Vihdoinkin! Sairasloman loppumista ja tokoa.

Onpas ollut jo erilainen viikko. Oivan kuuden viikon sairasloma päättyi virallisesti viime keskiviikkona. Ollaan kuitenkin lenkkeilty vielä samaan malliin remmissä, mutta lisätty viime päivinä hiukan lenkkien pituutta. Eilen ja tänään taidettiin kävellä 40 minuuttia. Jotenkin on kuitenkin ollut vapautuneempi olo. Kuuden viikon deadline on saavutettu ja Oiva vaikuttaa minusta olevan melko hyvssä kunnossa. Se ei ole ollut jäykkä tai onnuskellut minun silmääni ollenkaan. Sitä on mielessään odottanut sairasloman päättymistä kuin kuuta nousevaa. Toisaalta miten ihmeempiä muutoksia ei olla vielä tehty, vapaaksi Oiva ei pääse vielä pariin viikkoon ainakaan. Pitää ensin pidentää remmilenkkejä rauhassa. En halua sen rikkovan itseään heti ekaa kertaa vapaana ollessaan, koska se on niin ylienerginen.

Oiva pukeutuu pinkkiin, koska lainailee Nöfön pantoja.

Sairasloman päättymisen kunniaksi ollaan oltu useampana päivänä treeneissä muualla kuin omalla "kotikentällä" ja myös muiden seurassa. Keskiviikkona käytiin Auran Nuuskujen kisaavien treeniryhmässä hengailemassa. Treenien teemana oli zeta, joten varsinaista zetaa emme luonnollisestikaan treenanneet, vaan lähinnä hengailimme häiriössä, teimme maahanmenoja sivulletuloja. Keskiviikkoaamuisen remmiräyhäepisodin (lenkillä kapeassa kohtaa tuli yllättäen vastaan tipsu, joka jumitti siinä eikä päästy ohi muualta kuin ahtaasta paikasta ja Oiva alkoi räyhäämään ja repi itsensä irti pannasta etc..)  jälkeen fiilikset treenikentällä varmaan kymmenen muun koiran sekaan menemisestä eivät olleet kovin hyvät. Yllättäen tyyppi käyttäytyikin ihan koiriksi ja taisi ehkä vain kerran haukahtaa toiselle koiralle. Niin se on vaan ehdollistunut treenikenttään. Sielä ihan ok olla monta koiraa, kotona yksi vastaatulija voi olla liikaa. Torstaina alkoi meidän kokoaman tokotreeniporukan hallivuoro Doxxilla. Tai itseasiassa se alkoi jo viikko sitten, en vain töiden takia päässyt ensimmäisellä kerralla paikalle. Oiva on ollut Doxx-areenalla viime talvena pari kertaa, silloin se oli ehkä 10 viikkoinen. Tyyppi käyttäytyi hallillakin ihan kivasti. Naksuttelin kontaktia ja maahanmenoja, tehtiin parit kapulan nostot ja luoksepäästävyys. Toisella puolella kenttää treenasi yksi tai kaksi koiraa. Kerran Oiva pääsi karkaamaan, kun luotin siihen hieman liikaa ja remmi oli maassa. Toisella puolella kenttää treenanneen Kodan vinkupallo taisi olla pikkaisen liian kiinnostava. Muuten Oiva teki mielestäni kivasti mun kanssa, mitä nyt kapulan nostoissa meinasi olla sen verran hyvät hajut ettei meinannut malttaa. Pistin Oivan istumaan, kapulan sen eteen ja pyysin nostamaan. Nosti ekat kaksi kertaa hyvin, olisi pitänyt lopettaa siihen. Piti kuitenkin vielä hinkata ja sitten tapahtui tuo paikalta poistuminen ja sitten meni vähän sähläämiseksi. Noh, ensi kerralla viisaammin. Odotteluajat häkissä eivät olleet kauhean hiljaisia. Varsinkin kun kontaktin ja maahanmenojen jälkeen leikitin sitä ekaa kertaa kuuden viikon jälkeen vähän repimisleikillä ja sitten laitoi häkkiin. No tietty toinen oli siinä vaiheessa ihan nosteessa! Treenien jälkeen tehtiin vielä palauttelukävely kolmen muun koiran kanssa ja Oiva käveli itseasiassa ihan kivasti. Kyllä se sitten vaan toisinaan osaa!

Perjantaina alkoi Koirataidon seuraamisklinikka, jonne ilmoitin Oivan jo alkusyksystä. Seuraamisklinikkaan kuuluu treenejä 3 x 1,5 h ja teemana nimensä mukaisesti seuraaminen. Meillähän on seuraaminen ihan alkutekijöissään vasta. Olen jotenkin nostanut omat odotukset seuraamisen näyttävyydestä niin korkeiksi, että olen vähän niin kuin vältellyt sen opettamista. Kauheen järkevää ja loogista eikö niin? Kerroin aluksi meidän tilanteesta, ylienergiasta ja remmissä kyttäämisestä ja haukkumisesta. Sain ohjeeksi tulla kentälle rauhassa naksutellen kaikesta, mitä Oiva kyttää. Onko tämä nyt sitä vastaehdollistamista sitten? Tuntui ainakin toimivan, se pääsi aika nopeasti juoneen kiinni, "kun näen jotain jänskää äiti antaa palkkaa". Treenikenttä oli sillainen ratsastuskentän tyyppinen ja siihen tarkoitukseen sitä varmaan käytetään myös. Kentän pohja tuntui olevan häiriönä vähän liikaa ja meinasi mennä koko treeni ihan nuuskutteluksi. Ihan ekaa kertaa oltiin tuollaisella alustalla, joten ei kai se ihme ole. Koitan alle vähän koota mitä tehtiin. Toivottavasti edes osa on vähän sinnepäin mitä Kaisa opetti, tuli niin paljon asiaa etten mene takuuseen ymmärsinkö kaiken ihan tismalleen oikein! 

Puhuttiin aluksi toko ja tottisseuraamisen eroista. Tottisseuraamisessa koiralta odotetaan  korkeampaa virettä kuin tokossa. Oikea tekniikka on tokossa tärkeämpää. Oiva osaa tällä hetkellä tulla sivulle takakautta kiertäen käskyllä "sivu". Nyt olen kuitenkin myös alkanut opettaa sitä tulemaan sivulle suoraan edestä käskyllä "liki". Tehtiin ensin koulutuksessa perusasentoja ja panostettiin suoruuteen ja palkan oikeaan antamiskohtaan. Avustaja katsoi takaa oliko asento suora ja sitten kun oli sai palkata. Itse pitää kiinnittää huomiota, että palkka tulee selkeämmin housun sivusaumasta, jolloin Oivan oikea korva koskettaa jalkaani. Tällöin myös koko perusasento on suora. Olen aiemmin antanut palkan edempää, oman vasemman reiden edestä ja tällöin Oivan asento on ollut kaulasta minua kohti kiertynyt ja samalla kun se on kiertynyt minua kohti myös sen takapuoli kellahtaa helposti vasemmalle. Tälläinen vino perusasento ei ole ergominen (heiteltiin siellä vitsiä esim. hyvästä hoitosuhteesta fyssariin päin mikä on kyllä ihan totta) ja siksi koira kannattaakin opettaa niin, että sen rinta osoittaa suoraan eteenpäin ja että sen oikea korva koskettaa ohjaajan jalkaa, ei oikea poski. Lisäksi pitää muistaa oma ryhti, ei saa olla selkä kumarassa koiraa kohti taipuneena. Tehtiin perusasennossa useampia toistoja. Kokeneemmat koirakot liikkuivat askeleita eri suuntiin ja koiran piti säilyttää oikea perusasennon paikka, me tehtiin askelta eteenpäin. 

Lisäksi tehtiin jännitettä ennen perusasentoa. Seuraamiseen saadaan oikeaa mielentilaa tekemällä ennen aloittamista jännitettä, pysähdytään paikoilleen, hengitetään tiheämmin ja ollaan jännityneitä/innoissaan, sitten pyydetään koira perusasentoon ja tehdään uusi jännite josta vapautetaan koira ja palkataan hyvin. Jännitteellä haetaan koiralle fiilistä "kohta seurataan, kohta kohta kohta" jolloin koira on seuraamiseen lähdettäessä korkeammassa vireessä. Lopuksi tehtiin vielä kisamainen seuraamisen aloitus, jossa jokainen meni yksitellen kentän keskellä, kouluttaja Kaisa laski kymmenestä alaspäin. Laskemisen aikana tehtiin jännitettä ja kun oli laskettu nollaan lähdettiin seurauttamaan käskyllä, josta askeleen jälkeen vapautus ja hurja leikkipalkka lopuksi. Olinpas muuten tosi hölmö, kun minua jännitti niin paljon. Olihan se aika sähläämistä koko puolitoistatuntinen kun minua jännitti ja koiralle oli liikaa häiriötä, mutta kai se siitä pikkuhiljaa. Toista koirakkoa avustaessa oppi myös hyvin, kun pystyi keskittymään itse tehtävään sähläävän koiran sijasta. Lopuksi saatiin kotiläksyksi vahvistaa suoraa perusasentoa peilin kautta asennon suoruus tarkastaen, opetella palkkaamaan oikeaan kohtaan ja tehdä perusasentoja pesuvadin ympärillä niin, että otetaan pientä asekelta jommalle kummalle sivulle ja koira säilyttää paikkansa. 

Treenin lopuksi tulin vielä Oivan kanssa käymään kentällä kahdestaan. Ajattelin, että ensi kerralla kentällä oleminen voisi olla aavistuksen helpompaa, jos Oiva saisi tutustua rauhassa kenttään. Annoin Oivan nuuskutella kentän ympäriinsä ja käydä tsekkaamassa joka nurkan. Lopuksi vielä leikittiin kahdella narulelulla. Jo tuolla Facebookin puolella hehkutin, kuinka sitä voikaan pieni koiranomistaja tulla onnelliseksi niin kivasti leikkivästä koirasta. Toinen oli aivan täynä intoa ja taistelumeininkiä. Jopa siinä määrin, että menin siinä leikin tiimellyksessä niin jalat solmuun, että kaaduin sinne kaiken hiekan sekaan. Oiva ei ollut minun kaatumisesta moksiskaan, ei edes irroittanut narusta vaan jatkoi repimistä minun ollessa maassa. Aiemmin taisi olla jonkun kanssa puhetta, että sairasloman aikana leikki saattaa kärsiä, kun ei voi leikittää koiraansa samalla tavalla kuin normaalisti ja joutuu kieltämään kaiken kivan ja riehakkaan. Ainakin näiden parin leikkikerran perusteella voisin sanoa, että meillä kävi toisin päin. Aiemmin Oiva ei ollut kovin kiinnostunut repimisleikeistä, vaikka harjoiteltiinkin leikkimistä kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Onko se ehkä tässä pitkän sairasloman aikana jotenkin kypsynyt ja sen taistelutahto ehkä kehittynyt tai kasvanut? Ehkä tuon parin kerran jälkeen ei kannata tehdä mitään syväluotaavaa analyysiä, mutta tältä minusta nyt tuntuu. Aika näyttää. Kotimatkalla olin suorastaan ihan liikuttunut kuinka hienosti Oiva leikki. Teki mieli soittaa jollekkin treenikaverille ja hehkuttaa miten hieno Oiva oli. Varsinainen treeni ei mennyt ehkä ihan putkeen ja meillä on sata asiaa opeteltavana, mutta oli niin siistiä miten toinen oli ihan messissä häiriöstä huolimatta. 

Jotenkin sitä on nyt pitkästä aikaa onnellinen fiilis, kyllä tässä on oltu ihan tarpeeksi masentuneita jo monta viikkoa. Ainakin minä. Huomenna on sairasloman jälkeinen kontrolli. Saa nähdä kuinka tehokkaasti eläinlääkäri palauttaa maan pinnalle, toivon vain ja ainoastaan hyviä uutisia. Kai sitä pitää koittaa nukkumista. Onneksi lääkäri on jo kahdeksalta aamulla niin ei tarvitse kauaa jännittää. Eipä taaskaan muuten ollut mitään kuvia, pari instagramissa ollutta kuvaa siis tekstin seassa! Meitä voi muuten seurata siellä nimellä oivallista_elamaa ;)

Käytiin Annin ja Milan kanssa Kupittaalla kävelyllä.
Ei saatu koiria samaan kuvaan joten otettiin vaan tälläisiä
kivoja poseerauksia..