perjantai 18. huhtikuuta 2014

Lokki ja varis

Tänään Oiva on jo 18 viikkoa vanha. Neljä ja puoli kuukautta siis, kylläpä aika rientää! Tänään Oiva pääsi tutustumaan riistaan ensimmäisen kerran. Tai no ei virallisesti ensimmäisen, pennut saivat tutustua siipiin jo pentulaatikossa, mutta ensimmäisen kerran meille muuton jälkeen.

On mukavaa kun kasvattaja Nina asuu aivan tuossa naapurikaupungissa ja päästiin tutustumaan riistaan Ninan opastuksella. Itselle nämä riista ja nome hommat ovat vieraampia, joten kiva kun on joku kokeneempi auttamassa. Taippareihin meidän on Oivan kanssa tarkoitus mennä, mutta muita tavoitteita meillä ei vielä ole nomen suhteen. Olen kuitenkin kiinnostunut tutustumaan tähänkin lajiin paremmin ja mitä monipuolisempi harrastuskaveri niin sitä parempi! Labukoista on moneen hommaan ja harrastukseen, siinä yksi syy, miksi juuri tämä rotu on valikoitunut omakseni.

Käytiin ensin juoksuttamassa koiria vapaana. Paikalla olivat Ninan koirat Muru (Oivan isoäiti) ja Eddie (Oivan setä), Jennin Elmo (Oivan veli) ja tietysti meidän Oiva ja Flora. Kaikki tulivat hyvin juttuun ja vauhtia riitti!

Oiva sai tutustua riistaan Elmon jälkeen. Ensimmäiseksi tutustiin varikseen ja sen jälkeen lokkiin. Oiva lähti heti uteliaana nuuskimaan maahan jääneitä linnun hajuja.


Seuraavaksi päästiinkin jo kurkkimaan mitä sieltä muovikassista löytyykään. Oivaa rupesi vähän jännittämään, taisi variksessa olla sen verran voimakas haju! 


Kun Oiva oli ensin saanut tutustua lintuihin rauhassa, Nina teki parin, kolmen metrin laahausjäljen ja vei linnun hieman piiloon. Oiva seurasi melko tarkkaan mitä tapahtui, mutta välillä piti vähän haukahtaa seuraamassa olleille ihmisille ja kameralle. 



Parin laahausjäljen jälkeen varis ei ollut enää niin jännittävä ja Oiva otti sen kertaalleen kannettavaksikin minun innostamana. 




Variksen jälkeen tutustuttiin myös lokkiin. Sekin oli kiinnostava ja samalla vähän jännittävä.


Varis vei kuitenkin voiton ja sitä piti vähän nuolaistakin kuten kuvasta näkyy! Oiva oli kiinnostunut riistasta ja jäljestikin uteliaana niistä jääneitä hajuja. Riistaviettiä siis tuntuu löytyvän ja Oivan rauhallisen kiinnostunut tapa suhtautua lintuihin on kuulemma ihan normaali, eli tyytyväinen voi olla. Sovittiin, että seuraavan kerran näytetään riistaa Oivalle kuukauden päästä.


Lopuksi käytiin vielä vähän juoksemassa ja lammella uimassa. Tosin Oiva tyytyi katselemaan vierestä uteliaana kun Elmo, Eddie ja Muru pulikoivat. Florakaan ei uimisesta innostunut, taisi olla vielä vähän kylmää!









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti