Hajuerottelu ja Nose Work

Aloitettiin kolme viikkoa sitten Vesipedon hajuerotteluryhmä, jonka kasvattaja Nina kokosi. Kouluttajana hajuerottelukurssilla toimii Anna Loimaranta. Kaksi kurssikertaa takana, ja mielenkiintoista on ollut. 

Ensimmäisellä kurrssikerralla keskusteltiin yleisesti hajutunnistamisen kouluttamisesta ja Suomeenkin tänä vuonna (?) rantautuvasta uudesta lajista nimeltä Nose Work. Nose Work, USA:ssa K9 Nose Work, on vuonna 2008 Yhdysvalloissa kehitetty laji. Laji kehitettiin alunperin rescuekoirien aktivointiin, mutta se levisi myös muualle koiraharrastamiseen. Lajia harrastetaan myös Ruotsissa ja Norjassa. Nose Workissa on neljä eri kilpailuluokkaa: 1, 2, 3 ja eliittiluokka. Jokaisessa luokassa on etsintätehtäviä neljässä eri osiossa. Osioita on laatikkoetsintä, sisäetsintä, ulkoetsintä ja ajoneuvoetsintä. Luokittain tehtävät vaikeutuvat ympäristön ja piilojen vaikeutumisella ja etsittävien hajujen määrän kasvamisella. Ensimmäisessa luokassa hajuna on eukalyptus, toisessa luokassa eukalyptus ja laventeli ja kolmannessa luokassa eukalyptus, laventeli ja laakerinlehti. Kaikissa luokissa ja osioissa on maksimiajat ja nopeimmin hajut löytävä koira saa parhaimmat pisteet, tosin virhepisteitä voi tulla esimerkiksi kisa-alueelle virtsaamisesta, esineiden vahingoittamisesta tai ohjaajan käyttämistä epäasiallisista menetelmistä. (Lähde eläinkoulutuskeskus.fi). Lajina Nose Work kuulostaa melko "matalan kynnyksen" lajilta, jota voi harrastaa lähes minkälaisen koiran kanssa tahansa ja sitä kuvaillaan hauskaksi yhdessä tekemiseksi koiran kanssa. 

Ensimmäiselle kerralle ei ollut tarvinnut vielä päättää minkä hajun valitsee hajuerotteluun, vaan riitti että mukana oli koira, namit ja naksutin. Treenattiin tyhjällä lasipurkilla sitä, että koira työntää nenänsä purkkiin. Suurin osa porukasta käytti naksua oikean hetken merkkaamiseen, osalla oli palkkasana. Itselle tuo naksu on sopiva ja käytän sitä muutenkin treenaamisessa. Naksulla saan helpommin ja erityisesti nopeammin merkattua oikean hetken, kuin palkkasanalla. Jotenkin se sormen liike naksua painaessa tapahtuu näppärärämmin, kuin sen sanan ulos suusta tuottaminen, Silloin, kun palkan ajoittamisen kanssa on vähän enemmän aikaa, käytän palkkasanaa "jes". 

Naksuteltiin muistaakseni pari kierrosta per koirakko nimenomaan sitä nenän laittamista lasipurkkiin. Noin 30 sekuntia kerrallaan ja kolme sarjaa. Alussa pidettiin purkkia ylempänä kädessä ja vähitellen laskettiin sitä kohti lattiaa ja lopulta se purkki taisi olla jo lattialla, tosin pidin edelleen purkista kiinni. 

Päätettiin myös ekalla kerralla haju, joka otetaan erotteluun. Alunperin olin suunnitellut ottavani oman hajun, koska se palvelisi sitten myöhemmin tokossa tunnistusnoudossa. Päädyin kuitenkin valitsemaan tuon eukalyptuksen, koska tuo Nose Work alkoi lajina kiinnostaa. Ehtiihän tuon tunnarin sitten myöhemmin opettaa, eipä se nyt vielä tässä vaiheessa ole kovin ajankohtainen. 

Kotona viikolla treenattiin sitten muutamia kertoja nenän laittamista purkkiin, mutta tuota ei saanut tehdä liikaa ennen seuraavaa kertaa. Tuosta tulee kuulemma helposti koiralle vain kohde, jos purkkia treenaa liikaa ilman hajua. 

Toisella treenikerralla saatiin jo kurssin vetäjältä Annalta tuota eukalyptus-hajua, jonka kanssa aloitettiin treenaamaan heti ilmaisua. Ilmaisu ketjutetaan heti haistamiseen, eli koiran annettiin haistaa purkkia ja samantien tämän jälkeen se käskettiin istumaan. Nuo ilmaisutavat siis päätettiin jo ensimmäisellä kerralla ja meillä se tulee olemaan istuminen. Istuminen siksi, että istuessaan koira ylettää haistamaan korkeammalta kuin maassa ollessaan ja ilmaisu ei voi olla esimerkiksi hyppääminen tai kuopiminen, koska koira ei saa vahingoittaa etsintäalueen esineitä tai autoa. 

Otettiin kaksi kierrosta haistamista + ilmaisua. Meni ihan kivasti, mutta Oivalla on nyt tosi vahvana maahanmeno ja se tarjosi kovin helposti maahanmenoa eikä kuunnellut istumiskäskyä. Palkan suunnalla saatiin kuitenkin istumisiakin peliin ja alkoi sujua ihan hyvin. 

Nyt kotona ollaan treenattu kurssilla saadun hajun kanssa kanssa edelleen haistamista + ilmaisua. Viidennellä treenikerralla tänään illalla Oiva alkoi jo tarjota itse istumista ilman käskysanaa. Hyvä hyvä! Tavoite olisi, että huomiseen mennessä ilmaisu olisi jo aika hyvällä mallilla, koska huomenna treenataan jo kahdella purkilla, jossa toisessa on hajua ja toinen tyhjä. Ihan hyvälle mallille ollaan tosiaan tuo ilmaisu saatu, ehkä olisin vielä pari treenikertaa halunnut ottaa pohjalle ennen huomista, mutta nyt meiltä loppui tuo hajuaine. Huomenna kurssin vetäjän Ranskasta saakka tilaama eukalyptus on toivottavasti jo saapunut Suomeen saakka ja saadaan ostaa lisää treenihajua itsellemme. 

Mammakoira on myös saanut osansa tästä uudesta harrastuksesta. Flora aloitti treenaamisen viikkoa myöhemmin kurssin aloittamisesta ja eilen aloitin sen kanssa myös ilmaisun treenaamisen hajun kanssa. Hassua miten meidän kymppivee on tälläisessä asiassa suorastaan nopeampi kuin Oiva. Pitää olla tosi tarkkana, että ehtii palkata vain nenän purkkiin laittamisesta, koska tuo ehtii ketjuttaa siihen sekunnissa jo vaikka mitä muutakin :D Innolla odotellan huomista treeniä. Uskoisin tämän olevan ihan Oivan juttu, koska se on ihan pikkupennusta saakka ollut hyvä nenänkäyttäjä ja tykännyt jäljestää.

Ainoa kuva, jota on nyt tähän aiheeseen liittyen. Kuva ensimmäiseltä
kerralta. Oiva kelailee mitähän tässä nyt kuuluisi tehdä ja minä odotan
kärsivällisesti sen tarjoaavan jotain toimintaa lasipurkkia kohti.
Kuva: Nina Remes

Oivallisen tavoitteellista vuotta 2015

Uutta vuotta on ehtinyt kulua jo reilut kaksi viikkoa. Itse tein vuoden vaihteen töitä ja seuraavan viikon lomailin. Loma sujui lähinnä koirien kanssa touhutessa, sohvaa kuluttaessa ja Netflixistä katsoin varmaan kaksi kautta Modern Familyä (ne jaksot on vain 20 minuuttisia..). Lepäilty siis ennen kaikkea. Nyt kun olen aloittanut kunnolla uuden vuoden koulussa viikko sitten, niin voisin vähän listailla meidän tulevan vuoden tavoitteita. 

Tällä hetkellä innostusta, mutta myös samaan aikaan ahdistusta tuottaa tuo lajien runsas määrä. Miten ihmeessä sitä ehtii treenaamaan kaikkien lajien kaikkia osia, kun joskus toisinaan pitää tehdä myös jotain muuta kuin treenata koiraa? Olisi kaikenlaista; opiskelua, töitä ja yhdistystoimintaa lisäksi. Suurin toiveeni alkavalle vuodelle on ennenkaikkea terveys. Viime syksyn sairastelujen aikana sai todeta, että ilman terveyttä ei ole yhtään mitään muutakaan. Floralle toivon vielä useita iloisia ja kivuttomia eläkevuosia. 

Tässä laji kerrallaan meidän tavoitteita:

Toko. Haaveissa olisi saada uudet alokasluokan liikkeet kasattua tässä kevään aikana. Vielähän tuolla ei taida olla ytään kokonaista liikettä. Sitten ehtisi myös treenata sitä palkattomuutta ja ketjuttaa juttuja kesällä ja syksyllä. Tavoitteena startata ainakin mölleissä, tilanteen mukaan mahdollisesti vielä virallisissakin kisoissa tämän vuoden loppuun mennessä. Paljon riippuu myös siitä, mihin kuntoon tuo häiriön sieto saadaan, kun pitää poistua treenaamaan ihmeelliseen ulkomaailmaan noista ihanista seinillä varustetuista lämpimistä halleista. Paljonhan treenattiin eri kentillä pentuna (viime keväällä ja kesänä), mutta sairasloman myötä syksyllä kenttätreenit rajoittuivat lähinnä omalla kotikentällä yksin touhuiluun.

PK-tottis. Uskaltaisinkohan asettaa tavoitteeksi BH-kokeessa starttaamisen tälle vuodelle? No ainakin tavoite voisi olla saada koekaavion kaikki osuudet kuntoon ja treenata sitä palkattomuutta tässäkin pikkuhiljaa. Jos se bh-koe starttitavoite olisi sitten realististisempi keväälle 2016.

PK-haku. Tavoitteena treenata ihan kokonaisuudessaan kaikkea, ottaa mukaan umpipiiloja ja saada ilmaisu hyvälle mallille vuoden aikana. 

NOU/NOME. Olisipa hienoa, jos päästäisiin toukokuussa taippareihin ja saataisiin vielä hyväksytty suoritus. Pitää pikkuhiljaa alkaa taas ottaa riistaa treeneihin.

Vesipelastus. Vienti treenataan nyt ennen kesää kuivalla maalla erilaissa paikoissa erittäin varmaksi. Tarkoitus on myös treenata maalikepit Oivalle selkeiksi ennen varsinaisen kauden alkua. Kesän tavoitteeksi asetan soven hyväksytyn suorittamisen.

Tässäpä näitä. Kisastartti haaveita siis tälle vuodelle tokoon ja vepeen, eiköhän niistä ole hyvä aloittaa. Tokon kanssa pitää nyt todella tehdä töitä, melkoisia raakileita kaikki mahdolliset osat. Olisi pitänyt enempi tehdä jo pennumpana. Toisaalta se päätavoite ensimmäiselle elinvuodelle saatiin saavutettua, eli motivaatiota ja innostusta yhdessä tekemiseen Oivalta löytyy ja se palkkaantuu hyvin sekä ruualla, lelulla ja sosiaalisella palkalla. Tästä on hyvä jatkaa kohti asetettuja tavoitteita! Alla muutamia kuvia meidän leikkihetkistä vuoden sisältä.

Viime keväältä TKK:n treeneistä.

Pikkupennelin treenaamista viime alkukeväästä
Vanton tilalta.

PALLO!!

Sari Kärnän koulutuksesta.

Riitan koulutuksesta, taitaa olla pallo toisesta kädestä lentämässä..?

Noutajakoiran nomepäivitys

Jahkailin hetken, että päivittäisikö sitä ensin meidän treenitilannetta pk-hausta vai nomesta. Päädyin kuitenkin nomeen, koska jotenkin nyt on niin hyvä fiilis niiden treenien osalta.

Tämä on ehdoton lemppari viimeaikaisista kuvista. Because i'm happy!

Syksyllähän meillä jäi nuo nomehommat vähän tauolle, kun Oiva oli remmiliikunnalla ja sairaslomalla. Loppusyksystä ja talvesta ollaan nyt käyty kasvattajan pitämissä nometreeneissä se mitä ollaan ehditty, lisäksi muutamia treenejä yksin ja muiden kanssa. Tavoitteenahan meillä on alunperin ollut nomen suhteen vain taipumuskoe, jonne näillä näkymin haaveilen meidän menevän ensi keväänä. Kyllähän sitä vielä viime keväänä haaveili, jos saataisiin taipparit suoritettua jo nyt syksyllä, mutta asiat eivät menneet ihan suunnitelmien mukaan niin kuin niillä ei aina ole tapana. Ollaan kuitenkin nyt treenailtu muutakin kuin pelkästään varsinaisia taippareihin tähtääviä juttuja, koska meillä on hyvä kouluttaja ja treenikavereita joidein kanssa tätä lajia treenata. Pikkuhiljaa siis näitäkin tehdään kaiken muun ohella, ja katsotaan sitten mistä kisoista joskus tulevaisuudessa itsemme löydetään!

Treeneissä ollaan viime aikoina lähinnä keskitytty linjoihin, eteen lähetykseen tarkemmin sanoen. Viime sunnuntaina tehtiin Oivan pisintä eteenmenomatkaa, taisi olla jotain 30 metriä (?) parhaimmillaan, maamerkkinä sähkötolppa jonka juuressa damit olivat. Tehtiin kolme toistoa niin, että vein joka kerta yhdessä Oivan kanssa damin ja palattiin lähetyspaikalle, josta lähetin Oivan. Lisättiin matkaa joka kerta, pisimmillään siis tuo noin 30 metriä. Lähti tosi hyvin ja muisti minne piti juosta. Yksi lähetys tehtiin myös niin, että muut koirat saivat tehdä välillä, ja Oivan kanssa odoteltiin omaa vuoroa. Hyvin muisti suunnan, vaikka välillä tuli vähän taukoa. Haki damia kuitenkin jonkun aikaa ja laajensi aluetta, meinasi ehkä tulla jo minun luokseni, mutta palasi takaisin ja löysi hienosti damin. Ollaan tehty nyt niin, että sielä on ollut vain yksi dami, koska jossain vaiheessa syksyä meinasi ruveta vaihtamaan damia, jos oli useampia. Tänään ennen lenkkiä tein kaksi eteenlähetystä niin, että vietiin yhdessä kaksi damia ja lähetin "eteen" käskyllä. Nappasi heti ensimmäisen damin suuhunsa, nuuskaisi dami suussa toista damia (jos näin oikein kauempaa), mutta jatkoi kuitenkin sen ensin ottamansa kanssa palauttamaan minun luo. Jes! Eteen menoja ollaan tehty myös niin, että välissä on ollut tie tai oja, eli reitti ei ole ollut ihan helppo. Nämäkin ovat sujuneet ihan kivasti. Haastetta varmaankin voisi pikkuhiljaa lisätä juuri tuota taukoa kasvattamalla ja ottamalla toisen noudon eri suuntaan välissä. 

Markkeerauksia ollaan tehty eri matkoilta, vielä Oivan on välillä vaikeaa hahmottaa matkaa ja damin putoamiskohtaa ja saattaa laajentaa aika paljonkin hakiessaan damia. Palautusten kanssa ei ole ollut ongelmia, mitä nyt syksyn ensimmäisissä treeneissä meinasi toistuvasti juosta ohi, lähinnä varmaan vaan juoksemisen riemusta. Olihan siinä pohjalla pitkä sairasloma, joten ei se ihme ollut. Marraskuun alussa Sarkkisen Tomin nomekoulutuksessa kuuntelemassa ollessani ehkä päällimmäisenä mieleen jäi ohje, että palautuksessa vastaan ei oteta pelkkää damia, vaan koko koira. Olen ollut ehkä melko hätäinen Oivan kanssa nappaamaan damia sen suusta palautuksissa, koska pelkään sen tiputtavan. Nyt olen kuitenkin käyttänyt kaiken keskittymiseni siihen, etten kaappaa damia heti, vaan saatan jopa mennä kyykkyyn ja silitellä Oivaa hetken, ennen kuin olen ottanut damin siltä pois. Eikä se dami ole mihinkään pudonnut! Varmaan on tehnyt ihan hyvää niille palautuksille, kun olen osannut itse rauhoittaa tilanteen, enkä vain kaappaa damia paniikissa Oivan suusta. 

Hakuruutua ollaan myös tehty muutamia kertoja, lähiaikoina vain kerran. En osaa nyt tästä oikein kirjoittaa mitään, kun en oikein itsekään tiedä missä kunnossa se haku on. Syksyllä ongelmana oli ehkä aavistuksen se, että Oiva olisi halunnut vain juosta ja nuuskia, ja saattoi jopa damin löydettyään sylkäistä sen pois ja jatkaa nuuskimista. Viimeksi otettiin hakua reilu viikko sitten uudessa treenimaastossa. Oiva oli jotenkin vähän epävarma ja haahuileva, mutta työskenteli kuitenkin ok alueella. Toisaalta oli ihan hyvä, että vauhti oli hitaampaa, keskittyi ehkä enemmän tehtävään. Sille ei taida olla vielä ihan selvä se "etsi" käsky, joten näitä pitää vaan treenaa enemmän. Ollaan tehty kaikki hakuruudut niin, että se on saanut katsoa kun damit on viety alueelle, muttei tietty ole nähnyt mihin ne on pudotettu. Taisi viimeisimmissä treeneissä tulla liikaa toistoja myös, en osaa oikein sanoa. 

Lähihakupillityksiä ollaan myös tuossa syksyllä tehty. Lähinnä niin että piilotettu pikkudameja heinikkoon ja annettu Oivan etsiä sekä samalla pillitetty, että oppisi pillityksen merkityksen. Oli viime treeneissä puhetta, että pillitystä voisi pikkuhiljaa alkaa yhdistää myös helppoihin ja lyhyehköihin eteen lähetyksiin, koska nyt pillitetty vaan koiran ollessa tosi lähellä. Tässä meillä pillityskäskynä "pi-piu, pi-piu, pi-piu" tyylinen ääni. On muuten jotenkin ihan sikavaikea pillittää sitä itse, meinaa happi loppua kun en tajua hengittää välissä.. Ehkä tätä tarvis harjoitella ilman koiraa.

Mitäköhän muuta me ollaan tehty? Treenattu nomeseuraamista, tätä kyllä todella vähän. Lähinnä nyt on mennyt keskittyminen siihen, että olen saanut nenän irti vähän liiankin ihanasti kanin papanoilta tuoksuvasta maasta. Viime treeneissä meni jo ihan ok, mutta aikamoista namittamista se vielä on kun tuoksut on niin ihania. Hihnassa on vielä, ei olisi toivoakaan että pysyisi "täällä" käskyllä siinä vieressä kun useita muita koiria mukana. Tänään aamulla ennen lenkkiä kävelytin muutaman kymmenen metriä ilman hihnaa ennen eteen lähetyksiä, pysyi kivasti kun namit oikeassa kädessä. Ei olla tätä oikein treenattukaan joten eipä ihme jos ei osaa. 

Riistasta sen verran, että Oiva pääsi reilu viikko sitten kantamaan kyyhkyä ja sorsaa. Otti hyvin suuhun ja kantoi ylpeänä, tuli myös mun luokse. En ottanut heti pois vaan kehuin kovasti kantamisesta. Pupujälkeä ollaan tehty vain kerran aidolla kanilla, muutama lisäksi kanidamilla. Tarvii keväällä ottaa treeniohjelmaan tuo kanijälki, jotta saatais se treenattua taipparikuntoon. 

Tässä nyt tosiaan päivityksiä nomerintamalta. Pillipysäytys voitais muuten myös ottaa työn alle kun ehtisi vaan kaikkea. Lisäksi sivussuunnat myös. Katsotaan mitä alkuvuosi tuo tullessaan. Sunnuntaina meillä olisi Tomi Sarkkisen nome koulutus. Toivotaan ettei ala koira köhimään tai mitään muutakaan, niin kuin viime kerralla. Nomekuvia ei nyt ollut, joten muutama kuva Oivasta, Florasta ja Luumusta lenkkeilemässä Vanhalinnassa joulukuun puolivälissä ennen lumien tuloa. Kaikki kuvat ottanut Janina Rand.

Tässä treenataan jotain tanssiesitystä varten?

Ou mai gaad, se sano mulle mur!

Joulukuuhan on oikein hyvä uimakuukausi.
Luumu taitaa katsoa tyyliin "et oo jätkä tosissas!"

Pakkohan se oli uida, koska sielä oli lauta joka vaati pelastamista!

Joulun meiningit

Joulusta selvitty ja jäljellä jäätävä ähky kaikesta siitä syömisestä. Miten sitä ei osaa syödä vain vähän, vaan pitää ahtaa itsensä ihan täyteen? Koirille ei päässyt ähkyä tulemaan, ne kun söivät  tavallisten nappula-annostensa lisäksi vain yhdet joululahjaluut ja muutamat koirankeksit kylässä. 

Vietettiin joluaaton aamupäivä Mikaelin perheen kanssa ja ilta ja seuraava yö minun perheen luona. Koirat pääsivät mukaan kylään tottakai. Oiva osoitti olevansa yllättävän rauhallinen myös kylässä, tosin uusia ihmisiä tavatessa se oli yllättäen vähän varauksellinen ja haukkui, kunnes oli päässyt tervehtimään. Tervehtimisen jälkeen se oli ihan ok. Aattoiltana samassa asunnossa oli jo melkoinen eläinlauma, neljä koiraa ja kaksi kissaa. Kaikki tosin tuttuja toisilleen. Eniten minua jännitti, osaako Oiva ollenkaan rauhoittua, kun paikalla on ihanat leikkikaverit mäyräkoiramix Chico ja sheltti Mila. Turhaan murehdin, käytiin ensin koirapuistossa jossa tyypit saivat riehua suurimmat energiansa pois. Muutaman kerran Oiva ja Chico yrittävät aloittaa sisällä painin, mutta huomauttamalla ja Oivan mielestä tosi pelottavaa vesipulloa vilauttamalla saatiin taas rauha maahan. Suurimman osan ajasta koirat makoilivat omissa oloissaan tai kerjäsivät ruokaa ja pyörivät jaloissa. Florallehan tuo rauhoittuminen ei ole mikään haaste, kun mummeli rupeaa olemaan jo melkoinen sohvaperuna, mutta Oivalle se on ollut vähän haastavampaa kun energiaa olisi melko paljon.

Koirat saivat lahjaksi omat Ikean pehmolelut, tosin Oiva koitti kaikin keinoin omia myös Floran lelun itselleen. Lisäksi ne saivat luut. Hauskaa miten Flora innostuu lahjapakettien repimisestä, kun taas muuten kaikenlaista mielellään rikkova ja repivä Oiva ei oikein vielä päässyt jyvälle lahjapaketin avaamisesta vaan vaati vähän apua siihen hommaan.

Jos mää vaan pyörin ja kannan tätä niinku noutajat tekee?

Flora avaa lahjapakettia kymmenen vuoden kokemuksella.

Munt teljettiin tänne tuolien taakse, kun en kuulemma osaa syödä lahjaluuta
muiden vieressä kauniisti? Ei se nyt yksin kiinnosta.. Kyllä mä täältä
läpi änkesin kunhan olin hetken kelaillut miten täältä pääsee pois.

                       

Puistossa riehumassa. Oiva näyttää kieltä!

Koko lauma.

Ihana Chico!

Äidin viereen on mukava nukahtaa. 

Kameran linssi ihan huurussa vielä ulkoilun jälkeen, mutta
tälläinen rento joulumeininki meillä oli ;)

Muut joulun pyhät tulikin vietettyä rauhallisesti kotona. Koiratkin olivat melko poikki yökyläilystä ja sohvan vieressä ei ollut kukaan vaatimassa jatkuvaa huomiota vaan tyypit nukkuivat ihan rauhassa. Pahemmin ei edes treenattu, mitä nyt muutamat luoksarit ja sivulletulot otettiin lenkin lomassa perjantaina. Eilen oltiin jo treenaamassa viestiä Elmon kanssa ja tänään oltiin kasvattajan nometreeneissä, jotka onnistuivat todella hyvin. Kirjoittelen noista tässä muutaman päivän sisällä. Ehkä olisi jo aika kirjoittaa muutakin kuin näitä höntsäpostauksia!

Loppuun vielä pakko laittaa maailman kaunein sheltti, Mila.
(c) Anni Partanen

Vesipedon Kippari 1 vuotta!

Oiva täytti viikonloppuna 13.12 vuoden!

Se on tyynyjä varasteleva ja lätäköiden yli hyppivä  hienohelma, joka ei kuitenkaan vapaana ollessaan välitä veden tai kuran määrästä. Se on koira, joka omaa täydellisen työinnon ja on aina valmiina hommiin. Se on koira, joka rakastaa mennä lujaa ja juosta karkuun. Se on koira, joka reagoi asioihin voimakkaasti, oli sitten kyse yli-innokkuudesta lenkille lähdettäessä tai vaarallisesta möröstä jossain puskassa. Se on höpsö teini, jota rakastaa ehdoitta, vaikka toisinaan omistajan tunteet kuumenevat erinäisistä syistä. Se on pallohullu, mutta juuri sopivalla tavalla. Sen ruokahalu on loputon ja se ei koskaan unohtaisi ruoka-aikoja. Se on koira, joka tekee kaiken suurella sydämellä. Todennäköisesti se on myös koira, joka ei koskaan opi, että päin hyppiminen on kiellettyä. Se on koira, jolla on vielä paljon opittavaa, ja jonka omistajalla opittavaa on vielä enemmän. Se on koira, joka ei ole vain koira, vaan meidän oma Oiva <3

Elämä on täynnä suuria ihmeitä sille, joka on valmis ottamaan niitä vastaan.

 Muumipappa 

Paljon onnea Oiva ja veljet Elmo, Rolle, Köli ja Capo!

Silloin kun meidän yhteinen matka alkoi..

Uskalla edistyä

Ajattelin vihdoin julkaista tämän jo viikko sitten kirjoittamani tekstin Sari Kärnän tokokoulutuksesta, jossa kävimme 23.11.

Ennen tuota koulutusta oli vähän tokomasennusta ilmassa. Omat odotukset sen suhteen, mitä Oivan olin kuvitellut jo tässä vaiheessa osaavan olivat erit, mitä se todellisuudessa nyt osaa. Lisäksi Oiva on nyt tosi paljon kiinni käsi- ja vartaloavuissa. Jotenkin ärsytti koko toko ja soimasin itseäni ties mistä opettamattomasta asiasta. Tuntui, että olen hinkannut niiden käsiapujen kanssa asioita vaikka kuinka kauan, mutta ei olla edistytty mihinkään. Tosin tässä piti todeta, että eihän se ihme ole, jos ohjaaja ei uskalla edetä vaan jatkaa niiden käsiapujen kanssa hinkkaamista. Eihän näistä jutuista voi muuta kuin itseään syyttää, itse sen treenaamisen määrän ja tahdin määrittelee ja koira osaa tasan sen mitä olen sille opettanut. Omaa ajanpuutetta ja (välillä) laiskuutta se on. Käsiapujen ongelma on ollut Oivan kanssa koko ajan se, ettei se tunnu kuuntelevan opetettavia käskysanoja, kun se vaan rynnii sen namin perässä.

Näillä silloisen torstain jälkeisillä tokomasennus fiiliksillä herättiin sunnuntaiaamuna kukonlaulun aikaan, tosin kaksikymmentä minuuttia aikataulusta myöhässä. Vähän oli viiden tunnin yöunien jälkeen sellainen olo, että ihanko totta tästä lähden kohta kohti Paneliaa (Raumaa) ajelemaan. Pakkasin kuitenkin reippaasti kamat ja lähdin hakemaan Jenniä mukaan matkaan.

Myöhästyttiin alkupuheista jonkun verran pienen tankkausepisodin vuoksi ja oltiin paikalla suurinpiirtein siinä vaiheessa, kun ensimmäinen koirakko aloitti oman osuutensa. Jokaiselle koirakolle oli siis varattu omaa koulutusaikaa 2 x 20 minuuttia. Oivan ensimmäinen vuoro oli vasta ennen kahta, joten saatiin rauhassa seurata muita koirakoita aamulla. Kirjoittelen alle huomioita, joita kirjoitin muistiinpanovihkoon koulutuksen aikana. Vapautan itseni asiavirheistä toteamalla, että olen voinut tulkita kuulemaani väärin tai ymmärtänyt asian muutoin toisin. Nämä on sellaisia juttuja, joita kirjoitin huomioiksi ylös itselleni, en kirjoita siis ihan kaikkea mitä klinikalla käytiin läpi. Tuli ehkä keskittyä enemmän niiden koirien seuraamiseen ja en huomannut kirjoittaa niin paljon. Vielä tarkempaa muistiinpanojen tulkintaa voit käydä lukemassa Janinan ja Luumun blogista.

Tärkeää on, ettei ohjaaja juutu treenaamaan yhtä vaihetta liian pitkäksi aikaa, vaan etenee sopivalla vauhdilla. Käsi ja vartaloapuja vältetään, koska niitä vaikea häivyttää. Tarjoamisen kautta sheippaamalla voi opettaa koiralle asioita ilman apuja.

Jos opettaa koiralle kaksi eri luoksetuloa, pk:ssa eteen ja tokossa suoraan sivulle voi näissä pitää käsiä eri tavalla. Eteentulossa kädet enemmän kiinni reisissä ja katse hieman alaviistoon, sivulle tulossa kädet vartalon sivuilla "normaalissa" paikassa ja katse enemmän eteenpäin.

Häiriötä kannattaa treenata myös niin, ettei aina ole isot häiriöt ja joku "temppuilemassa" koiran ympärillä, koska koira tottuu nopeasti tälläiseen häiriöön. Hyviä on esimerkiksi sellaiset häiriöt, jossa joku tulee kentälle kesken paikallaanolon yllättäen (esim. hallin ovesta sisään).

Muista opettaa koiralle rauhoittuminen ja vahvista koiran rauhassa olemista (kentällä makaamassa, häkissä yms) palkkaamalla sitä tarpeeksi tiheään. Tähän kohtaan olen lisännyt muistiinpanovihkoon huutomerkin. Oivalle se rauhoittuminen ei ole erityisen helppoa ja tähän meidän tulisi myös panostaa.

Mielentilasta ja ilmeestä, saat mitä vahvistat. Jos haluat koiralla olevan "hyvä ilme" liikkeen aikana, se pitää olla myös liikettä aloittaessa. Se mielentila, mikä koiralla on liikkeen alussa, vahvistuu. Älä siis palkkaa koiraa liian matalassa vireessä tehdystä jutusta, jos et halua liikkeen myöhemminkään näyttävän siltä.

Jännittämisestä. Jos ohjajan jännitys kovaa ja vaikuttaa koiran tekemiseen, koiran kanssa voi tehdä kivoja temppuja. Ajatuksena totuttaa koira siihen, että palkkaa tulee ja on kivaa vaikka ohjaaja käyttäytyykin oudosti. Kisamaisia suorituksia ja palkattomuutta treenataan aluksi erikseen sellaisissa tilanteissa, kun ohjaaja ei jännitä eli tutussa porukassa tutussa paikassa. Mielentila ja koiran ilme tärkeä. Koiraa voi temputtaa ennen kehään menoa jos koiralle tulee siitä hyvä ilme. Ei välttämättä tarvitse harjoitella kisamaisissa edes liikkeitä tai liikkeiden välejä, vaan palkataan jo hyvästä kehään menosta. Virittelynä rauhallista koiraa nostetaan (esim. leikki) ja kiihkeää koiraa lasketaan ennen kehään menoa (esim. ruoka).

Ruutua ja merkkiä treenataan heti eri matkoilla ja ihan 25 metristä saakka. Kosketusalustaa otetaan nopeasti pois eikä sen kanssa jäädä tekemään pitkäksi aikaa. Voidaan tehdä muutama toisto alustalla, sitten yksi tai kaksi ilman ja lopuksi vielä alustan kanssa.

Mietin pitkään, että mitä tehdään Oivan kanssa omalla vuorollamme. Päätin ottaa teemaksi juuri tuon minua eniten vaivaavan seuraamisen ja käsi- ja vartaloavuista luopumisen. Lisäksi ajatuksena oli ottaa kapulan pitoa, joka on tuntunut Oivan kohdalla aina vaikealta. Se kantaa kyllä kaikkea, mutta minun lähellä tai paikallaan pysyessä kapulan pito on tosi vaikeaa.

Otettiin ensimmäiseen settiin seuraaminen. Kerroin Sarille, että ollaan imuuteltu tosi pitkään seuraamisessa, pikkuhiljaa nostanut kättä välillä ylös ja sitten taas laskenut. Toivoin, että tässä saataisiin enemmän aktivoitua Oivaa, koska nyt tuntuu olevan hirveän vähän oma-aloitteisuutta vaikka mielellään mun kanssa tekeekin hommia. Otettiin seuraamista niin, että minä lähdin vain kävelemään ympäri kenttää ja Sari naksutteli, kun Oiva seurasi oikeassa kohdassa kontaktissa. Tässä ei vielä haettu tiiviyttä, vaan pelkästään sitä, että paikka muuten oikea ja kontakti pysyy. Naksun jälkeen palkkasin kehuilla ja namilla. Meni oikeastaan tosi hyvin ja Oiva tarjosi mielestäni hyvin seuraamista eikä lähtenyt muualle haihattelemaan. Itsestä tuntui, että se oli jotenkin tosi kaukana, mutta en voi kuulemma vaatia kaikkea kerralla. Sari kuitenkin sanoi, että ollaan ainakin jotain hyvää saatu imuuttamalla aikaan, nimittäin seuraamisen oikea paikka. Harmittaa, kun ei tullut otettua videota. Jotenkin sitä tarvitsee itselleen todistusaineistoa, koska vaikea katsoa siinä seuruuttaessa miltä se koira näyttää. Panelian Sika-Areenalla oli jotenkin erityisen hyvän hajuinen lattia (lieneekö vanhan sikalan tuoksut vielä tunkevan maton alta) ja joka kerta namin saatuaan Oiva painoi päänsä maahan ja alkoi nuuskutella. Jatkoin kävelyä ja sanoin "seuraa" ja kyllä se sieltä tuli, mutta vähän viiveellä. Koitettiin tehdä niin, että aina namin jälkeen pysähdyn ja otan sen perusasentoon ja käskytän uudelleen seuraamaan. Meni ehkä vähän paremmin.

Parhaiten seuraaminen alkoi sujua, kun huomasin mainita, että palkkautuuhan tuo tosi hyvin pallollakin. Vaihdettiin namit palloon, jota pidin vasemmassa taskussa ja aina naksun jälkeen nappasin sen sieltä ja viskasin Oivalle. Saatiin saman tien sitä "oikeaa ilmettä" Oivalle, josta Sari puhui paljon päivän aikana. Itsellekin tuli sellainen olo, että nythän tää on tosi kivaa. Oiva säilytti pallosta huolimatta hyvin paikkansa, eikä nuuskutellut maata enää ollenkaan. Sari sanoi, että hyvä käyttää palloa, koska ilme heti parempi. Pitää kuitenkin muistaa, että koira voi kuumua lelupalkasta liikaa, joten ohjeeksi saatiin tehdä muutama toisto namilla ja välissä pallo, sitten taas muutama namilla ja uudelleen pallo. Lisäksi pitää huomioida palkan suunta, ettei koira ala esim. edistämään jos pallo lentää aina eteenpäin. Erityisen tyytyväinen olin siihen, että sain liikuteltua käsiä melko normaalisti seuraamisessa ja Oiva piti silti oikeaa paikkaa. Eihän tuo seuraaminen mitään täydellistä ollut, mutta valoi taas uskoa sen treenaamiseen. Käännökset ovatkin sitten ihan toinen stoori..

Näytän ihan pöhköltä tässä kuvassa, mutta jotenkin tästä paistaa se,
kuinka kivaa meillä oli!

Puhuttiin myös ensimmäisessä setissä perusasennosta. Kerroin, että olen opettanut Oivan alunperin tulemaan sivulle takaa, mutta alkanut nyt opettaa samaa myös etukautta. Sari kysyi, miksi olen päättänyt näin, enkä osannut siinä oikein vastata. Ehkä se on jotenkin uudenaikaisempaa ottaa koira suoraan edestä sivulle ja myöhemmin minulle tuli myös mieleen se pointti, että suoraan edestä Oivan huonompi puoli, eli vasemmalle kääntyminen vahvistuu. Sari sanoi, että kannattaa miettiä kumpi parempi. Takakautta on suurempi todennäköisyys, ettei koira jää vinoon perusasentoon. Enpä tiedä nyt mitä haluan, joten kai opetan molemmat ja päätän sitten. Takaata se osaa kyllä jo tulla ihan ilman mitään apuja, nyt vaan tuntuu sotkevan tuohon edestä tulemiseen, mikä ei ole ihme.

Siihen, että Oiva oppii aktiivisemmaksi, Sari ehdotti naksutella mitä vaan toimintaa mitä koira alkaa koulutustilanteessa tarjota. Voi vaikka opettaa laittamaan jalkoja pahvilaatikkoon tai mitä vaan. Alustalla ollaan tehty jo aimmin vähän tarjoamista ja se on kotona sujunut hyvin.

Toisessa setissä otettiin jälleen teemaksi tuo käsiapujen häivyttäminen. Kyllähän minä kai niinkuin periaatteen tasolla tiedän miten se tehdään, mutta silti se on mukamas niin vaikeaa. Otettiin eteentuloja, joka erittäin hyvä esimerkki siitä, miten ollaan tehty vaikka ja kuinka kauan niitä ihan tosi suurilla käsiavuilla (kädet valmiina alavatsan kohdalla koiraa kutsuessa). Nyt otin ensimmäisen toiston niin, että jätin Oivan parin metrin päähän ja kutsuin "luokse" käskyllä kädet valmiina alavatsan kohdalla ja namit nyrkissä. Seuraava toisto tehtiin niin, että kädet oli samassa kohdassa, mutta näytin Oivalle ettei niissä ollut nameja. Kolmas toisto tehtiin niin, että kädet oli sivummalla reisien päällä ja namit taskussa. Ihan yllätyin, miten hienosti Oiva tuli siihen eteen, vaikka kädet oli sivummalla kuin koskaan ennen. Pitäis vaan nyt luottaa, että kyllä se jo jotain osaa ja vahvistaa ne ekat toistot avuilla ja sitten ilman apuja. Puhuttiin myös siitä, kuinka lähelle koiran kuuluu eteentulossa tulla. Pitää muistaa pitää jalat vierekkäin ja riittää, että koiran varpaat on ohjaajan varpaita vasten. Jalat haarallaan ei kuulu seistä, silloinhan koira pääsisi lähemmäs, mutta se ei ole oikea asento. Jotenkin sitä haluais, että se koira tulee ihan iholle, muttei nojaa. Se nyt vaan ei ole fyysisesti mahdollista jos seisoo oikein jalat vierekkäin. Pitäisi vähän tarkkailla, miten ihmiset seisoo näissä.

Sari näyttää mallia, Oiva kuikuilee yleisöön päin.

Tässä sen niinku kuuluis olla.

                                               

Toinen aihe tokan setin aikana oli kapulan pito. Selitin miten Oiva alkaa aika helposti "mälväämään" kapulaa suussaan jos annan sen sille paikallaan ja tiputtaa myös kapulan helposti. Näytin Sarille miten ollaan tehty. Sari huomasi heti ongelman, jota en ole itse huomannut, vaikka periaatteessa ihan yksinkertainen juttu. Annan kapulan yläviistosta Oivalle ja tällöin Oiva pudottaa kapulan tosi syvälle takahampaille, eikä sitä ole hyvä pitää niin suussa. Eli ei ihme, että suu käy levottomaksi. Kun annoin kapulan suoraan Oivan suuta kohti tai jopa ehkä aavistuksen alaviistosta,  Oiva pystyi pitämään kapulaa rauhassa. Toki piti olla nopea palkkaamaan ennen kuin Oiva ehti alkaa liikuttaa suutaan levottomasti. Pitää pikkuhiljaa rakentaa tähän nyt vaan kestoa, jotta voin jossain vaiheessa ottaa samaa myös eteentuloasennossa. Lisäksi pitää totuttaa Oivaa siihen, että voin koskea kapulaan ja siitä ei saa irroittaa ilman irroituskäskyä. Vielä Oiva ei oikein kestä sitä vaan pudottaa kapulan tosi herkästi. Koska Oiva osaa liikkeessä pitää kapulaa tosin hyvin, sain neuvoksi aloittaa kapulaan koskemisen liikkeessä jolloin se on Oivalle helpompaa. Se onnistuikin paremmin. Koira voi jopa vähän vetää vastaan kun pidän kapulasta kiinni, tällöin ote olisi hyvä. Lisäksi pitää harjoitella, että kädet voivat liikkua miten vaan koiran pään ja kapulan ympärillä, eikä koira saa irroittaa ennen lupaa. Sari kokeili Oivan kanssa kapulan pitoa niin, että hänellä oli namit toisessa kädessä ja Oivan piti ottaa kapula suuhun saadakseen palkka. Helpommin sanottu kuin tehty. Tyyppi on niin kiinni niissä nameissa, ettei avannut suuta milliäkään jos namit olivat kädessä. Olisi hyvä opettaa tässä, että Oivan pitää pystyä luopumaan namikädestä ja palkan saa heti, kun pystyy edes hetkeksi ottamaan kapulan suuhun. Jotenkin on vaan ollut helppo laittaa ne namit taskuun ja palkata se koira sitten sieltä kun on sanonut sen palkkasanan. 

Keskittymistä.

Pidä kapulas, en avaa suutani milliäkään kun sulla on ne namit kädessä.

                                    

Tehtiin myös vauhtinoutoa. Tämä muuten ok, mutta hyökkää kapulalle liian rajusti ja voisi nostaa kapulan nätimmin. Onhan siinä noudossa kieltämättä melkoinen vauhti. Neuvoksi nätimpiin nostoihin saatiin jättää kapula muutaman metrin päähän paikallaan olevasta Oivasta sen viereen ja itse menemään kauemmas, josta pyydän koiraa nostamaan kapulan. Tässä kun ei tule vauhtia niin paljon, niin nosto on parempi. Toinen vaihtoehto pyytää koiraa noutamaan kapula seinän vierestä tai niin, että kapula on esimerkiksi tuolin edessä ja koiran on pakko hidastaa ettei se törmää.

Jee mikä palautus!

Näytin myös pikaisesti meidän hyvin alkeellisia kaukokäsky treenejä ja totesin, ettei se varmaan opi yhtään mitään kun nousee ja laskee vaan sen namikäden perässä eikä ajattele yhtään mitä tekee. Tässä saatiin ohjeeksi edelleen opettaa sitä kädestä luopumista niin, että käsi voi olla siinä ohjaamassa koiraa, mutta siihen saa koskea vasta luvan jälkeen. Lisäksi voisi opettaa vaikka takajalkatargetin.

Yleisesti ottaen meidän osuudet meni tosi kivasti. Täytyy myöntää, että vähän jännitti ennen omaa vuoroa, koska olin jo maalannut kauhukuvia siitä miten Oiva esimerkiksi karkaa minulta kesken treenin ja menee räyhäämään häkeissä oleville koirille tai perseilee muuten vaan ihan jotain omiaan. Loppupeleissä olisi taas pitänyt luottaa koiraansa. Tyyppi oli tosi super, eikä sille tullut mielenkään kummankaan parikymmentäminuuttisen setin aikana lähteä lätkimään tai räyhätä yhtään millekkään. Toki lattian tuoksut olivat välillä ylivoimaisia, mutta se teki kuitenkin minun kanssa hommia ja istui nätisti odottamassa pidempiäkin aikoja käskyllä "odota" kun keskustelin koulutajan kanssa. Heti kun vapautin, se oli valmis hommiin minun kanssa. Taisi sielä Janina ja Annekin ekan setin jälkeen jotain mainita, etteivät kuulemma usko minun tarinoita sekoilevasta ja perseilevästä teinistä, kun se kerran osaa olla noin hienosti. Niinpä. Välillä se osaa. Edellispäivänä taas hallissa häiriöherkkyys oli huipussaan ja ultimaattisia rähinöitä aiheutti ihan rauhassa ohjaajansa kanssa leikkivä kultainen noutaja. Oli taas jätkässä pitelemistä, mutta siitä joku toinen kerta.

Ihan kiva koulutuspäivä siis. Opin uusia asioita, palautin mieleen vanhoja juttuja ja nimenomaan sain vahvistusta siihen, että nyt vaan luopumaan niistä käsiavuista jotta voidaan edistyä. Tämä toko on siitä ihmeellinen laji (niinkuin varmaan kaikki koiralajit), että välillä vaan tarvitsee sen kouluttajan tai treenikaverin sanomaan ja muistuttamaan niistä asioista, vaikka niitä pitäisi kuinka simppeleinä tahansa. Päätin nyt vakaasti, että nyt loppui samojen juttujen hinkkaaminen ja ruvetaan etenemään. Tulee treenaamisesta meille molemmille mielekkäämpää, kun homma etenee ja ei ole niin tylsää. Hyvä, että jatkossakin on tarkoitus treenata niiden kavereiden valvovan silmän alla. Ettei vaan pääse unohtumaan lupaukset.
Kotiinpäin lähdettiin vasta kuuden maissa, pitkä päivä takana. Fiilikset oli hyvät, tokomasennus unohtunut ja saatiin onneksi vielä puida koirajuttuja koko kotimatka Jennin kanssa.

Hei hei mitä kuuluu?

Taas on aika kulunut vauhdilla! Tänään oli Oivan viimeinen allasterapia tältä erää ja kaikki tuntui olevan kunnossa. Vinoutta ei ollut oikeastaan ollenkaan, vasen etunen kääntyy välillä vähän ulospäin. Saatiin jo viimeksi fysioterapeutilla käydessä ohjeita, miten voidaan vahvistaa takajalkojen käyttöä ja painon siirtoa taaksepäin pois etujaloilta. Lisäksi pitää pitää jatkossa huolta, että vahvistetaan myös vasenta puolta, koska vinous oikealle korostuu tokoa treenatessa ja varsinkin seuruuta tehdessä ja perusasentotreeneissä. Arkiseuraamista ollaan tehty jo jonkin aikaa oikealla puolelle ja muutenkin vahvistettu myös sitä vasemman kautta kääntymistä. Lihaksia oli jo hierojan mielestä hyvin alkanut kehittyä. Tästä on hyvä jatkaa. Ihanaa kun se on vihdoin terve ja saadaan mennä ja harrastaa. Tänä vuonna on kyllä saanut muistutusta siitä, että se kaikkein tärkein asia on terveys. Oma, läheisten ja koirien terveys.

Maailman kaunein mammakoira.

Rupesin ihan päässäni listaamaan, mitä kaikkea tuolle onnettomalle mustalle on sairastelujen puolesta ensimmäisen 11 kuukauden aikana sattunut. On ollut murtuneita maitohampaita ja haava silmässä, etujalkojen jutuista puhumattakaan. Nyt vielä muutama viikko sitten saatiin vaivaksemme kennelyskä. Onneksi se oli vain Oivalla ja melko lievänä. Flora on pysynyt ainakin toistaiseksi terveenä, eivätkä jalatkaan ole vaivanneet sitä sen kummemmin. Muutamat hallitreenit jouduttiin jättämään väliin yskän vuoksi sekä Sarkkisen Tomin nomekoulutus. Sarkkisen koulutuksessa olin kuunteluoppilaana ja täytyy myöntää, että vähän harmitti kun oma koira yski kotona. Alle oli muuten pakko laittaa kuvat Oivasta kymmenen viikon ja kymmenen kuukauden iässä. Ei mitenkään maailman hienoimmin ehkä noissa seiso, mutta kyllä niistä on ihan hauska katsoa mitä noin kahdeksassa kuukaudessa on tapahtunut.

Lenkkeilty on enemmän ja vapaana. Oiva on jo saanut juosta kavereidenkin kanssa. Koirakavereita on ollut shelttityttö Mila, mäyräkoiramix Chico ja kettuterrieri Tauno. Ollaan pysytty vielä toistaiseksi pienemmissä leikkikavereissa, joiden kanssa ei tule sellaista rajua painia. Kyllähän noillakin vauhtia riittää, mutta jotenkin se on edes vähän hallitumpaa kun on enemmän kokoeroa.

Teinimeininkiä on riittänyt. Välillä ollaan niin isoa äijää ja lenkillä nostellaan jalkaa kuin mikäkin kulmakunnan kuningas. Toisaalta välillä tuo tuntuu olevan ihan pentu vielä. Remmissä kävely on vetämistä eri ilmansuuntiin ja tarvittaessa voi vaikka piipata, jos ei pääse vetämään remmin päätä nurin juuri sinne suuntaan missä se ihana haju on. Jos joutuu jostain syystä olemaan kärsivällinen ja odottamaan, niin pinna tuntuu olevan hyvin lyhyt. Viihdykkeeksi voi keksiä vaikkapa päin hyppimistä taikka vaatteiden repimistä. Nometreeneissä markkeerauksia tehdessä dami ei välttämättä palaudu suorinta reittiä minulle, vaan matkan varrella voi käydä haistelemassa isoäiti Murun takapuolta tai joitain ihania kanin jälkiä ja viis veisata minun luoksetulokutsuista. Kuulo tuntuu olevan Oivalla juuri nyt melko valikoiva.

Mää ja mun koirat.

Koirataidon seuraamisklinikka oli ja loppuikin jo. Viimeisestä kerrasta en olekaan mitään kirjoitellut. Aiheena oli käännökset. Voisin joku toinen kerta avata niitä lisää. Oli kyllä tekemistä kun piti hallita omat ja koiran jalat yhtä aikaa! 

Ensi sunnuntaina on Sari Kärnän tokokoulutus Raumalla. Meillä on Oivan kanssa koirakkopaikka. Matkaan lähtee meidän lisäksi Janina ja Luumu, Anne ja Koda sekä Jenni kuuntelemaan. Aikaa yhdelle koirakolle on 2 x 20 min. Vielä pitää miettiä, mitä otetaan treenattavien listalle tuolloin. Pitäisi muutenkin vähän käydä läpi tavoitteita treenien suhteen talven osalta. Ollaan kyllä treenattu, mutta ehkä vähän päämäärättömästi. Hallitreenejä tulee olemaan kaksi kertaa viikossa nyt talven aikana. Keskiviikkoisin Auran Nuuskujen treenit Doxxilla ja torstaina omatoimiporukan treenit samassa paikassa. Eipä meille sen ihmeempiä kuulu. Palailen järkevämpien postauksien kera joku muu päivä.

Loppuun vielä vaaniva Oiva. Tätä se tekee lenkillä, varsinkin jos Mila on mukana.
Jostain syystä viisikiloinen shelttityttö saa sen vaanimaan ja kohteen lähestyessä
hyökkäämään hurjasti..