Hei hei mitä kuuluu?

Taas on aika kulunut vauhdilla! Tänään oli Oivan viimeinen allasterapia tältä erää ja kaikki tuntui olevan kunnossa. Vinoutta ei ollut oikeastaan ollenkaan, vasen etunen kääntyy välillä vähän ulospäin. Saatiin jo viimeksi fysioterapeutilla käydessä ohjeita, miten voidaan vahvistaa takajalkojen käyttöä ja painon siirtoa taaksepäin pois etujaloilta. Lisäksi pitää pitää jatkossa huolta, että vahvistetaan myös vasenta puolta, koska vinous oikealle korostuu tokoa treenatessa ja varsinkin seuruuta tehdessä ja perusasentotreeneissä. Arkiseuraamista ollaan tehty jo jonkin aikaa oikealla puolelle ja muutenkin vahvistettu myös sitä vasemman kautta kääntymistä. Lihaksia oli jo hierojan mielestä hyvin alkanut kehittyä. Tästä on hyvä jatkaa. Ihanaa kun se on vihdoin terve ja saadaan mennä ja harrastaa. Tänä vuonna on kyllä saanut muistutusta siitä, että se kaikkein tärkein asia on terveys. Oma, läheisten ja koirien terveys.

Maailman kaunein mammakoira.

Rupesin ihan päässäni listaamaan, mitä kaikkea tuolle onnettomalle mustalle on sairastelujen puolesta ensimmäisen 11 kuukauden aikana sattunut. On ollut murtuneita maitohampaita ja haava silmässä, etujalkojen jutuista puhumattakaan. Nyt vielä muutama viikko sitten saatiin vaivaksemme kennelyskä. Onneksi se oli vain Oivalla ja melko lievänä. Flora on pysynyt ainakin toistaiseksi terveenä, eivätkä jalatkaan ole vaivanneet sitä sen kummemmin. Muutamat hallitreenit jouduttiin jättämään väliin yskän vuoksi sekä Sarkkisen Tomin nomekoulutus. Sarkkisen koulutuksessa olin kuunteluoppilaana ja täytyy myöntää, että vähän harmitti kun oma koira yski kotona. Alle oli muuten pakko laittaa kuvat Oivasta kymmenen viikon ja kymmenen kuukauden iässä. Ei mitenkään maailman hienoimmin ehkä noissa seiso, mutta kyllä niistä on ihan hauska katsoa mitä noin kahdeksassa kuukaudessa on tapahtunut.

Lenkkeilty on enemmän ja vapaana. Oiva on jo saanut juosta kavereidenkin kanssa. Koirakavereita on ollut shelttityttö Mila, mäyräkoiramix Chico ja kettuterrieri Tauno. Ollaan pysytty vielä toistaiseksi pienemmissä leikkikavereissa, joiden kanssa ei tule sellaista rajua painia. Kyllähän noillakin vauhtia riittää, mutta jotenkin se on edes vähän hallitumpaa kun on enemmän kokoeroa.

Teinimeininkiä on riittänyt. Välillä ollaan niin isoa äijää ja lenkillä nostellaan jalkaa kuin mikäkin kulmakunnan kuningas. Toisaalta välillä tuo tuntuu olevan ihan pentu vielä. Remmissä kävely on vetämistä eri ilmansuuntiin ja tarvittaessa voi vaikka piipata, jos ei pääse vetämään remmin päätä nurin juuri sinne suuntaan missä se ihana haju on. Jos joutuu jostain syystä olemaan kärsivällinen ja odottamaan, niin pinna tuntuu olevan hyvin lyhyt. Viihdykkeeksi voi keksiä vaikkapa päin hyppimistä taikka vaatteiden repimistä. Nometreeneissä markkeerauksia tehdessä dami ei välttämättä palaudu suorinta reittiä minulle, vaan matkan varrella voi käydä haistelemassa isoäiti Murun takapuolta tai joitain ihania kanin jälkiä ja viis veisata minun luoksetulokutsuista. Kuulo tuntuu olevan Oivalla juuri nyt melko valikoiva.

Mää ja mun koirat.

Koirataidon seuraamisklinikka oli ja loppuikin jo. Viimeisestä kerrasta en olekaan mitään kirjoitellut. Aiheena oli käännökset. Voisin joku toinen kerta avata niitä lisää. Oli kyllä tekemistä kun piti hallita omat ja koiran jalat yhtä aikaa! 

Ensi sunnuntaina on Sari Kärnän tokokoulutus Raumalla. Meillä on Oivan kanssa koirakkopaikka. Matkaan lähtee meidän lisäksi Janina ja Luumu, Anne ja Koda sekä Jenni kuuntelemaan. Aikaa yhdelle koirakolle on 2 x 20 min. Vielä pitää miettiä, mitä otetaan treenattavien listalle tuolloin. Pitäisi muutenkin vähän käydä läpi tavoitteita treenien suhteen talven osalta. Ollaan kyllä treenattu, mutta ehkä vähän päämäärättömästi. Hallitreenejä tulee olemaan kaksi kertaa viikossa nyt talven aikana. Keskiviikkoisin Auran Nuuskujen treenit Doxxilla ja torstaina omatoimiporukan treenit samassa paikassa. Eipä meille sen ihmeempiä kuulu. Palailen järkevämpien postauksien kera joku muu päivä.

Loppuun vielä vaaniva Oiva. Tätä se tekee lenkillä, varsinkin jos Mila on mukana.
Jostain syystä viisikiloinen shelttityttö saa sen vaanimaan ja kohteen lähestyessä
hyökkäämään hurjasti..