta aloittamalla" paljon parempaan jamaan ja jos se sitten olisi sellaista tarpeeksi tiivistä ja aktiivisen näköistä joskus? Nähtäväksi jää.

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: Maahanmenoja on tehty paljon minun peruuttaessa ja Oivan ollessa edessä. Nyt ollaan pääasiassa siirrytty tekemään sivulla, joskus tosin edelleen muistuttelen peruuttaen mitä pitikään tehdä. Tässä liikkeessä edistyminen on vähän epämääräistä. Välillä Oiva tuntuu menevän maahan ilman sen suurempia apuja (paitsi ehkä hidastaminen), mutta toisinaan tuntuu ettei sillä ole hajuakaan mitä pitäisi tehdä. Veikkaan että tämä liittyy nyt jotenkin minun vartaloapuihinitai, niiden puutteeseen tai epäselvyyteen. Ollaan kotona nyt tehty näitä takapalkalla. Tuntuu toimivan ja silloin minun avuilla ei ehkä ole niin paljon väliä. Nopeutta maahamenoihin pitäisi ehdottomasti saada. Tällä hetkellä liki 11-vuotias nivelrikkoinen ja selkäkipuinen Florakin tekee nopeammat maahanmenot.. Voisin jonkun aikaa naksutella kriteerinä nopeus.

Luoksetulo: Nämä sujuu kivasti, toistaiseksi Oiva tulee eteen, mutta kun saadaan uusi perusasento kuntoon meinasin opettaa sen tulemaan suoraan sivulle. Lähinnä ollaan tehty näitä takapalkalle vapauttaen.

Noutoesineen pitäminen (n. 5 sek.): Tämänhän liikkeen treenaaminen osoittautui viime syksyllä yllättävän haastavaksi. Saatiin ensimmäiset vinkit pitämisen treenaamiseen viime syksynä Sari Kärnän koulutuksessa, mutta jotenkin tämän treenaaminen sitten kuitenkin jäi. Nyt vasta alkuvuonna kun selvisi, että nimenomaan kapulan pelkkä pitäminen on alokasluokassa uusi liike, sain pontta treenata tätä kuntoon. Keskusteltiin tästä Riitan koulutuksessa. Lähinnä halusin ottaa pidon siksi sielä esille, koska siitä oli jossain vaiheessa ja jostain syystä muodostunut Oivalle melko inhottava liike. Sen ilme oli heti melko kurja, jos alettiin treenata tätä ja nameista luopuminen ihan ylivoimaisen vaikeaa. Ohjeeksi Riitalta saatiin alkaa tehdä pitoja pallolla. Riitan mukaan Oivan ilme oli pallolla tehtäessä heti huomattavasti parempi. Sen oli helpompi luopua pallosta ja otttaa kapula suuhun, jos nameja ei ollut lähettyvillä. Tehtiin pitoja siis pallolla ja naksulla. Seisoin Oivan edessä ja sille ojennettiin kapula suuhun sekunniksi, josta naks ja pallo lensi palkaksi suuta kohden (mistä oppi tosi nopsaa koppaamaan sen suoraan suuhunsa). Koulutuksen jälkeen alettiin melko ahkerasti treenaamaan tätä kotona ja sain pikkuhiljaa sekunnin sadasosa kerrallaan kasvatettua kestoa. Homma tuntui edelleen silti melko turhauttavalta, koska edistymistä tapahtui niin hitaasti. Tehtiin pitoa näillä ohjeilla lähinnä keittiössä ja saatiinkin aikaan jotain 6 sekunnin kestoa, mikä oli jo saavutus sinänsä. Yksi kerta sitten otettiin hallilla samaa hommaa ja kas vain, huomasin vahingossa luoneeni uuden liikkeen nimeltä "kapulan pito ja istuen peruutus". Jotenkin tätä ongelmaa ei kotona huomannut, kun tilaa on niin vähän. Hallilla se kuitenkin peruutti tyylikkäästi metrin verran kun olin antanut kapulan suuhun. Mietittiin asiaa uusiksi. Joo, se pitää kapulaa kivasti, mutta peruuttaa helposti. Mietin mistä kaikista asioista peruuttaminen johtuu ja löysinkin kolme syytä peruuttamiselle: paineistuminen minusta, palkan suunta (peruutti valmiina koppaamaan pallon) ja kapulan putoaminen toisinaan varpaille, jos Oiva irrotti joskus ennen lupaa. Ei siis ihme, että peruuttaminen oli vahvistunut. Alettiin sitten treenaamaan pitoa niin, että pallo on valmiina maassa Oivan edessä, istun Oivan edessä pitäen kevyesti kiinni pannasta (kriteerinä täysi paikallaan pysyminen) ja jes sanan tai naksun jälkeen heitin pallon taakseni (eli palkka Oivasta katsottuna eteenpäin). Näillä muutoksilla sain nopeasti Oivan pysymään paikallaan ja pidon sujumaan. Seuraavaksi siirryttiin treenaamaan Oiva minun sivulla ja palkkapallo meidän edessä ja nyt liike on oikeastaan alovalmis. Vielä pitää treenata sitä, että Oiva kestää käsiä kapulan lähellä paremmin, eikä irrota niin helposti jos kosken kapulaan eikä ole saanut vielä irrotuskäskyä. Jestas tulipa pitkä sepustus, mutta sainpahan käytyä nyt koko liikkeen kehityskaaren läpi!

Kauko-ohjaus (istu-maa, 2m): Jos tähän nyt lyhyemmin? Sujuu ehkäpä metrin päästä tällä hetkellä ok, mutta oon nyt vähän palannut taaksepäin ja muistutellut takajalkojen paikoillaan pysymisestä niin, että olen Oivan sivulla ja ohjaan kädellä vaihdot. Helposti valuis lähemmäs mua, joten muistuttelu varmaan tarpeen.

Estehyppy: Uudessa alossahan tämä on kutsuhyppy, eli siis omasta mielestä selkeästi helpompi kuin nykyisen alokasluokan hyppy, jossa koiran pitää hypätä poispäin ohjaajasta ja jäädä seisomaan. Oivalla hyvä hyppy, perusasentoon autan, koska sen uuden sivulletulon opettaminen vielä vaiheessa. Tässä haastavammaksi on nyt käynyt sielä toisella puolella estettä istuminen ja odottaminen. Olen siis vahvistellut istumista.

Siinä ne uudet alokasluokan liikkeet nyt kokonaisvaikutusta lukuun ottamatta oli. Pikkuhiljaa eteenpäin näissä. Treenataan toki myös joitain ylempien luokan liikkeitä tässä samalla, mutta niistä lisää toinen kerta.

Tässä on nyt jotenkin ollut koko alkuvuoden sellainen olo, että vitsit me edistytään hitaasti ja vitsit mahtaako tästä tulla mitään. Vuosi sitten kun Oiva muutti meille, sitä luuli kaiken olevan valmiiksi suunniteltua ja ajatteli jotenkin ehkä osaavansa enemmän. Hmm, vaikeaa selittää. En kuvitellut olevani vuosi sitten tietenkään mikään pro. Ehkä itselle tuli yllätyksenä, miten noista helpoistakin liikkeistä voi saada hankalia, jos suunnitelma ei olekaan ihan täydellinen ja kaikkea ei ole osannut ajatella juuri tämän koiran kannalta. Jotenkin vaikka sitä taitoa ja kokemusta on vuosien varrella vähän jo kertynyt, niin sitä on ollut yllättävän vaikea valjastaa omaan käyttöön ja oman koiran koulutukseen. Toisaalta taas tajuan, että Oiva on vielä nuori ja me ollaan tehty monta asiaa oikeinkin. Tärkeimpänä ehkä se yhdessä tekemisen meininki, josta ihanat tsemppaavat treenikaveritkin mainitsivat eräs kerta hallilla. Oiva tahtoo tehdä hommia mun kanssa (tai ainakin mun lelujen ja namien kanssa ;D). Tässä on hyvin älynnyt, että oikeasti Oiva on minulle se ensimmäinen oma pentu, jota koulutan alusta saakka itse. Meidän ensimmäistä koiraa Ellaa ei oikeastaan kauheasti koulutettu ja olin itse sen tullessa pieni, Flora on tullut minulle kaksi vuotiaana ja elämässäni vaikuttanut labukkapoika Sulo ei ollut oma, vaan avustajakoiraoppilas. Pakko muuten mainita, että olen vähän kaiken suhteen samanlainen stressaaja. Samankaltaisia ajatuksia on käyty liittyen koulunkäytiin ja moneen muuhunkin asiaan, joten tämän kaltainen "ajatusmalli" on sinänsä tuttua. Mitä se elämä olisikaan ilman jatkuvaa stressaamista? Kaiken streessamisen jälkeen ajattelin asian läpi ja lupasin antaa itselleni armoa. Hyvää tästä syntyy, kasvetaan yhdessä ja opitaan uutta. Oivan kanssa on niin kiva treenata, että tästä matkasta tulee ihan mahtava. Ja mikä kiire meillä oikeasti on, meillähän on kaikki aika maailmassa.