Herätys blogikoomasta

Kaikki postauksen kuvat toukokuisista taippareista. (c) Janina Rand

Oikein säikähdin huomatessani, että viimeisin päivitys blogissa on toukokuulta. Mulle taisi iskeä tuossa kesän korvalla oikea tietokonekammo, enkä ole niin kovin paljoa koneella kesän aikana ollut. Sosiaalisessa mediassa kyllä ja netissä muutenkin, mutta puhelimen kautta. Jotenkin kun sitä konetta saa koko ajan opiskeluissa käyttää, niin välillä haluaa ottaa vähän etäisyyttä tuohon mustaan rumilukseen (joo-o, haluaisin uuden koneen..). 

 Kesän aikana on tapahtunut vähän kaikenlaista. Ollaan treenattu pääasiassa tokoa, nomea ja vesipelastusta joista tietysti pääpaino lajissa vepe, koska sen kausi on muutenkin näin suomessa niin lyhyt. Vepen saralla tavoitteet tuli saavutettua elokuussa ja vähän enemmänkin. Soveltuvuusluokka suoritettiin elokuun puolivälissä (tämä oli se kesän tavoite) ja korkattin vielä kisaura virallisesti elokuun lopulla oman seuran kokeissa saaden lauantailta tulokseksi ALO1 ja sunnuntailta ALO2. Teen myöhemmin ihan oman postauksen noista vepeilyistä. 

Tokon saralla on kesällä ollut ryhmätreeneissä vähän hiljaisempaa. Vuorotöissä kesän olleena harvemmin ehti osallistua kimppatreeneihin, pääasiassa siis itseksemme ja muutamien treenikavareiden kanssa ollaan treenailtu. Kisamaisia tehtiin jonkun verran silmällä pitäen meidän ekaa "koitosta" eli Auran Nuuskujen syysmöllejä, joissa startattiin elokuun loppupuolella. Mölleissä haasteensa toi meidän pitkän ajan ongelma maahanmenot (tämäkin asia varmaan vaatii jo oman postauksensa..) ja sen takia nollailtiin/saatiin huonoja pisteitä monesta liikkeestä. Mutta se päätavoite, eli yhdessä tekeminen ja mun kanssa oleminen onnistui. Ei ollut kertaakaan sellainen olo, että olisi tarvinnut huolehtia pysyykö Oiva messissä tai reagoiko se itselleen tyypillisellä melko voimakkaalla tavalla johonkin häiriöön. Me tehtiin se kisasuoritus yhdessä ja Oiva jaksoi palkattomuudesta huolimatta loppuun saakka. Suorituksen jälkeen ensimmäisestä tunteesta eli pettymyksestä huonosti menneiden liikkeiden takia selvittyäni olin ihan tyytyväinen koko mölliin. 

Nomessa ollaan otettu muutamia treenejä kesän aikana ja käyty kahteen otteeseen myös Katin koirakoululla treenaamassa. Katin koulutukset on olleet hyviä ja ollaan saatu paljon vinkkejä ja ideoita mitä kannattaa treenata. Ehdin jopa jo haaveilla lokakuun nomekokeista josko olisi startannut alokkaassa, mutta ne haaveet ovat siirtyneet ensi keväälle. Meillähän ei tosiaan ollut muita suunnitelmia nomen suhteen kuin taipparit, mutta väkisinkin tästä lajista innostuu kun Oiva tekee niin kivasti hommia ja koulutusapua ja treenikavereita on niin paljon tarjolla. Pakkaseenkin on ilmestynyt niiden muutaman variksen lisäksi myös pari kania, joten kai se taitaa olla menoa nyt tämänkin lajin suhteen :D

Sitten niihin kurjempiin uutisiin. Koko syyskuu onkin mennyt puolilevossa ja rauhassa ottaessa, kun Oiva alkoi syyskuun alussa ontumaa toista takajalkaansa. Se oli pari päivää ihan kolmjalkainen ja pelättiin jo pahinta eli polven ristisiteen repeämistä. Käytiin Vettorissa Karoliina Mikolan vastaanotolla ja hän ei onneksi löytänyt mitään ristisidevammaan viittavaa käsittelyssä tai kuvissa. Oivalta kuvattiin siis selkä ja polvet ja kuvissa kaikki näytti hyvältä. Eniten Oiva reagoi selkään tunnusteltaessa, eli todennäköisesti se on nyt jotenkin jumissa. Nyt parin viikon levon aikana Oiva on alkanut osoittaa paranemisen merkkejä ja ollaan hiljalleen lisäilty liikuntaa ja treenailtukin jo jotain. Fysioterapiaan on aika myöhemmin. Saas nyt nähdä mihin suuntaan tuo menee, tämän takapakin takia tosiaan en ole nyt sen enempää kisahaaveita edes miettinyt tälle syksylle. Sekä nomessa ja tokossa olisi melko paljon treenattavaa jotta saisin meidät koekuntoon. Ja luonnollisesti nyt kun ei pysty täysipainoisesti treenaamaan niin starttaaminen kummassakaan lajissa ei ole todennäköistä. Onneksi niitä kisoja sitten ehtii ensi vuonnakin. Nyt pidetään huoli siitä, että tuo rakas harrastustoveri saa levätä ja toipua rauhassa jumeistaan ja sitten taas tehdään uusia suunnitelmia. Taas voi vain todeta, että se terveys on tärkein ja ilman sitä ei ole oikeastaan mitään muutakaan. 

Ainiin ja mammakoira Flora porskuttaa edelleen mummomaisen hyväntuuliseen tapaansa. Se on saanut treenailla höntsätokoa mielenvirkistykseksi ja uinut melko paljon kesän aikana. Nivelrikon takia nuo jalat välillä vaivaavat, toisinaan on huonompia päiviä, toisinaan parempia. Hassua miten tuo vanhus on ruvennut ottamaan yhä enemmän noita "omia oikeuksia". Toisaalta Flora on niin luotettava ja lähes ajatuksella toimiva, joten ottakaan oikeutensa jättää joskus joku luoksetulokäsky noudattamatta, on se sen jo ansainnut ;) Tarkempiin postauksiin myöhemmin, me lähdetään lenkille!

"Näytän aina niin viisaalta ja älykkäältä" ;)

Nou1

Taipunut.
Kuva: Nina Remes

No taipuihan se! Nimittäin Oiva. Viime viikonlopun taippareista siis Oivalle hyväksytty tulos. Kokeet pidettiin Pöytyällä ja tuomarina oli Ossi Kähärä. Matkattiin koepaikalle Tertun ja Mileyn kanssa ja oltiinkin hyvissä ajoin paikalla. Kävin kävelyttämässä Oivan ja käytiin hengailemassa siinä piha-alueella, missä myös sosiaalinen tilanne ja tuomarin alkupuhuttelu pidettiin. Mentiin hetkeksi katsomaan muiden suorituksia. Ihme kyllä ei edes oikeastaan alkanut jännittää kuin ehkä ihan vähän. Jotenkin sitä suhtautui tähän rennommin ja myös niin, että Oiva tekee nyt mitä tekee ja en voi kauheasti sen tekemiseen vaikuttaa. Tottakai pystyn miettimään miten lähetän koiran hakuun, miten otan sen vastaan linnun kanssa ja miten tarvittaessa kutsun tai muuten ohjaan sitä, mutta hyvinhän erilaista tämä on kuin ne lajit, joissa olen tottunut kisaamaan. Vepessä esimerkiksi jokainen askel tai ylimääräinen käsky on heti -1 pistettä, kun taas taippareissa saa liikkua. Tosin ne pyhät suunnitelmat sen liikkumisen ja äänenkäytön suhteen vähän vesittyivät, enkä osannut olla ihan täydellisen luonnollinen siinä koetilanteessa. Ennen iltapäiväryhmän aloitusta käytiin viskomassa pari kertaa varista Oivalle, sai vähän hetsattua ja heräteltyä sitä hommiin.

Sosiaalisessa tilanteessa ja tuomarin puhuttelussa tuomari toivotti kaikki tervetulleeksi ja kertoi vähän tulevista osioista tai jotain. Myönnettäköön, että meni vähän ohi, koska herra pikku Oo kohelsi siinä hyvän aikaa ennen kuin malttoi. Ei sentään kyyläillyt muita koiria, vaan teki niitä ihania loikkia mua päin, puri hihasta ja riehui. Jestas että hävetti.. Lopulta se koheltaminenkin loppui ja saatiin hyväksytty tästä sosiaalisesta tilanteesta. Tuomari ei sanonut riekkumisesta mitään, ehkä se sitten vaan vaikutti pahemmalta kuin oli?

Äipän jalkojen väliin piti ängetä!
Kuva: Janina Rand

Ensimmäinen osio oli vesinouto. Oiva tuli ihan kivasti kävellen rannalle. Pidin sen taippariotteessa noutajahihnalla lokin heiton sekä ensimmäisen heiton jälkeisen laukauksen ajan. Prinssi oli taas vähän hienohelma ja ei suostunut tulemaan istumaan sivulle, koska maa oli märkä. Vähän otti pannuun, kun niitä perussentoja on nyt hinkattu ja hinkattu. Taisin koittaa siinä pari kertaa saada Oivaa sivulle, kunnes tuomari totesi ettei sen tarvitse istua. Ainiin joo, eihän se nyt ole se oleellisin asia.. Noudot teki hyvin ja vauhdilla, palautuksissa taisi muistaakseni hieman koittaa omia, mutta sain napattua linnut käteeni. Tai olisko parempi sana kaapattua. Jotenkin se yleisö tai jokin vähän hämmensi Oivaa ja yritti ehkä aavistuksen tavanomaista enemmän omia niitä lintuja. Koitin kutsua siitä parin metrin päästä luokse, mutta ei ihan kyllä suoraan niitä lokkeja palauttanut, vaan sain kaapata niitä Oivan suusta itselleni. Heh. 

Istus nyt!
Kuva: Janina Rand

Kuva: Janina Rand

Kuva: Janina Rand

Tässä sellainen kaappaus.
Kuva: Janina Rand

Toisessa osiossa heti vesinoudon jälkeen oli hakuruutu. Ruutuun oli viety valmiiksi viisi varista ja kuudes heitettiin alueelle laukauksen jälkeen. Oiva lähti reippaasti ja innolla hakuun ja löysi muistaakseni ensimmäiset kolme melko nopeaan. Tässä myös palautuksissa omimista, mutta kun tajusin pillittää yhden palautuksen kohdalla luoksetulokäskyn Oiva alkoi palauttaa paremmin suoraan käteen. Olisi pitänyt hiffata heti alussa pillittää, ei vain meinannut mennä jakeluun, että se on sallittua. Neljättä varista Oiva joutui etsimään vähän kauemmin. Oiva hakeutui vahvasti hakualueen vasempaan reunaan ja en meinannut saada sitä lähtemään oikealle päin. Tässäkin osiossa perusasennot oli ihan todella vaikeita ja näistä johtuen myös lähetykset aika kauheita. Arvottiin jälkikäteen että mahtoiko tällä kertaa olla prinssin pyllyn alla murkkuja vai mikä lie oli herran ongelma. Perusasennoista huolimatta neljäs varis löytyi ja se riitti tuomarille. Oiva teki kyllä omaan makuun hyvää ja reipasta hakua ja käytti myös ilmavainua kivasti. Tuomari antoi arvostelunsa ja saatiin lupa jatkaa jäljelle. Jes! Lopuksi sihteeri halusi lukea vielä Oivan sirun ja sehän ei Oivalle oikein passannut. Tyyppi oli jo hyvän aikaa ehtinyt kytätä siinä tuomarin puhuessa uuden hakuruudun täyttöä ja oli varmaan vielä jatkamassa töitä. Eihän sillä sitten oikein riittänyt enää mielenkiintoa olla paikoillaan, kun vieras nainen tulee kopeloimaan jollain valkoisella muovilaitteella. Töitähän tässä ollaan tultu tekemään, se taisi ajatella. 

Keskittymistä.
Kuva: Janina Rand

Kuva: Janina Rand

Äähälähäiritseahdistaa-ilme.
Kuva: Nina Remes

Ennen jälkiosuutta Oiva käväisi autossa. Tästä huolimatta saatiin jonotella jonkun aikaa omaa vuoroa. Tosin Oivalle tekee ihan hyvää nuo odotteluharjoittelut, odottelu kun ei ole pikkukoiran lempi laji. Jäljelle päästyämme näytin Oivalle jäljen alkamiskohdan ja vapautin sen. Ensin se teki melkein heti koukkauksen reilusti oikealle, ehdin jo miettiä että mitä nyt kunnes se lähtikin jo jatkamaan kanijälkeä vauhdilla seuraten. Otettuaan kanin jäljen päästä kantoon Oiva jäi jumittamaan ja hengailemaan se kani suussa sinne jäljen loppuvaiheille. Hämmennyin tästä itse, koska treeneissä Oiva on oikeastaan aina lähtenyt suoraan palauttamaa kania. Taisin siinä pilliäkin kädessä pyöritellä, mutta minä pöljä en kutsunut. Lopulta sanoin jonkun epämääräisen hyvä kehun ja Oiva palautti kanin ihan kivasti. En tiedä mahtoiko se kani vaan olla niin ihana, että Oiva päätti hetken hengailla ja pitää sitä omanaan. Hämmennyksestä huolimatta, läpäisty taipumuskoe. Vitsi miten mahtava fiilis! Myös Oivan veli Elmo sekä Oivan tyttökaveri Miley ja sitten vielä se toinenkin tyttökaveri Lempi suorittivat taipparit hyväksytysti, onnea teille taitavat <3  Ja vielä loppuun iso kiitos Oivan kasvattajalle Ninalle, joka on meitä valmentanut ja luotsannut kohti taipumuskoetta.

Sosiaalinen käyttäytyminen: Hieman vetäytyvä. Koira, joka käyttäytyy siististi ihmisiä ja toisia koiria kohtaan. 

Uimahalu: Menee empimättä veteen ja ui hyvin. 

Hakuinto: Innokas koko ajan.

Noutohalu: Spontaanit ylösotot kaikista riistoista. 

Nouto-ote: Tasapainoiset otteet.

Palauttaminen: Pieni omistushalu näkyy palautuksissa.

Reagointi laukaukseen: Kiinnostunut. 

Itseluottamus ja aloitekyky: Selvittää kanin noudon oma-aloitteisesti. 

Yhteistyö: Hyvä. 

Yleisvaikutelma: Reipas vauhtinen ja hyvin riistaintoinen koira. Osoittaa erittäin hyviä taipumuksia. 

Taipparitunnelmissa

Onpas kiirettä pitänyt. Olen ollut nyt viime viikot työharjoittelussa ja aika vaan menee niin nopeaan. Varsinkin tuollaisessa iltavuoropainotteisessa työssä tuntuu, ettei aikaa jää oikein mihinkään muuhun kuin työssä käymiseen. Toisaalta nautin opiskelusta, joten ei tässä ole mitään valittamista. Silloin kun ollaan ehditty, ollaan pääasiassa treenattu tokoa tai tehty taipparitreeniä. Olisi vaikka mitä kirjoitettavaa tokoiluistakin, esimerkiksi pari viikkoa sitten alkaneesta Labradorikerhon tokon valmennusryhmästä ja muutenkin viimeaikaisista treeneistä. Nyt kuitenkin eniten päässä pyörii taipumuskoe, se on nimittäin jo huomenna!

Ollaan tehty tässä nyt viime viikkojen sisään muistaakseni kolmet treenit taippareita silmällä pitäen. Kaikki ovat menneet ihan kivasti. Oiva tekee rauhallista hakua, löytää hienosti linnut ja palauttaa hyvin. Alkuun jäi välillä hetkeksi haistelemaan lintua ennen palautusta, viimeisimmissä treeneissä pääasiassa taisi napata melkein kaikki heti kantoon. Käteen saakka noita lintuja olen valitettavasti saanut vain harvakseltaan, mutta ei olla tästä lähdetty tekemään numeroa. Taippareissahan kai periaatteessa riittää, että koira tuo sen riistan siihen hollille. Minun mielestäni Oiva on toiminut alusta saakka kivasti näissä treeneissä, mutta se on saanut treenien myötä myös lisää varmuutta tekemiseensä. Viimeisimmät treenit tehtiin viime viikolla ja ne sujuivat niin hyvin, etten enää halunnut tällä viikolla ottaa uutta treeniä. On tärkeää, että molemmille (tai ainakin mulle!) jäi viimeisestä treenistä hyvä fiilis. Viimeisimmässä treenissä tehtiin peräkkäin sekä vesinouto että haku. Ainoa mitä Oivan kanssa ei ole nyt tehty, on vesinouto niin, että lokki olisi heitetty veneestä. En silti usko, että se tulee kokeessa olemaan ongelma. Onhan tuo muuten tottunut veneisiin.

Olen itse ollut katsomassa taippareita vain kerran. Pitäisi muistaa, ettei taipumuskoe ole kilpailu, vaan testi jossa testataan koiran käyttöominaisuuksia. Tämän pitäisi olla koiralle aivan luontaista ja rotumääritelmän mukaiset käyttöominaisuudet omaavan koiran pitäisi läpäistä testi helposti. Oivallahan on taipumuksia, se on selvä. Lisäksi meidän yhteistyö tuntuu pelaavan nykyisin ihan kivasti. Kuitenkin miettii, että entä jos se vaikka reagoikin minun jännitykseen ja alkaa epäröimään? Tai päättää pöllöillä jotain omiaan ja jatkaa vaikkapa jäljestystä riistan löydettyään, palauttamatta ensin minulle. Vielä ei oikeastaan ole onneksi jännittänyt, mutta kai sitä huomenna vielä ehtii pienen jännityksen itselleen kehittämään. Onhan tämä kuitenkin meidän ensimmäinen yhteinen "kisatilanne". Toisaalta näiden riistahommien pitäisi olla sillä niin veressä, että se suorittaa tehtävät helposti huolimatta minun jännittelyistä, eikö? Tähän saakka Oiva on ainakin tehnyt ihan "taipparikelpoisia" suorituksia, joten miksei huomennakin? Pitää myös koittaa muistaa, ettei huomenna olla menossa tokokokeeseen, joihin osallistumisesta itsellä on enemmän kokemusta. Saan siis puhua koiralla myös suorituksen aikana ja liikkua ilman liikkeenohjaajan käskytystä. Kuulemma se tuomari sitten sanoo, jos liikaa liikkuu tai muuten elämöi.

Vielä pitäisi laittaa reppuun onneksi jo valmiksi kaivetut rokotuskirja ja rekkari sekä vesikuppi ja noutajahihna. Oiva ei taida muita varusteita tarvita. Itselle mukaan sopivat vaatteet (kiitos Milla :D), treeniliivi, pilli ja kumisaappaat. Ja ainiin se varis, sitä en ole muistanut ottaa edes sulamaan pakkasesta. Ollaan vasta iltapäiväryhmässä, mikä on hyvä asia. Lähdetään aamulla Tertun ja Mileyn kanssa kimppakyydillä siinä ysin maissa. Ehditään mennä rauhassa ja ajoissa paikalle, katsoa muutaman koirakon suoritus ja lämmitellä omat koirat. Kello näyttää taas jo melkein huomista päivää. Nyt kipin kapin nukkumaan, jotta ollaan edes jokseenkin pirteitä huomisaamuna. Koirat tosin taisivat ottaa jo varaslähdön. Hyvillä mielin siis huomiseen.

Tässä pikkupenneli taitaa kantaa elämässään ekaa kertaa kania.
Nyt se osaa jo jäljestää sen tosi hienosti!

Rauman nomepäivä

Viime viikonloppu olikin kovin nomepainotteinen. Lauantaina tehtiin taipparetreeniä kasvattaja Ninan vetämänä ja sunnuntai vietettiin Raumalla Oivan isän Patun omistajien kutsumana treenaten. Paikalla olivat Oivan veljet Elmo, Rolle ja Köli sekä isä Patu omistajineen. Treenejä seurailemassa olivat Eddie ja Flora.

Lauantaina tehtiin hakuruutua variksilla ja lokeilla. Tehtiin ihan uuteen paikkaan ja hakuaelue oli melko vaikeakulkuinen ja suurempi, mitä taippareissa hakuaelue tulee kuulemma olemaan. Tämän hakualueen koko oli ilmeisesti noin alokasluokan tasoa. Oiva teki töitä ihan ok. En nyt muista enää tarkalleen kuinka monta lintua haki, mutta etsi kuitenkin hakuaelueella ihan hyvin ja palautti linnut minun lähistölle, tosin ei käteen saakka kuin yhden. Jotenkin nyt kun nuo hakualueet on kasvaneet, niin Oivalle on tullut epävarmuutta siihen hakuun ja se olikin melko hitaahko ja kyselevä. Toisaalta hyvä, että etsii rauhassa eikä vain koohota ympäri hakualuetta. Jotenkin se oli kuitenkin erilainen kuin aiemmin riistalla tehdyssä haussa (näitä tehty tosin vähän) tai dameilla tehdyssä haussa. Pääasiassa olin kuitenkin tyytyväinen, kyllä ne linnut sieltä löytyivät. 

Sunnuntaina tehtiin myös hakuaeluetta ensin, tosin tällä kertaa dameilla. Alue oli pienehkö metsikkö peltojen välissä, tosin suurin hakuealue jota Oivalle on koskaan tehty. Vietiin alueelle kahdeksan damia, joista Oiva palautti viisi ja lopetettiin siihen. Sillä ei meinannut varmaan ihan puhti riittää ja se alkoi epävarmaksi, kyseli jonkun verran minulta ja alkoi jopa syödä ruohoa kesken tehtävän. Minusta se vaikutti taas oudolta, aiemmin se on ollut jotenkin enemmän töissä, nyt enempi kaffella. Jotenkin se liikkui tosi epävarmasti sielä metsässä, vaikkakin löysi ne viisi damia ja palautukset olivat tosi hyviä, kaikki damit sain käteen saakka. Damien kanssa olen vaatinut, että palautetaan käteen saakka ja jos pudottaa niin nostaa uudelleen. Palkkiona on toiminut pääasiassa takaisin hakuun pääseminen, tosin nyt ei kyllä tuntunut siltä, että Oiva olisi edes erityisesti sinne hakumetsään takaisin hinkunut. Aiemmin olen joutunut vähän jopa jarruttelemaan Oivaa ja ajatus on ollut tyyliin "palautus ja perusasento josta palkaksi hakuun pääseminen". Treenin jälkeen mietittiin siinä sitten miksi Oiva oli vähän erilainen. Mietin, että eikö se vaan nyt pidä enää tuota hakua tärkeänä ka kivana vaan tekee mieluummin täysiä esimerkiksi linjatreenit, jotka ehkä ovat sen mielestä juuri nyt hauskempia. Toisaalta Oivan käytös on varmasti eniten epävarmuutta, koska nämä kaksi hakua ovat olleet nyt selkeästi vaikeimmat tähänastisista. Noh, ei se haku täysin huono ollut. Oiva ei myöskään ole kovin ilmavanuinen, niin sille pitää nyt vaan saada lisää itsevarmuutta sinne hakuruutuun ja ajatusta siitä, että siihen omaan nenään ja tuuleen kannattaa luottaa. Samantyyppistä treeniä siis kuin henkilöhakuun, etsittävä kohde on vaan eri. Suunniteltiinkin kasvattajan kanssa vielä illalla facen välityksellä tulevia treenejä ennen taippareita, jotta saadaan nyt varmuutta siihen tekemiseen. Minäkin tarvitsen nyt varmuutta, jottei jännitä sitten ihan ylettömästi taippareissa.

Haun lisäksi tehtiin erityyppisiä eteenlähetyksiä + lähihakua ja tehtiinpä kertaalleen oikealle lähetyskin, vaikka näitä ei olla nomessa vielä ehditty treenata. Kaikki linjat tehtiin motivoituna, joten ihan kivasti sujuivat. Hauskin ja haastavin oli linjatreeni, jossa vaikeammassa harjoituksessa yhdistyivät sekä hajualueen (paikka, jonne koira lähetettiin ensin helpommassa linjaharjoituksessa) ja ojan ylitys. Pitää alkaa tehdä eteenmenoja myös haastavammissa maastoissa ja etenkin niin, ettei lähetyspaikassa ole mitään kiintopistettä. Nyt Oiva osaa lähteä ilman motivointia melko hyvin pellon reunaan, jossa muutamia puita muttei esimerkiksi kohti "tyhjää" peltoa. 

Makkaratauon jälkeen päivän päätteeksi tehtiin vielä kanijälki. Se sujui Oivalta hyvin ja se jäljesti jälkitarkasti kanille saakka. Ihan lopussa se taisi mennä vähän jäljen yli, mutta palasi takaisin jäljelle ja löysi kanin. Tuli helpottunut olo, ainakin yksi osio taippareista tuntuu sujuvan ilman ongelmia vieraassakin paikassa! Vielä ei ole muuten tullut varmuutta päästäänkö taipumuskokeeseen, siispä odotellaan.

Kuva Tomi Härkönen

Kuva Nina Remes

Kuva Tomi Härkönen

Kuva Tomi Härkönen

Kuva Nina Remes

Nose work kuulumisia

Me täällä odotellaan jo kovasti vepekauden alkua.
Enää reilu viisi viikkoa ensimmäisiin treeneihin!

Ajattelin kirjoitella vähän ylös miten meidän hajuerottelu ja nose work treenit edistyy. Ongelmahan tämän harrastuksen kanssa on se, että ei oikein ole ollut tarpeeksi aikaa treenata näitä hajuerottelujuttuja ja se luonnollisesti vaikuttaa edistymiseen. Mutta mitäpä tuosta, tärkeintä on hauskuus ja mukava yhdessä tekeminen!

Ollaan pääasiassa luovuttu jo lasipurkeista. Pari kertaa olen antanut purkista sen eukalyptuksen lähtöhajun. Varsinkin kurssilla jos Oiva on suoraan autosta otettaessa ollut vähän häslä, niin lähtöhajun antaminen ja sen ilmaisusta muutama kerta palkkaaminen on auttanut fokusoitumaan siihen mitä ollaan tultu tekemään. Edelliskerralla tehtiin treeneissä laatikkoetsintää. Laatikoita on siis useita rivissä ja yhdessä näistä haju. Huomattiin, että laatikkoetsintää oli helpompi tehdä järjestelmällisesti laatikko kerrallaan, jos koirat olivat kytkettynä. Suurin haaste oli saada koira järjestelmällisesti tarkistamaan jokainen laatikko, eikä esimerkiksi labradorimaiseen tyyliin (meidän koko treeniporukka on labukoita) noutaa laatikoita tai jyrätä koko vartalolla häntä onnesta heiluen ne sekaisin. Heh.

Oiva osaa tällä hetkellä ilmaista oikean hajun hyvin rivissä olevista purkktelineistä. Olen nyt kotona muutamaan otteeseen treenannut laatikkoetsintää niin, että olen teipannut pillin sisälle laitetun hajustetun topsipuikon pään kiinni noihin minun lasipurkkitelineisiin. Olen siis poistanut purkit, mutta pitänyt vielä telineet, jottei tehtävä vaikeudu heti liikaa. Toisaalta minun ei ole tullut myöskään hankittua varsinaisia laatikoita etsintää varten, joten purkkitelineet ovat saaneet toimittaa "laatikoiden" virkaa. Rivissä olevien telineiden lisäksi olen levittänyt kaikki kuusi purkkitelinettä pitkin olohuonetta, jotta Oiva on saanut tehdä laajempaa etsintää vähän huone-etsinnän tyyliin. Seuraavaksi pitäisi ruveta häivytttämään telineitä ja teipata pillin sisällä oleva hajustettu topsipuikko esimerkiksi tuoliin tai hyllynreunaan. Seuraavalla kurssikerralla treenataan todennäköisesti jo ajoneuvoetsintää ulkona. Pitää tosiaan treenata sitä ennen ilman purkkitelineitä, jottei tule liian monta muuttujaa kerrallaan.

Haasteeksi hajuerottelussa on nyt kehittynyt väärien ilmaisu. Oiva tietää kyllä mitä sen kuuluu etsiä, mutta vähän niin kuin kokeilee onneaan jos vaikka väärien ilmaisemista kuitenkin saisi palkkaa. Palkkaahan se ei ole koskaan saanut väärien ilmaisusta, mutta toki ollaan treenattu silloin alussa pelkän tyhjän purkin ilmaisua ennen kuin lisättiin haju. Aiemmin ei olla puututtu väärien ilmaisuun vaan jätetty ne huomiotta, mutta viime treeneissä alettiin Annan ohjeilla sammuttaa väärien ilmaisua. Oiva saattoi meinaan istua monta kertaa putkeen väärille laatikoille ja katsoi minua sen verran vakuuttavasti tyyliin "tässä se haju on",  etten enää itsekään osannut sanoa onko se väärällä vai ei. Luulin muutenkin tietäväni Oivan eleistä milloin se on hajulla, mutta nyt kun ollaan hallilla treenattu niin etten ole tiennyt missä haju on, en ole osannut erottaa väärien ilmaisua oikeista. Sen verran vakuuttavasti tuo Oiva niitä vääriä ilmaisee. Väärien ilmaisua alettiin sammuttaa niin, että aina kun Oiva ilmaisee väärän, avustaja ottaa oikean hajun pois. Kun Oiva jatkaa haistelua, oikea haju laitetaan takaisin lattialle. Kun Oiva ilmaisee oikein, se saa palkan. Tämä harjoitus tuotti mielestäni jo samantien tuloksia ja loppua kohden Oiva ilmaisi pääasiassa vain oikeaa. Pitää treenata näitä myös nyt kotona, jotta Oiva oppii ettei väärien ilmaisusta tapahdu muuta kuin oikein tekemisen mahdollisuuden poistuminen. 

Tälläistä lyhyesti tällä kertaa. Florakin on muuten treenannut kotona hajuerottelua, treenataan sen kanssa nyt kahdella lasipurkilla jossa toisesssa eukalyptus. Hyvää eläkeläispuuhaa vanhalle rouvalle. Huomenna onkin kiva päivä tiedossa, kun mennään Raumalle treenaamaan Oivan veljesten Elmon, Rollen ja Kölin sekä poikien isän Patun ja enon Eddien kanssa. Alla puhelinkuvat meidän hienoista purkkitelineistä, jotka Jesse nikkaroi meille. Ovat olleet tosi tukevat ja "labradorinkestävää" mallia!

Äijiä metsässä - hakupäivä

Käytiin pari viikkoa sitten Oivan kanssa Koirataidon hakutreenipäivässä, kouluttajana Kaisa Hilska. Oli kiva päästä seuraamaan kokeneempien koirakoiden treenejä ja harjoitella omia vielä melko alkeellisia maalimiestaitoja eri koirille. Taisi kaikki muut kurssipäivän koirat olla erirotuisia paimenia. Käytiin alkuun pihalla läpi jokaisen koirakon sen hetkinen treenitilanne ja tavoitteet treenipäivälle. Kerroin Kaisalle, että Oivalla on ollut syksyllä hausta taukoa, mutta nyt alkuvuonna ollaan ehditty ottaa muutamat treenit alle. Alkuvuoden treeneissä ollaan tehty risteilyä 50 metrin syvyyteen maalimiesten ollessa kyykyssä, muttei varsinaisesti täysin piilossa. Joskus viime kesänä ollaan tehty tiellä olevaa mökkikylää, muttei pitkään aikaan. Ilmaisua treenattu pari kertaa kokeilumielessä. Asetin päivän tavoitteeksi saada lisää vinkkejä haun treenaamiseen ja siihen, miten lähteä treenaamaan eteenpäin uusia juttuja.

Koska olen niin huono päivittelemään blogia, niin en tiedä olenko muistanut blogin puolella mainita, että viime loppuvuodesta Oivan emän Seran omistaja Minna kävi Turussa meille kouluttamassa hakua. Yhtenä iltana oli teoriaa ja toisena mentiin Raisioon treenaamaan. Tehtiin ekaa kertaa näytölle juoksuja ja ilmaisun alkeita sekä vähän niinkuin vapaahakua, missä Oiva sai ilmavainulla hakea puun juurelle piiloutuneen maalimiehen.

Kuva Minnan hakutreeneistä. 

Jenni palkkaa Oivaa ilmaisusta.

 Takaisin hakupäivään. Treenimetsä oli vajaan ehkä puolen kilometrin päässä autoista ja otettiin vuorotellen koirat treenaamaan. Menin ajoissa jo ennen Oivan vuoroa kävelyttämään sitä, jotta saisin hyvin lämmiteltyä ja otettua vähän tokoa siinä. Tehtiin muutamat perusasennot, maahanmenot ja luoksarit siinä alle. Tuossa tokoa tehdessä sain vähän kontaktia Oivaan, kun se meinasi vähän ruveta kulkemaan nenä edellä ja korvat lukossa siellä uusissa Paattisten ihanan tuoksuisissa maastoissa. Vähän mua mietitytti, että mahtaako Oiva ihan uudessa paikassa tietää mitä ollaan tultu treenaamaan, kun näitä lajeja on tässä ollut treenin alla useampia. Toisaalta hetsasin sitä siinä alkuun "mennään etsii äijä" ja sillä oli ne omat oranssit valjaansa ja pk-liivi. Oltiin melko ajoissa jo kävelty ja tehty tokot, joten jäi aikaa treenata myös sitä rauhassa odottelua, mikä ei todellakaan ole Oivan vahvuus. Hauskasti siinä metsän reunalla pellolla odotellessa Oiva sai yhtäkkiä vainun hakumetsästä tuulen mukana ja jätkän ilme muuttui kuin älynväläyksenä "ai siellä piileskelee äijiä!". Heh, lutunen pikku ajattelija. Kun lähdettiin kävelemään metsään, ei kyllä todellakaan ollut enää epäselvää mitä sinä pilvisenä, muttei onneksi sateisena sunnuntaina oltiin treenaamassa.

Hmm, kun vielä muistaisi mitä kaikkea tehtiin. Tähän väliin on pakko sanoa (jos nyt sattumoisin joku kokeneempi hakuilija sattuu tätä lukemaan), että olen vielä tosi aloittelija tässä lajissa. Kaisan vinkit olivat tosi hyviä, mutta olen saattanut tulkita osan niistä eri tavalla tai en ole edes ihan kaikkia juttuja ymmärtänyt. Eli jos täällä tekstissä on jotain kummallisuuksia, niin ei johdu missään tapauksessa kouluttajasta, vaan vielä ihan vihreästä ohjaajasta joka ei pysty sisäistämään uusia juttuja tai tajuaa ne väärin. Nojoo. Asiaan. Otettiin ensimmäiseltä piilolta pressun alla piilossa olevalta maalimieheltä ilmavainu (tai ainakin yritettiin ottaa, menin molarille ihan tyhmästi väärästä suunnasta tuuleen nähden) ja lähetin keskilinjalta. Oiva teki suoran hyvän piston, oli kuulemma hiukan säpsähtänyt pressun alta tulevaa maalimiestä. Toinen pisto vasemmalle, mm suurin piirtein 50 metrissä, kaarsi oikeaan koska tuuli sinne päin, mutta vainun saatuaan palasi vasemmalle ja löysi äijän. Kolmannella pistolla maalimies piilossa kevythäkissä ehkä 40 metrissä. Lähti ok, mutta haahuli jonkun aikaa kunnes löysi. Lisäksi tehtiin muistaakseni yksi tai kaksi yliheittoa, eli jätin Oivan keskilinjan toiselle puolelle istumaan, siitä itse keskilinjalta kutsuin Oivan ja lähetin lennosta käskyllä äijä. Kivasti jatkoi suoraan, jos muistin pitää itse rintamasuunnan eteenpäin. Yksi mm oli korkeamman kiven päällä makaamassa, ja Oiva sai hyvin vainun. Pääasiassa tässä ensimmäisessä setissä nyt huomasi, että Oivan vaikea juosta tarpeeksi syvälle suoraan, kun ei saakaan näköyhteyttä äijään ja eikä heti ilmanvainua. Hyväksi vinkiksi sain pitää lähettävää kättä osoittamassa eteenpäin vielä Oivan ohitettua minut melko pitkäänkin. Kun Oiva haahuilee etsien metsässä, se vilkaisee välillä minua ja voi ottaa eteenpäin menoavun minun käden suunnasta.

Siinä lounastauolla käytiin läpi kaikkien koirakoiden suorituksia. Oivalle pitäisi saada nyt vahvemmaksi suoraan syvälle hakualueen reunalle saakka juoksemisesta sekä visio siitä, että maalimies löytyy, kunhan juoksee eteenpäin, niin haju tulee vastaan. Vähemmän näkyvillä olevia maalimiehiä ja lisää ilmavainuharjoituksia. Näihin saatiin ohjeeksi käydä ensin ottamassa haju piilossa olevasta maalimiehestä,  sitten palataan keskilinjalle lähettämään koira. Tällöin pitäisi tulla suora pisto, koska koiralla jo visio maalimiehestä. Lisäksi täytyy harjoitella, että myös siellä 50 metrin syvyydessä voi edetä rataa eteenpäin. Pian voisi siirtyä tekemään tyhjiäkin pistoja, mutta sitä ennen treenattava yliheittoja. Tällä hetkellä Oiva etsii kyllä sinnikkäästi, mutta haku vähän sellaista risteilevää eikä syviä suoraviivaisia pistoja ja selkeää etenemistä. Puhuttiinkin siinä, että voi osittain johtua nometreeneistä. Sielä hakualueella koiran kuuluu etsiä riistaa tai dameja vähän eri tyylilllä, vaikka sinänsä on ihan sama etsitäänkö tässä nyt ihmisiä tai riistaa. Oiva käyttää kuitenkin nenäänsä hyvin ja ollaan tehty hyvät pohjat haulle treenaamalla pääasiassa sitä "risteilyä" eli koira juoksee molemmin puolin hakualuetta äijältä äijälle keskilinjan ylittäen. Hmm, onpa vaikea selittää. No summa summarum, pitää alkaa enempi monipuolistaa harjoituksia. Ainiin ja ilmaisustakin puhuttiin, et hyvä olisi nyt tosissaan aloittaa ilmaisutreenit ja alkuun niitä näytölle juoksuja. Ehtisi vaan kaikkea, tällä hetkellä pääpaino on kuitenkin tokossa ja taipparitreeneissä, koska menin ilmoittamaan Oivan toukokuun puolivälin taipumuskokeeseen. Hui!

Toisella kierroksella taidettiin muistaakseni ottaa jokunen yliheitto. Lisäksi harjoitus, jossa Oivan piti edetä syvällä viidessä kympissä hakurataa ja maalimies tulee vastaan kunhan etenee. Oli tosi vaikeaa Oivalle, mutta toisaalta näitä ei ole koskaan ennen tehty. Oiva olisi tahtonut joka kerta piston tehtyään palata keskilinjalle, lopulta tehtiin niin että jätin Oivan sinne noin 30 metrin syvyyteen ja keskilinjalta lähetin sen etenemään hakualuetta. Saaatiin tämäkin tehtävä onnistumaan. Paikallaan istuminen metsässä usean kymmenen metrin päässä oli vaikeaa ja menikin vähän paikallaan istumisen hinkkaamiseksi. Toisella kerralla kun minun piti jättää Oiva istumaan, Kaisa piti siitä kiinni, ettei mene ihan istumisen treenaamiseksi koko hakutreeni. Treenattavien listalle siis istuminen yksin metsässä :D Lisäksi sain seuruuttaa Oivaa vapaana metsässä niin, että se luopui äijistä, keskittyi minuun edes kaksi metriä ja sitten pääsi jatkamaan hakua. Se oli vielä vaikeampaa kuin istuminen. Puhuttiin, että hallinta pitää ottaa nyt heti mukaan treeneihin. Oivalla on jo vahva halu etsiä äijiä, joten se tuskin vähenee, vaikka vähän vaatisikin minun kanssa työskentelyä välillä. Haun tulisikin olla yhteispeliä. Koira tulisi opettaa ajattelemaan, että äijät löytyy nimenomaan yhteistyössä ohjaajan kanssa ja ohjaajan avulla. Ei niin, että ohjaajaa pitää välillä totella jotta pääsee yksin metsästämään äijiä. Hmm. Tässä kohtaa on vielä parantamisen varaa. Tällä hetkellä välillä tuntuu, että minä olen vain väline jolla saa sitä mitä haluaa. Pitäisi suunnitella sellaisia harjoituksia, joissa selkeästi minun neuvoja kuuntelemalla löytyy maalimies. Toisaalta Oiva ei pahemmin kyseenalaista esimerkiksi luoksetulokäskyjä hakualueella, eikä ole liiankaan itsenäinen. Lohduttavaa oli kuulla, että Oiva on ikäisekseen aivan riittävän hyvässä hallinnassa! Heh.

Muuta ei nyt enää näin keskellä yötä saa mieleen, mutta eiköhän tässäkin ole jo tekstiä riittämiin. Hauska sitten palata näihin myöhemmin! Loppuun vanhoja kuvia eräältä talviselta peltoreissulta. Epätarkkoja lähes kaikki, en vaan hallinnut siskon kameran uutta objektiivia. Näkee niistä nyt kuitenkin, kuinka kaunis ja elegantti voi rapainen labradorinnoutaja olla juostessaan pellolla hullunkiilto silmissään! 

Kohti taippareita

Käytiin tuossa keskiviikkona Ninan ja Jennin sekä koirien kanssa treenaamassa nomea. Tällä kertaa Nina oli tuonut mukanaan riistaa, jota pojat eivät olekaan hetkeen nähneet.

"Olisko jotain hommia vai pitääkö tässä nyt kauan
vielä malttaa?!"

Alunperin piti tehdä hakua kahdella kahdella linnulla, variksella ja lokilla. Mukaan oli kuitenkin epähuomiossa tullut Ninan pakkasesta varis ja kani, joten tehtiin hakualue näillä ja lisäksi vietiin alueelle kaksi kanidamia. Olin ollut ennen treeniä noin puolen tunnin lenkillä Oivan ja Floran kanssa ja Oiva oli saanut juosta sydämensä kyllyydestä. Silti hakualueelle kävely meinasi tuottaa vaikeuksia, olihan se nyt jo aikoja sitten haistanut mitä hommia tänne oltiin tänään tultu tekemään. Vaadin kuitenkin hallittua kävelyä "täällä" käskyllä, kriteerinä nenä ylhäällä minun lähellä vasemmalla puolella kävely. Muutamia kertoja jouduin huomauttamaan, mutta ihan ok tuo meni. Hakuun Oiva lähti hyvin. Samantien "etsi" käskyn saatuaan se laski nenänsä maahan ja alkoi hommiin. Vauhtikin oli sopivan rauhallista. Sellaista vauhtia jossa voi tarkkaan käydä läpi hakualuetta eikä vaan juosta päämäärättömästi ja tuurilla osua linnulle. Oikein hyvä! Pian Oiva löysikin jo muistaakseni ensin kanin ja sitten variksen. Variksen kanssa kävi alkuun joku hämy, katseltiin sieltä kauempaa että nyt se varis taisi löytyä, mutta Oiva tuli kuitenkin tyhjänä takaisin. Mietin jo, että eikö se meinaa minulle palauttaa vaan touhuaa omiaan. Pohdinnan jälkeen tultiin kuitenkin siihen  tulokseen että Oiva oli juossut ohi linnusta eikä ollut ensin huomannut sitä. Vaikea nähdä välillä mitä sielä kauempana tapahtuu. Erittäin positiivista näin talven riistatauon jälkeen oli todeta, että heti riistan löydyttyä ensimmäinen ajatus olin minä, ei tullut teinille mieleen lähteä jatkamaan jäljestystä tai omia saalista. Käteen saakka ei vielä tosin tuonut, jäi siihen ympärille pyörimään kovin ylpeänä. Enpä jäänyt noista palautuksista nyt nillittämään, koska muuten Oiva teki superhyvin hommia. Ja taippareissa olisi ollut ihan hyväksytty suoritus. Muutenkin noita palautuksia pitäisi ottaa ihan dameillakin treeniohjelmaan. Varsinkin jos vauhtia on enemmän niin mielellään tuo juoksisi mukavahingossa ohi. Pitäisi saada se nopea palautus, josta palkaksi pääsee tekemään lisää, koska sitähän Oiva haluaa. Annan myös toisiaan namia Oivalle kun treenaataan nomea, mutta tuolla se paras palkka taitaa kuitenkin olla takaisin hommiin pääseminen.

Silmät kiinni palautus!

Lopuksi tehtiin vielä jälki kanilla. Oiva on muistaakseni kerran aiemmin tehnyt tuollaisen pidemmän kanijäljen viime syksynä. Se oli silloin sairaslomalla ja liinassa, koska vapaana juokseminen oli kielletty. Nyt sen pystyi päästämään vapaaksi, niin kuin taippareissa jälki oikeasti tehdään. Oiva lähti hyvin jäljelle, juoksi vähän sellaista siksakkia siinä jäljen päällä, mutta kuitenkin jälkeä seuraten. Jälki oli tehty omenatarhaan, jossa näki hyvin missä Oiva kulkee. Ensin se juoksi ohi jäljen päähän jätetystä kanista, mutta huomasi pian jäljen loppuneen ja palasi takaisin jäljelle. Jokusen kymmentä metriä se juoksi paluujälkeä, mutta kääntyi takaisin, jälejsti kanilla ja tuli vauhdilla meidän luokse. Kirjaimellisesti meidän, koska taaskaan palautusta ei voinut tehdä suoraan minulle, vaan kanin kanssa piti jäädä siihen ympärille pyörimään. Kehuin kuitenkin Oivaa, lopulta vaadin sen luokse, otin välissä kanin ja annoin takaisin kantoon. Ajatuksena "vaikka hetkeksi luovut saaliista saat sen takaisin". Onko tässä nyt sitten sitä yhteistyön parantamisen varaa, olisihan se kiva jos koira toisi saaliinsa halukkaasti suoraan minun käteen? Vähän tarkkuutta olisi tuohon jäljelle hyvä saada, niin ei menisi ohi juoksemiseksi. Toisaalta sinnikkyys oli plussaa, vaikka se jälki hetkeksi hävisi niin Oiva jatkoi hommia.

Erittäin onnistuneet treenit siis kaikenkaikkiaan. Palautukset treenin alle tavallisilla ja kaninkarvadameilla. Erittäin hyvä tsekkaus tähän kauden alkuun, miten riistan kanssa treenaaminen toimii tauon jälkeen ja missä parantamisen varaa.  Seuraavaksi pitäisi tehdä hakua useammalla variksella ja mennä myös vieraisiin paikkoihin enemmän treenaamaan. Toukokuun puolivälissä olisi Auran Nuuskuilla taipparit ja olihan siinä treenien jälkeen jo vähän puhetta, että milloinkas se ilmoittautuminen alkaa (huhtikuun alkupuolella). Vesinoudot tuskin tulee olemaan ongelma, kerran tuo jo helmikuussa kävi meressä uimassa. Vähän kyllä tekisi mieli meidät jo ilmoittaa, mutta vielä ehtii pari viikkoa miettiä ja treenata.

Ps. Kaikki postauksen kuvat (c) Jenni Spring ja upeasta uudesta kansikuvasta kiitos Janina Rand!