Kursseja ja kuulumisia

Taas on aikaa vierähtänyt viime postauksesta. Itsellä on alkanut koulu sairaslomailujen jälkeen ja töissäkin olen muutaman vuoron tehnyt sitten nilkkamurtuman ja aika on kulunut ihan siivillä. Oiva täytti perjantaina viisi kuukautta. Ja Florallakin lähenee tuo 10 vuotta jo kovaa vauhtia! Oiva on kasvanut viime aikoina lähinnä jaloistaan, painoa sille on tullut suhteessa aika vähän. Torstaina punnitessa se painoi 14,5 kiloa. Lisäsin viikko sitten Oivalle ruokaakin, kun se on jopa ehkä vähän liian hoikka. Jotenkin se on kasvanut nyt niin huimaa vauhtia, etten ole tajunnut lisätä ruuan määrää tarpeeksi nopeasti! Onhan Oiva toki rakenteeltaankin melko siro, verrattuna esimerkiksi Elmo veljeen, jonka paino lähenee kuulemma jo kahtakymmentä kiloa. Kesäkuussa on Vesipedon kennelin pentutreffit, joten hauska nähdä sitten myös muita veljiä.

Flora toivottaa hyvää kevättä valkovuokkojen keskeltä!

Arki Oivan kanssa sujuu jo tosi hyvin. Vaikka ollaan myös treenailtu kaikenlaisia "temppuja" niin pääasiana tässä ensimmäisen kolmen kuukauden aikana olen pitänyt sitä, että Oiva oppii toimivaksi kaikissa arjen tilanteissa. Tässä olen mielestäni onnistunut ihan hyvin. Oiva kulkee remmissä kohtalaisen kivasti niin täällä Haritussa kuin keskellä kaupungin hälinääkin ja osaa rauhoittua kotona silloin kun ei tapahdu mitään. Yksinolo (tai Floran kanssa olo) sujuu myös hyvin. Tai ainakin aina, kun ollaan tultu jostain kotiin, molemmat koirat ovat olleet juuri heränneen näköisiä eli nukkuvat varmaan meidän poissaoloajan. Niin ja pakko vielä todeta, että sisäsiisti Oiva on ollut oikeastaan jo 10 viikkoisesta, koska olen ollut niin paljon sairasloman takia kotona ja pystynyt oikeasti viemään sitä "koko ajan" ulos. Edelleenkään nuo eivät joudu olemaan kovin pitkiä päiviä yksin, koska meillä on Mikaelin kanssa vähän vuoropäivinä koulua ja ylipäätänsä koulua on tosi vähän. Kesällä sitten, kun meillä alkaa työt, niin päivät koirillakin pitenee. Myös autossa matkustaminen sujuu suurimman osan ajasta tosi kivasti ja Oiva nukkuukin lähes aina autossa.

Jottei arki olisi liian toimivaa, niin remmikävelyyn ja ohituksiin haasteensa tuo haukkuminen. Oiva ei pikkupentuna haukkunut ohikulkijoita juuri ollenkaan, mutta kun viikkoja tuli lisää niin jotenkin se havainnoi enemmän asioita ympärillään ja keksi tuon ohituksissa haukkumisen. Nyt ollaan tehty muutama viikko jo töitä sen eteen ja tuntuu että haukkuminen on jo vähenemään päin. Sen verran on kuitenkin haukku herkässä tuolla pojalla, että tuskin siitä ihan hiljaista koskaan tulee saamaan, mutta jotain sinnepäin toivoisin sen tulevaisuudessa olevan. Hassua muuten huomata, että sillaiset asiat jotka tuntuivat vielä muutama viikko sitten tosi rasittavilta, ovat jo oikeastaan loppuneet. Kuten Oivan pureminen. Vielä muutama viikko sitten se oli tosi rasittavaa ja ajattelin, ettei se ikinä lopeta minun nilkkojeni kimppuun käymistä. Nykyisin Oiva puree oikeastaan tosi vähän. Vieläkin kiihtyessään jostain se saattaa tarrata hihaan tai minun pukiessa koittaa repiä sukkia, mutta oikeasti tosi vähän. Vaikka pennut on ihan söpöjä, niin pakko todeta, että onneksi ne eivät ole sitä kovin kauan!

Tällä viikolla meillä alkoi kaksi uutta kurssia, pentujen damikurssi ja perustottelevaisuuskurssi. Molemmat ovat Auran Nuuskujen järjestämiä. Damikurssin ensimmäisellä kerralla treenattiin damin kantamista ja maasta nostamista. Kantamisia ollaan Oivan kanssa tehty jonkun verran ja ne sujuvat mielestäni ihan ok. Nostamisten kanssa olen itse ollut jotenkin huono opettamaan, tai ei olla ylipäätään treenattu niitä erityisen paljon. Siis ihan sillaisia nostoja, joissa dami lasketaan maahan ja koira nostaa sen siitä minulle käteen. Heittojenhan kautta (olen heittänyt parin metrin päähän rakentaakseni innostusta sitä damia kohtaan) se palautus onnistuu ihan ok, mutta kun dami on vain tylsästi paikallaan, asia on ollut eri. Kun alettiin treenata nostamista, sanoin kurssin vetäjälle Maaritille, ettei Oiva varmaan sitä damia nosta. Maarit näytti mallia Oivan kanssa ja kas kummaa, Oiva otti damin maasta suuhunsa ja palautti Maaritille käteen asti! Pitää siis vain luottaa koiraan ja lopettaa itse se kaikki sählääminen. Toki noissa käteen luovutuksissa pitää olla vielä tosi nopea ja napata se dami heti, kun se on lähellä kättä, jotta onnistumisia tulisi mahdollisimman paljon. Huomasin myös noissa luovutuksissa, ettei minulla voi olla toisessa kädessä nameja samaan aikaan. Olen rakentanut Oivalle niin voimakkaaksi namikäden tavoittelun imutusseuraamista varten, että se ei pysty oikein tekemään mitään jos minulla on ne namit kädessä. Enkä voi oikein kieltääkään Oivaa siitä namikäden tavoittelusta, koska se on aika oleellista vielä tässä vaiheessa, kun treenataan seuraamisen alkeita. Tein kurssin jälkeen kotona luovutuksia niin, että merkkasin naksuttimella sen oikean hetken kun dami putoaa käteeni, ja sen jälkeen kaivoin namin taskusta rauhassa. Se tuntui auttavan, ja naksua käyttämällä saan vahvistettua juuri oikeaa asiaa, eli nimenomaan sitä hetkeä kun dami putoaa käteeni, eikä minulla ole liian kiire sen namin kanssa.

Perustottelevaisuuskurssin ensimmäisellä kerralla treenattiin kontaktia ja ohituksia. Ollaan Oivan kanssa käyty hallilla ja treenikenttien laidoilla sen verran, että kontaktin ottaminen muiden koirien ollessa häiriönä sujuu jo tosi hyvin. Sen täytyy kentälle tullessa haukkua varmuuden vuoksi, mutta sitten itse treenatessa se keskittyy jo kivasti. Treenattiin ohituksia ihan arkiseuraamiskäskyllä eli sillaisella löyhällä seuraamisella ja katsekontaktilla minun vasemmalla puolella. Tehtiin ohituksia myös niin, että pujoteltiin muiden paikallaan olevien koirakoiden välistä. Tässä huomasin, että sosiaalinen palkka toimii paremmin kuin nami. Jos annan kesken ohituksen Oivalle namin, se pysähtyy syömään sitä (vaikka ne namit on oikeasti tosi pieniä..) ja sen namin syömisen jälkeen tilanne hajoaa ja se ehtii alkaa tuijotella toisia koiria. Kehuilla ja iloisella äänenkäytöllä tyyliin "hyvä poika, taitava Oiva, vitsi miten hieno, vautsi mikä pentu..." saan sen ohittamaan paljon paremmin ja tilanne ei katkea siihen namin syömiseen. Onko se muuten jotenkin "miesmäinen" juttu, kun ei voi syödä samaan aikaan kuin kävelee? :D Noh, oli miten oli, sitä varmaankin kannattaa käyttää mikä toimii.

Kotona vähemmässä häiriössä ja lyhyemmissä treeneissä ollaan keskitytty enemmän sitten niihin teknisiin juttuihin ja varsinaisten tottisliikkeiden alkeistreeneihin. Työn alla ovat edelleen seuraaminen, sivulletulo, eteen tulo, luoksetulot ja maahanmeno. Varsinkin seuraamiseen haluan korkeaa virettä ja täyttä tekemisen intoa, joten sitä on hyvä treenata sillaisina hetkinä, kun ei olla roikuttu valmiiksi kentällä jo puolta tuntia treenaten kontaktia ja Oiva on jo väsähtänyt hieman. Muutenkin noita teknisiä juttuja on mukavampi treenata vähemmässä häiriössä ja keskittyä siihen "olemiseen" ja kontaktiin sitten noissa kimppatreeneissä. Toki meillä on kotikentälläkin saattanut treeneissä välillä häiriönä olla jonkun kaverin koira, mutta Oiva on häkissä aina väliajat ja pääsee tekemään sitten omalla vuorollaan, kun toinen koira on häkissä tai autossa. Voisin kirjoitella näistä kotitreeneistä toisella kertaa ja laittaa vähän videotakin meidän seuraamistreeneistä. Nyt pitää painua nukkumaan, jotta jaksan panostaa huomisen etäpäivän kunniaksi koulujuttuihin. Laitan tähän alle pari Hannan ottamaa kuvan Oivasta 14-viikkoisena. Mikä ihana tappijalka! Ja Hanna sai mahtavia kuvia!

Nenäeläin <3

14-viikkoa.

 

14-viikkoa.