Jos kaikki olisi mennyt niin kuin toivoin, Oiva ei olisi nyt sairaslomalla ja saisi lenkillä kirmailla vapaana metsässä ja treenikentällä noutaa maailman ihanimpia tennispalloja täysillä juosten. Blogitaukoa voisin selitellä sillä, etten ole oikein tiennyt mitä kirjoittaa. Yhden eläinlääkärireissun ja kahden puhelinlausunnon jälkeen tiedän jotain, tosin edelleen tilanne on vähän epäselvä.
Oiva alkoi ontua uudestaan etujalkaansa (tai etujalkojaan) heinäkuussa pitämäni viikon levon jälkeen. Se oli levon jälkeen viikon verran vähän raskaammalla liikunnalla, mutta ei kuitenkaan päässyt esimerkiksi riehumaan koirakavereiden kanssa. Viikon se oli mielestäni ok, enkä huomannut jäykkyyttä tai ontumista ylös noustessa, eli sitä mitä ennen lepoa olin havainnut. Yhden sunnuntaisen nometreenin ja sen jälkeisen vähän riehakkaamman leikin jälkeen ontuminen ja jäykkyys alkoi taas. Oiva on siis koko ajan ollut kipeän oloinen vain noustessaan ja siitä liikkuessaan ensimmäiset askeleet. Se on vertynyt liikkuessaan, enkä ole huomannut sen liikkeistä mitään epäpuhtauteen viittaavaa enää muutaman askeleen jälkeen. Nyt ontumisen alettua uudelleen varasin heti seuraavana aamuna eläinlääkäriajan Turun Univetista, jossa me olemme tähän saakka Oivan kanssa muutenkin käyneet. Varasin suoraan ajan kuville, sekä röntgeniin että tt-kuviin.
Saimme ajan heinäkuun lopulle, mutta eläinlääkärin sairastumisen vuoksi Oiva pääsi kuville 5.8. Eläinlääkäri Karoliina Mikola haastatteli ensin minua tilanteesta ja seuraavaksi mentiin ulos ja juoksutin Oivaa. Ontumatutkimuksen jälkeen jätettiin Oiva Vettoriin ja lähdettiin kuskina olevan veljeni kanssa syömään (tosin itseä jännitti niin paljon ettei ruoka maistunut). Lääkärin kanssa sovittiin, että Oivasta otetaan ensin röntgenkuvat ja tarvittaessa tt-kuvat. Parin tunnin päästä palasimme takaisin Vettoriin. Tässä mitä saimme tietää:
KLIININEN TUTKIMUS JA ONTUMATUTKIMUS: Yleistutkimuksessa ei todettu normaalista poikkeavaa, Liikkeessä ei ontumaa. Jalkojen tunnustelussa reagoi molempien kyynärnivelien ääriojennukseen ja sisäkiertoon sekä erityisesti vasemman olkanivelen manipulaatioon ja ojennukseen.
RÖNTGENKUVAUS: Kyynärnivelistä ja olkanivelistä otettiin röntgenkuvat rauhoituksessa. Kyynärnivelten alueella todetaan hieman lisääntynyttä röntgentiiviyttä, mikä voi viitata kyynärnivelen kasvuhäiriöön. Selvää irtopalaa ei röntgenkuvien perusteella havaita. Vasemmassa olkanivelessä lisäksi röntgenharventuma epätyypillisessä paikassa, mahdollisesti supraspinatus lihaksen kiinnittymiskohdassa. Tämä voi olla merkityksetön sivulöydös, mutta trauman aiheuttamaa vammaa ei voida poissulkea.
TIETOKONETOMOGRAFIAKUVAUS: Molemmissa kyynärnivelissä varislisäkkeen alue hieman harventunut, mutta ei selvää irtopalaa eikä merkkejä voimakkaasta kyynärnivelen inkongruenssista. Olkanivelten tarkastelu vielä kesken.
Ylläolevan sain siis heti tietooni kuvien jälkeen. Sovittiin, että lääkäri konsultoi toista lääkäriä sekä tutkii itse kuvia tarkemmin ja tämän jälkeen palaa asiaan viikon sisällä. Tässä vaiheessa uskalsin jo hieman huokaista helpotuksesta, ainakaan siellä ei olisi mitään selkeästi kasvuhäiriöihin viittaavaa, eikä tilanne ehkä olisi niin paha. Lääkärin ohjeesta aloitettiin 15 päivän Rimadyl-kuuri. Ensin viisi päivää 80 mg annoksella ja tämän jälkeen kymmenen päivää 40 mg annoksella. Tässä vaiheessa oli vaikea vielä arvioida, kumpi jalka Oivaa vaivasi, joten hoito aloitettiin kipulääkkeellä ja levolla lausunnon valmistumiseen saakka. Remmikävelyt, rauhallinen uinti ja hallittu tottisliikkeiden yms. treenaaminen sallittiin levon aikana.
Viikon päästä puhelimessa selvisi lisää tilanteesta. Toinen lääkäri (Esa Kesti) oli tutkinut kuvia ja löytänyt oikean kyynärnivelen tt-kuvista osteokondroosiin viittavan löydöksen. Lisäksi vasemman olkanivelen kuvista löytyi "Supraspinatus lihaksen kiinnityskohdassa lyyttinen alue, joka epätavallinen löydös." Tämän olkanivelen löydöksen takia kuvat lähetettiin vielä ulkomaille jonkin tt-kuva spesialistin tarkasteltavaksi. Sovimme eläinlääkärin kanssa, että Oivan lepoa jatketaan kunnes ulkomailla on ehditty tarkastella kuvia.
Taas viikon odoteltuani Mikola soitti uudelleen. Nyt Oivan kuvista oli saatu ulkomailta asti kommenttia. Uudemmassa lausunnossa todettiin sama oikean kyynärnivelen osteokondroosilöydös, mutta lisäksi myös lihaskatoa oikeassa jalassa vasempaan verrattuna, mikä viittaisi jalan pitkäaikaisempaan käyttämättömyyteen. Lisäksi puhuttiin vasemmasta olkanivelestä, olkanivelen arveltiin olevan "supraspinatuslihaksen
kiinnityskohdan pieni avulsiomurtuma eli jänne on kiinnityskohdasta
irtaantuessaan napannut mukaansa pienen palan luuta. Epätodennäköisempi
vaihtoehto on, että kyseessä on osteokondroosimuutos hyvin
epätyypillisellä sijainnilla."
Oikean jalan lihaskadon vuoksi lääkäri suositteli kyynärnivelen tähystystä, ja varasimme ajan viikon päähän tästä lausunnosta. Samalla käynnillä tutkitaan myös vasemman olkanivelen kiputilanne ja harkitaan jatkotoimenpiteitä siihen liittyen. Tähystysaika on huomenna. Täytyy myöntää, että jännitys ja stressi Oivan tilanteesta on tällä hetkellä melkoinen.
Koitan kuitenkin suhtautua tilanteeseen rauhallisesti ja järjellä. Vaikka en todellakaan kuvitellut, että joutuisin pitämään alle vuoden ikäistä pentuani levossa ja kipulääkkeellä, niin tässä sitä nyt ollaan. Yritän ajatella, että tilanne voisi olla pahempikin. Pelkissä röntgenkuvissa olisi voinut kuulemma jo tässä iässä näkyä selvää osteokondroosia ja Oivan tapauksessa eläinlääkäri huomasi kohtalaisen lieviä kasvuhäiriöön viittavia löydöksiä, ja nekin vasta tt-kuvissa. Jotenkin tällainen "worst-case scenario" ajattelu toimii minulla. Ajattelen, miten huonosti asiat voisivat olla ja tämäkin tilanne tuntuu ehkä vähän paremmalta, asiat eivät ole pahimmalla mahdollisella tolalla. Mutta silti, tottakai tilanne ottaa päähän. Haaveissani Oiva saisi nyt juosta hakumetsässä etsien äijiä ja voisin palkata sitä tokokentällä vauhdikkaalla kahden tennispallon leikillä. Voitaisiin käydä enemmän treeneissä, leikkiä ja pitää hauskaa. Nyt kuitenkin eletään tätä tilannetta ja tähän on sopeuduttava. Välillä tuntuu, että tuo huippuälykäs ja maailman taitavin (okei, ehkä vähän puolueellista..) pentukoira osaa sopeutua tähän tilanteeseen paljon paremmin kuin minä! Se ei osaa murehtia yhtä paljon. Tässä kohtaa voisin muuten vielä kehua, että Oivan kasvattajan Ninan apu ja henkinen tuki on ollut tässä tilanteessa kyllä kullanarvoista. Onni on kasvateistaan kiinnostunut, vastuullinen kasvattaja, jolta saa tarvittessa tukea!
Otsikossa viittaan aikapommiin. Näin sairaslomailun kunniaksi nuori herra yhdeksän kuukautta ei ole luonnollisestikaan päässyt purkamaan sitä kaikkea intoa ja energiaa mikä sen sisällä tuntuu kytevän. Tuntuu, että se on kuin tikittävä aikapommi, joka on valmis räjähtämään minä hetkenä hyvänsä. Lenkillä puristan remmiä koko ajan tiukasti kädessäni, pelkään sen riemastuvan vähän liiaksikin jos se pääsisi vahingossa irti. Luoksetulokäskyn toimivuudesta nimittäin ei ole tällä hetkellä takeita, sen verran teinimeininkiä meillä tuntuu olevan. Toisaalta Oiva on kestänyt levossa olon melko hyvin, se ei ole esimerkiksi tuhonnut paikkoja yksin ollessaan, mikä on kuitenkin ainakin tämän rodun edustajille melko tyypillistä? Mutta silti, onhan sen kanssa kohtalaisen mielenkiintoista kävellä tuolla, kun esimerkiksi lähellä olevan pikkulinnun lentoon pyrähdys saattaa saada aikaan minut lähes selälleen lennättävän voimakkaan ryntäyksen. Pari viikkoa sitten treenikentällä Oivan remmi lipesi kädestäni ja se sai aivan järkyttävän juoksuhepulin, jolle ei meinannut tulla loppua edes siinä kohtaa, kun sain kirjaimellisesti kaapattua sen taas haltuuni. Toki minun ja Janinan täysin käsistä lähteneellä naurunryöpyllä saattoi olla osansa asiaan. Oiva riemastui kai vain lisää, kun emme saaneet itseämme hillittyä. Oivan "totaalisekoaminen" oli melkoisen naurettavaa katseltavaa, kun se juoksi kentällä ympyrää takapuoli maassa ja hörökorvat töttöröllä. Onnekseni Oiva kuitenkin rauhoittui hetken kuluttua, ja tuskin mitään suurempaa vahinkoa pääsi tapahtumaan. Voi kun voisin päästää sen vain metsään juoksemaan, siitä se nauttisi niin kovasti.. Ei. Nyt mennään näillä mitä on, hoidetaan ja kuntoutetaan ja sitten ollaan taas paljon vahvempia, fyysisesti sekä henkisesti.
Kello on jo yli yksi. Kai sitä pitäisi koittaa alkaa nukkua pikkuhiljaa. Jostain syystä luulen, ettei Nukkumatti taida tänä yönä minua löytää..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti