Oivalluksia seuraamisesta

Onpa muuten siistiä kun voidaan taas treenata ja elää melko normaalisti! Viime viikolla Oiva sai olla vapaana metsässä muutamana päivänä ja  se ei edes sekoillut pahemmin. Ennen vapaaksi päästämistä olen pitänyt remmissä melko kauan, että lihakset lämpenee. Sama homma myös lopussa, otan ajoissa kiinni, että saa palauteltua kunnolla. Ennenhän olen yleensä päästänyt koirat vapaaksi tyyliin suoraan autosta metsän reunalla, mutta koitetaan nyt olla vähän tarkempia. Viikonlopun Oiva vietti Mikaelin kanssa mökillä ja Flora yökylässä anopin luona minun ollessa yötöissä. Flora oli viettänyt laatuaikaa sohvalla ja tehden kaupunkikävelyjä, Oiva taas oli fiilistellyt mökkitunnelmia ja ja odotellut äijiä kalareissuilta.

Perhepotretti.
(c) Anni Partanen

Oltiin tänään metsälenkillä Annin ja Milan kanssa. Oiva pääsi juoksemaan kaverin kanssa piiitkästä aikaa. Viime kerta taisi olla heinäkuussa. Mila valikoitui kaveriksi siksi, koska niiden leikit ovat lähinnä juoksemista, ei sillaista rajua painimista. Toki siinä juostessakin voi vaikka mitä sattua, mutta kai se riski on otettava. En voi pitää Oivaa loppuelämääni remmissä koska pelottaa. Osa lenkistä mentiin remmissä, reilusti alussa ja vielä pidempään lopussa. Hyvinhän se meni ja Oiva ei ole oireillut nyt illalla mitenkään. Otettiin melko paljon kuvia, laitan nyt pari tähän postaukseen ja lisää myöhemmin.

Perjantaina oltiin toista kertaa Koirataidon seuraamisklinikalla. Vitsit kun pitää olla tämmöinen keskittymishäiriöinen. Haluaisin saada mahdollisimman paljon irti näistä kolmesta kerrasta, mutta kun asiaa tulee niin paljon (joskin osittain myös onneksi jo aiemmin tuttua juttua), etten muista enää kaikkea mistä ollaan puhuttu sen puolentoistatunnin aikana kentällä. Varsinkin jos kuunnellessa remmin päässä sattuu olemaan yksi pieni labrakiitäjä, niin keskittyminen jakautuu väistämättä sekä kouluttajan kuunteluun, että koiran hallitsemiseen. Onneksi koiran saa välillä laittaa autoon niin pystyy kuuntelemaan paremmin! Tässä en siis mitenkään vihjaa, että Oiva olisi jotenkin rauhaton, mutta niinhän se on, ettei se oikein vielä osaa "vaan olla". Pitäisi varmaan ottaa tämäkin asia treenilistalle, vaan oleminen. Jos herran mielestä on tylsää, niin voi alkaa haukkua muita koiria tai esimerkiksi hypätä päin Hennan näköä tai tarttua terävillä hampailla Hennan takista. Yleensä siinä kohtaa, kun hampaat on kiinni kohtalaisen uudessa takissa, niin saa jakamattoman huomion. Kätevää eikö? Palatakseni myös tuohon omaan keskittymishäiriöön, niin hirmu kätevää olisi, jos voisi vaikka äänittää kaiken mitä Kaisa sanoo ja kuunnella sitä kotona uudestaan. Haluisin sisäistää kaiken. Toisaalta, ehkä pääpointti että opin jotain joka kerta. Ei kaikkea voi millään muistaa. Vai voiko?

(c) Anni Partanen

Tehtiin Oivan kanssa ensin ihan perusasentoja. Se ei osaa vieläkään sitä käskyä "liki" vaikka olen mielestäni nimennyt sitä jo melko kauan. Olen miettinyt, mistä johtuu ettei se mielestäni opi kauhean nopeasti liikkeiden nimiä. Teenkö liikaa toistoja kerralla ja liian harvoin? En tiedä, olen tainnut aiemmin jo mainita, että mielestäni liikkeiden nimeäminen on jotenkin kauhean vaikeaa varsinkin Oivan kanssa. Jotain teen väärin, mutta mitä? Perusasennoissa apuohjaaja sanoi, kun Oiva suora, siitä palkka. Suurin osa taisi olla suoria, kun muistin itse pitää kriteerin (koiran oikea korva koskettaa jalkaa ja palkka tulee housun sivusaumasta). Ottaisin perusasennossa mielellään Oivan liian eteen, kun se on jotenkin olevinaan niin pieni etten näe sitä.. Tykkään muuten Oivan paikasta sivulla, se tulee lähelle, muttei nojaa minuun. Haluan, että se on sen verran lähellä että tunnen sen. Jotenkin se tiiviimpi seuraaminen näyttää kivalta.

Tänään aiheena oli käsien häivyttäminen. Oivahan on vielä tosi kiinni kädessä, eikä olla tehty sitä häivyttämistä paljoa. Jonkun verran ollaan tehty niin, että minun vasen käsi on kiinni tuossa vasemmassa reidessä ja Oiva katsoo sen ohi ylös ja palkkaan siitä. Tavoite käsien häivyttämisessä olisi se, että kädet voi heilua oikeastaan miten vaan ja koira katsoo tiviisti ohjaajaa kohti (ei välttämättä katsekontaktissa vaan ohjaajan vasenta rintaa/kainaloa kohti). Ensin kädet häivytetään paikallaan perusasennossa ja kun se sujuu, lähdetään liikkeelle. Otin Oivan perusasentoon ja siirsin vasenta kättä sivulle Oivan yläpuolelle. Mitä hitaampi käden liike, sen helpompi koiralle. Kun Oiva piti kontaktin pari sekuntia, palkkasin "jes" ja nami. Autoin jonkun verran oikealla kädellä, pidin sen vatsani lähellä, jolloin Oivan oli helpompi luopua vasemmasta kädestä. Tuntui, että se pääsi jo aika hyvin juonesta kiinni. Tässä voi pikkuhiljaa alkaa liikutella kumpaakin kättä ensin eri aikaan, ja lopuksi samaan aikaan ja koiraa palkataan kontaktista.

Seuraava harjoitus oli jo edistyneempien, mutta kokeiltiin sitäkin. Koira perusasennossa, vasen käsi "oikealla paikalla" sanottiin koiralle seuraamiskäsky ja palkattiin kun koira lähti innokkaasti liikkeelle ja kontakti säilyi. Oivalla ei ole vielä tämä niin vahva, että olisi voinut irrottaa katsetta vasemmasta kädestä ja lähteä seuraamaan. Siispä autoin Oivaa oikealla kädellä, jonka toin vatsan edestä vasemmalle puolelle. Pidin siis myös oikeassa kädessä namia, vasenta kättä koiran yläpuolella ja sanoin käskyn "seuraa" ja palkkasin jos Oiva luopui vasemman käden tuijottamisesta ja lähti liikkeelle katsoen ylös minuun. Jos Oiva tuijotti vasuria, sanoin "höpöhöpö" ja otin uudestaan. Meillä on muuten aiemmin ollut Floran kanssa tuo nyt teit väärin - sana "oho", mutta kun se alkaa samalla kirjaimella kuin Oiva niin olen yrittänyt muuttaa sanaa. Sanon vahingossa välillä oho, mutta pyrin siihen että sanoisin hups tai höpöhöpö tai jotain muuta hoolla alkavaa. Meillä on muuten ollut tuo seuraamiskäsky tähän saakka "seuraa". Nyt kuitenkin kentällä kelailin, että voisin ottaa siihen seuraamiseen ihan saman käskyn kuin sivulle tulemiseen. Eli periaatteessa se sama käsky tarkoittaa aina sitä, että Oiva pysyy/liikkuu minun vasemmalla sivulla oikeassa paikassa, olen sitten paikallani, tai liikun eteen, sivulle tai taakse.

Viimeiseksi kokeiltiin samaa hommaa taka/sivupalkalla. Olisko tästä käytetty sanaa etäpalkkka vai kaukopalkka vai mikä se mahtoi olla? Tätä ei olla koskaan ennen tehty Oivan kanssa, palkka on siis aina treenatessa tullut minulta treeniliivin taskusta. Valitsin palkaksi pallon, koska se on ihana, mutta ei kuitenkaan ehkä niin ihana kuin kipossa oleva ruoka. Vietiin Oivan kanssa pallo kentän sivulle (tärkeää muistaa viedä kentän reunalle, koska joskus myöhemmin kisoissakaan palkka ei voi olla keskellä kenttää) ja sitten otin Oivan noin viiden metrin päähän pallosta perusasentoon. Oiva luonnollisesti kyttäsi pallon perään ja kun se perusasento on vielä niin heikoilla kantimilla, niin autoin sen namikädellä ohjaten sivulle. Siirsin vasemman käden namin kanssa koiran yläpuolelle ja kun Oiva tarjosi kontaktia, vapautin sen pallolle. Oiva ei siis saanut tässä harjoituksessa namia minulta, vaan luopui siitä ja otti perusasenossa kontaktin minuun ja palkkana toimi vain pallo. Tavoite on siis se, ettei minulla ole namia kädessä, mutta se ei nyt ihan vielä onnistu. Yllättävää oli, kuinka nopeasti heti ensimmäisestä kerrasta Oiva hiffasi jutun juonen ja juoksi vapautuksen jälkeen pallolle. Vielä yllättävämpää oli, ettei Oiva lähtenyt rallattelemaan pallon kanssa ympäri kenttää (tätä pelkäsin koska en ollut laittanut liinaa) vaan se tuli suoraan minun luokseni leikkimään pallolla! Miten ihanaa, että se tykkää tehdä mun kanssa! Muutenkin Oiva oli selkeästi parempi kentällä kun oli kerran saanut käydä jo tutustumassa paikkaan. Se ei haistellut läheskään niin paljoa ja keskittyi oikeastaan lähes koko treenin ajan minuun. Erittäin kivat treenit taas takana. Tämän kurssin ekat kaksi kertaa on kyllä on olleet oikein hyvät, jotenkin sitä on alkanut vielä paremmin hahmottaa omia seuraamiseen liittyviä tavoitteita ja saanut kiinni siitä, miten kannattaa treenata jotta niihin tavoitteisiin päästään. Nyt on enää itsestä kiinni, miltä homma alkaa näyttää, Tavoitteena on nyt loppuvuoteen mennessä on saada vihdoin ja viimein sivulletulokäsky nimettyä, vahvistettua perusasennon oikeaa paikkaa ja sitä että ohjaajan sivulla kannattaa olla sekä häivytettyä kädet ainakin paikallaan ollessa ja muutaman asekeleen siirtymissä, Lisäksi aletaan treenata takapään käyttöä pesuvatijumpalla. Tuntuu ettei tuo tiedä ollenkaan takajalkojen olemmassaolosta.

Näillä eväillä siis eteenpäin ja perjantaina vielä kerran kurssille. Huomenna mennäänkin treenaamaan nomehommia, jotta uskalletaan mennä ensi viikolla Tomi Sarkkisen koulutukseen. Onhan noita kesällä jonkun verran treenattu, mutta vähän taukoa tässä välissä on ehtinyt olla sairaslomasta johtuen. Viime viikolla palauteltiin Jennin ja Elmon kanssa hakua ja malttia mieleen, nekin sujui kyllä ihan kivasti. Miten tässä ollenkaan ehtii treenata, kun tekis mieli tehdä niin montaa lajia?

Saatiin kaikki kolme samaan kuvaa. Ihana Mila <3
(c) Anni Partanen