Minilomaa ja jalkaongelmia

En voi käsittää miten nopeasti aika kulkee, ihan kohta on jo jo elokuu. Sitten onkin jo syksy ja taas alkaa se todellinen raataminen, koulu, työt, koulu, työt ja harrastukset ehkä jossain välissä. Vielä ehtii hetken nauttia tästä pelkästä työssä käymisestä ja töiden jälkeisistä vapaista illoista (tai aamuista riippuen työvuorosta), jolloin yksikään tenttikirja ei odota lukijaansa tai essee kirjoittajaansa. 

Minulla oli viime viikolla kokonaiset seitsemän päivää lomaa. Taisin jo aiemmin mainita, että käytiin tokon SM kilpailuissa kannustamassa ja seuraamassa parit tutut kisaajat ja joukkueet ja mökilläkin vietettiin pari päivää. Lisäksi tehtiin päivän ja yhden yön vierailu tuonne pääkaupunkiseudun reunamille ystäväni Katrin luokse. 

Tokon SM kilpailuihin lähdin yksin molempien koirien kanssa. Automatkat sujuivat hyvin kun nuo molemmat osaavat matkustaa autossa kivasti ja nukkuvat pääasiassa. Minua jännitti varsinaiselle kisapaikalle kahden turistikoiran kanssa meno ehkä aavistuksen, mutta sekin oli turhaa. Floran puolesta ei tarvinnut jännittää, se käyttäytyy rauhallisesti tilanteessa kuin tilanteessa. Oiva taas ei ole ikinä aiemmin ollut kisaturistina. Saatoinpa ehkä jo maalailla kuvia kehässä vapaana remmi perässään viipottavasta pitkäkoipisesta noutajanpennusta ja kuulutuksista, joissa koiransa tunnistavaa kehotetaan poistamaan koira kehästä häiritsemästä kisasuorituksia. Tässä kohtaa on ehkä hyvä mainita, että toisinaan olen turhan stressaaja ja jännittäjä. Jos todellisuudessa olisi ollut mahdollista, että Oiva olisi päässyt valtoimenaan karkaamaan minulta kesken turistihommien, en todellakaan olisi ottanut sitä mukaan ja kokeillut kuinka käy. Kyllä minä tiesin, että se osaa käyttäytyä. Kyllä minä olin varma, mutta silti oli pakko vähän hysterisoida. Jos en olisi ollut lähes sataprosenttisen varma, olisin jättänyt sen suosiolla kotiin, ettei vain vahingossakaan onnistuta häiritsemään kisaajien suorituksia. Kumpikin koirista käyttäytyi oikein mallikkaasti, vaikka ympärillä pyöri jos jonkinnäköistä koiraa ja ihmistä. Muutaman kerran Oiva haukahti, mutta se nyt on ihan normaalia. Katsottiin muutaman tutun suoritukset, vaihdettiin kuulumisia ja kisatunnelmia tuttujen kanssa ja käytiin shoppailemassa myyntikojuissa. Tavaraa tarttui mukaan ihmeen vähän: pari luuta, nameja ja yksi narupallo. 

Ihana Yyteri!

Flora nauttii auringosta mökillä.

 Flora jäi mökille Mikaelin kanssa, kun minä ja Oiva lähdettiin kotiin. Ehdittiin olla kotona yksi päivä (ja käydä hakutreeneissä joissa hienotaitava pentu teki mahtavan treenin) ja keskiviikkona lähdettiin Oivan ensimmäiselle junareissulle tarkoituksena kyläillä maaseutuoppilaitosaikaisen kämppikseni ja ystäväni Katrin luona Kirkkonummella. Vietettiin Oivan kanssa mukava vuorokausi loistavassa seurassa lenkkeillen, sohvalla makoillen ja syöden. Ihanan rentoa ja on hienoa, että ystävyys säilyy vaikka ei nähdäkään niin usein. Vauhtia vuorokauteen tosin toi reilun vuoden ikäinen berninpaimenkoira Fili, joka oli, noh, melko lailla hormooneissaan. Poikien touhut oli ihan ok, mutta välillä ne piti erottaa rauhoittumaan. Fili ei kai ollut ihan varma oliko kyseessä sittenkin narttu, jolle on jostain syystä kasvanut jalkoväliin jotain ylimääräistä. Fili kuolasi ja Oiva oli likomärkä, Oiva oli juuri sopivan kokoinen bernin kokonaan kuolattavaksi! Taisi Fili saada myös nimen hormonihirviö siinä päivän aikana. Nooh, eipä tuossa mitään, esimerkiksi ulkona pojat käyttäytyivät oikein kivasti ja leikkivätkin hieman yhdessä. Ja Fili oli kyllä ihan mahtava ja todella komea nuori mies! 

Junanenä!

Saatiin pojat pysymään hetki paikoillaan lenkin jälkeen.

Torstaina lähdettiin Katrin kanssa käymään Rehndahlin kotieläintilalla moikkaamassa toista vanhaa koulukaveria Lauraa. Olipa hauska nähdä pitkästä aikaa. Kotieläintilalla oli monenlaisia eläimiä, lampaita, vuohia, lehmiä, hevosia, aaseja, kaneja, lintuja ja koiria ainakin. Se on jännä miten sitä viihtyy tuollaisessa paikassa. Maalla ja eläinten keskellä. Ei haluaisi lähteä ollenkaan pois. Toki tuo paikka oli kehäkolmosen sisäpuolella, mutta jotenkin niin kivasti  syrjässä ja pihapiiri oli ihanan maaseutumainen. Siitä saakka kun muutin pois vanhempien luota, olen haaveillut omasta talosta ja pihasta. Pihalla pitäisi olla tarpeeksi suuri nurmi, jossa voisi treenata tokoa. Pihasta pitäisi päästä omaan metsään, jossa voisi huoletta pitää koiria vapaana. Siinä pihalla seisoisi ikioma suomenhevonen ja tallikin olisi siinä pihapiirissä. Voisi olla ehkä pari omaa vuohtakin. Kaikesta voi haaveilla ja ehkä jonain päivänä nekin haaveet voisivat olla totta?

Löysin söpön värisen lehmän. 

Kiva pikkupossu kulki pihalla vapaana ja kävi välillä leikkimässä koirien kanssa.
Oma ilme on taas sillasta luokkaa että.

Pihalla kulki myös kana nimeltä Tale. Salkkareista kai oli nimensä saanut?
Ilme taas melko mielenkiintoinen, minulla siis, ei Talella.

Ainiin. Taisi tuossa otsikossa lukea muutakin kuin minilomaa. Mukavan loman vastapainoksi vähän terveysongelmia siis. Tuntuihan se vähän oudolta viime viikonloppuna, kun ensin nappasin omaan suuhun Buranan ja sen jälkeen heitin molempien koirien ruokakippoon sopivan annoksen Rimadyliä. Kaikki kolme popsitaan kipulääkkeitä, ei voi olla totta. Oma murtunut nilkkani on ottanut nokkiinsa fyysisestä työstä ja tarvitsen taas kipulääkettä, jotta jaksan työt ja harrastukset. Floralle joudun välillä antamaan tulehduskipulääkettä nivelrikon vuoksi, jos se ontuu tai on muuten jäykän tai kivuliaan oloinen. Oivalle sitten taas lääkettä meni viikonloppuna, koska se oli muutaman päivän ajan onnuskellut ylös noustessaan jompaa kumpaa etujalkaansa. Melko varmasti tuo ontuminen johtui jostain revähdyksestä, Oivalla oli ennen tuon ontumisen ilmenemistä ollut paljon liikunnallista ohjelmaa ja vauhdikkaita lenkkikavereita. Se on nyt ollut viikon verran levossa, eli remmikävelyillä ja se alkaa olla jo parempi. Tänään se sai jo hetken olla vapaana metsässä. Yksin ollessaan se ei riehu niin kovasti, eli uskalsin päästää sen vapaaksi. Viikonloppuna ajattelin jo tehdä pidempiä lenkkejä. Jos tuo jäykkyys ja ontuminen palautuu uudestaan kun Oiva pääsee taas normaalille liikunnalle, niin vien sen fysioterapiaan ja tarvittaessa eläinlääkäriin. Peukut pystyyn, ettei tässä ollut kysymys muusta kuin revähdyksestä!