Noutajakoiran nomepäivitys

Jahkailin hetken, että päivittäisikö sitä ensin meidän treenitilannetta pk-hausta vai nomesta. Päädyin kuitenkin nomeen, koska jotenkin nyt on niin hyvä fiilis niiden treenien osalta.

Tämä on ehdoton lemppari viimeaikaisista kuvista. Because i'm happy!

Syksyllähän meillä jäi nuo nomehommat vähän tauolle, kun Oiva oli remmiliikunnalla ja sairaslomalla. Loppusyksystä ja talvesta ollaan nyt käyty kasvattajan pitämissä nometreeneissä se mitä ollaan ehditty, lisäksi muutamia treenejä yksin ja muiden kanssa. Tavoitteenahan meillä on alunperin ollut nomen suhteen vain taipumuskoe, jonne näillä näkymin haaveilen meidän menevän ensi keväänä. Kyllähän sitä vielä viime keväänä haaveili, jos saataisiin taipparit suoritettua jo nyt syksyllä, mutta asiat eivät menneet ihan suunnitelmien mukaan niin kuin niillä ei aina ole tapana. Ollaan kuitenkin nyt treenailtu muutakin kuin pelkästään varsinaisia taippareihin tähtääviä juttuja, koska meillä on hyvä kouluttaja ja treenikavereita joidein kanssa tätä lajia treenata. Pikkuhiljaa siis näitäkin tehdään kaiken muun ohella, ja katsotaan sitten mistä kisoista joskus tulevaisuudessa itsemme löydetään!

Treeneissä ollaan viime aikoina lähinnä keskitytty linjoihin, eteen lähetykseen tarkemmin sanoen. Viime sunnuntaina tehtiin Oivan pisintä eteenmenomatkaa, taisi olla jotain 30 metriä (?) parhaimmillaan, maamerkkinä sähkötolppa jonka juuressa damit olivat. Tehtiin kolme toistoa niin, että vein joka kerta yhdessä Oivan kanssa damin ja palattiin lähetyspaikalle, josta lähetin Oivan. Lisättiin matkaa joka kerta, pisimmillään siis tuo noin 30 metriä. Lähti tosi hyvin ja muisti minne piti juosta. Yksi lähetys tehtiin myös niin, että muut koirat saivat tehdä välillä, ja Oivan kanssa odoteltiin omaa vuoroa. Hyvin muisti suunnan, vaikka välillä tuli vähän taukoa. Haki damia kuitenkin jonkun aikaa ja laajensi aluetta, meinasi ehkä tulla jo minun luokseni, mutta palasi takaisin ja löysi hienosti damin. Ollaan tehty nyt niin, että sielä on ollut vain yksi dami, koska jossain vaiheessa syksyä meinasi ruveta vaihtamaan damia, jos oli useampia. Tänään ennen lenkkiä tein kaksi eteenlähetystä niin, että vietiin yhdessä kaksi damia ja lähetin "eteen" käskyllä. Nappasi heti ensimmäisen damin suuhunsa, nuuskaisi dami suussa toista damia (jos näin oikein kauempaa), mutta jatkoi kuitenkin sen ensin ottamansa kanssa palauttamaan minun luo. Jes! Eteen menoja ollaan tehty myös niin, että välissä on ollut tie tai oja, eli reitti ei ole ollut ihan helppo. Nämäkin ovat sujuneet ihan kivasti. Haastetta varmaankin voisi pikkuhiljaa lisätä juuri tuota taukoa kasvattamalla ja ottamalla toisen noudon eri suuntaan välissä. 

Markkeerauksia ollaan tehty eri matkoilta, vielä Oivan on välillä vaikeaa hahmottaa matkaa ja damin putoamiskohtaa ja saattaa laajentaa aika paljonkin hakiessaan damia. Palautusten kanssa ei ole ollut ongelmia, mitä nyt syksyn ensimmäisissä treeneissä meinasi toistuvasti juosta ohi, lähinnä varmaan vaan juoksemisen riemusta. Olihan siinä pohjalla pitkä sairasloma, joten ei se ihme ollut. Marraskuun alussa Sarkkisen Tomin nomekoulutuksessa kuuntelemassa ollessani ehkä päällimmäisenä mieleen jäi ohje, että palautuksessa vastaan ei oteta pelkkää damia, vaan koko koira. Olen ollut ehkä melko hätäinen Oivan kanssa nappaamaan damia sen suusta palautuksissa, koska pelkään sen tiputtavan. Nyt olen kuitenkin käyttänyt kaiken keskittymiseni siihen, etten kaappaa damia heti, vaan saatan jopa mennä kyykkyyn ja silitellä Oivaa hetken, ennen kuin olen ottanut damin siltä pois. Eikä se dami ole mihinkään pudonnut! Varmaan on tehnyt ihan hyvää niille palautuksille, kun olen osannut itse rauhoittaa tilanteen, enkä vain kaappaa damia paniikissa Oivan suusta. 

Hakuruutua ollaan myös tehty muutamia kertoja, lähiaikoina vain kerran. En osaa nyt tästä oikein kirjoittaa mitään, kun en oikein itsekään tiedä missä kunnossa se haku on. Syksyllä ongelmana oli ehkä aavistuksen se, että Oiva olisi halunnut vain juosta ja nuuskia, ja saattoi jopa damin löydettyään sylkäistä sen pois ja jatkaa nuuskimista. Viimeksi otettiin hakua reilu viikko sitten uudessa treenimaastossa. Oiva oli jotenkin vähän epävarma ja haahuileva, mutta työskenteli kuitenkin ok alueella. Toisaalta oli ihan hyvä, että vauhti oli hitaampaa, keskittyi ehkä enemmän tehtävään. Sille ei taida olla vielä ihan selvä se "etsi" käsky, joten näitä pitää vaan treenaa enemmän. Ollaan tehty kaikki hakuruudut niin, että se on saanut katsoa kun damit on viety alueelle, muttei tietty ole nähnyt mihin ne on pudotettu. Taisi viimeisimmissä treeneissä tulla liikaa toistoja myös, en osaa oikein sanoa. 

Lähihakupillityksiä ollaan myös tuossa syksyllä tehty. Lähinnä niin että piilotettu pikkudameja heinikkoon ja annettu Oivan etsiä sekä samalla pillitetty, että oppisi pillityksen merkityksen. Oli viime treeneissä puhetta, että pillitystä voisi pikkuhiljaa alkaa yhdistää myös helppoihin ja lyhyehköihin eteen lähetyksiin, koska nyt pillitetty vaan koiran ollessa tosi lähellä. Tässä meillä pillityskäskynä "pi-piu, pi-piu, pi-piu" tyylinen ääni. On muuten jotenkin ihan sikavaikea pillittää sitä itse, meinaa happi loppua kun en tajua hengittää välissä.. Ehkä tätä tarvis harjoitella ilman koiraa.

Mitäköhän muuta me ollaan tehty? Treenattu nomeseuraamista, tätä kyllä todella vähän. Lähinnä nyt on mennyt keskittyminen siihen, että olen saanut nenän irti vähän liiankin ihanasti kanin papanoilta tuoksuvasta maasta. Viime treeneissä meni jo ihan ok, mutta aikamoista namittamista se vielä on kun tuoksut on niin ihania. Hihnassa on vielä, ei olisi toivoakaan että pysyisi "täällä" käskyllä siinä vieressä kun useita muita koiria mukana. Tänään aamulla ennen lenkkiä kävelytin muutaman kymmenen metriä ilman hihnaa ennen eteen lähetyksiä, pysyi kivasti kun namit oikeassa kädessä. Ei olla tätä oikein treenattukaan joten eipä ihme jos ei osaa. 

Riistasta sen verran, että Oiva pääsi reilu viikko sitten kantamaan kyyhkyä ja sorsaa. Otti hyvin suuhun ja kantoi ylpeänä, tuli myös mun luokse. En ottanut heti pois vaan kehuin kovasti kantamisesta. Pupujälkeä ollaan tehty vain kerran aidolla kanilla, muutama lisäksi kanidamilla. Tarvii keväällä ottaa treeniohjelmaan tuo kanijälki, jotta saatais se treenattua taipparikuntoon. 

Tässä nyt tosiaan päivityksiä nomerintamalta. Pillipysäytys voitais muuten myös ottaa työn alle kun ehtisi vaan kaikkea. Lisäksi sivussuunnat myös. Katsotaan mitä alkuvuosi tuo tullessaan. Sunnuntaina meillä olisi Tomi Sarkkisen nome koulutus. Toivotaan ettei ala koira köhimään tai mitään muutakaan, niin kuin viime kerralla. Nomekuvia ei nyt ollut, joten muutama kuva Oivasta, Florasta ja Luumusta lenkkeilemässä Vanhalinnassa joulukuun puolivälissä ennen lumien tuloa. Kaikki kuvat ottanut Janina Rand.

Tässä treenataan jotain tanssiesitystä varten?

Ou mai gaad, se sano mulle mur!

Joulukuuhan on oikein hyvä uimakuukausi.
Luumu taitaa katsoa tyyliin "et oo jätkä tosissas!"

Pakkohan se oli uida, koska sielä oli lauta joka vaati pelastamista!

Joulun meiningit

Joulusta selvitty ja jäljellä jäätävä ähky kaikesta siitä syömisestä. Miten sitä ei osaa syödä vain vähän, vaan pitää ahtaa itsensä ihan täyteen? Koirille ei päässyt ähkyä tulemaan, ne kun söivät  tavallisten nappula-annostensa lisäksi vain yhdet joululahjaluut ja muutamat koirankeksit kylässä. 

Vietettiin joluaaton aamupäivä Mikaelin perheen kanssa ja ilta ja seuraava yö minun perheen luona. Koirat pääsivät mukaan kylään tottakai. Oiva osoitti olevansa yllättävän rauhallinen myös kylässä, tosin uusia ihmisiä tavatessa se oli yllättäen vähän varauksellinen ja haukkui, kunnes oli päässyt tervehtimään. Tervehtimisen jälkeen se oli ihan ok. Aattoiltana samassa asunnossa oli jo melkoinen eläinlauma, neljä koiraa ja kaksi kissaa. Kaikki tosin tuttuja toisilleen. Eniten minua jännitti, osaako Oiva ollenkaan rauhoittua, kun paikalla on ihanat leikkikaverit mäyräkoiramix Chico ja sheltti Mila. Turhaan murehdin, käytiin ensin koirapuistossa jossa tyypit saivat riehua suurimmat energiansa pois. Muutaman kerran Oiva ja Chico yrittävät aloittaa sisällä painin, mutta huomauttamalla ja Oivan mielestä tosi pelottavaa vesipulloa vilauttamalla saatiin taas rauha maahan. Suurimman osan ajasta koirat makoilivat omissa oloissaan tai kerjäsivät ruokaa ja pyörivät jaloissa. Florallehan tuo rauhoittuminen ei ole mikään haaste, kun mummeli rupeaa olemaan jo melkoinen sohvaperuna, mutta Oivalle se on ollut vähän haastavampaa kun energiaa olisi melko paljon.

Koirat saivat lahjaksi omat Ikean pehmolelut, tosin Oiva koitti kaikin keinoin omia myös Floran lelun itselleen. Lisäksi ne saivat luut. Hauskaa miten Flora innostuu lahjapakettien repimisestä, kun taas muuten kaikenlaista mielellään rikkova ja repivä Oiva ei oikein vielä päässyt jyvälle lahjapaketin avaamisesta vaan vaati vähän apua siihen hommaan.

Jos mää vaan pyörin ja kannan tätä niinku noutajat tekee?

Flora avaa lahjapakettia kymmenen vuoden kokemuksella.

Munt teljettiin tänne tuolien taakse, kun en kuulemma osaa syödä lahjaluuta
muiden vieressä kauniisti? Ei se nyt yksin kiinnosta.. Kyllä mä täältä
läpi änkesin kunhan olin hetken kelaillut miten täältä pääsee pois.

                       

Puistossa riehumassa. Oiva näyttää kieltä!

Koko lauma.

Ihana Chico!

Äidin viereen on mukava nukahtaa. 

Kameran linssi ihan huurussa vielä ulkoilun jälkeen, mutta
tälläinen rento joulumeininki meillä oli ;)

Muut joulun pyhät tulikin vietettyä rauhallisesti kotona. Koiratkin olivat melko poikki yökyläilystä ja sohvan vieressä ei ollut kukaan vaatimassa jatkuvaa huomiota vaan tyypit nukkuivat ihan rauhassa. Pahemmin ei edes treenattu, mitä nyt muutamat luoksarit ja sivulletulot otettiin lenkin lomassa perjantaina. Eilen oltiin jo treenaamassa viestiä Elmon kanssa ja tänään oltiin kasvattajan nometreeneissä, jotka onnistuivat todella hyvin. Kirjoittelen noista tässä muutaman päivän sisällä. Ehkä olisi jo aika kirjoittaa muutakin kuin näitä höntsäpostauksia!

Loppuun vielä pakko laittaa maailman kaunein sheltti, Mila.
(c) Anni Partanen

Vesipedon Kippari 1 vuotta!

Oiva täytti viikonloppuna 13.12 vuoden!

Se on tyynyjä varasteleva ja lätäköiden yli hyppivä  hienohelma, joka ei kuitenkaan vapaana ollessaan välitä veden tai kuran määrästä. Se on koira, joka omaa täydellisen työinnon ja on aina valmiina hommiin. Se on koira, joka rakastaa mennä lujaa ja juosta karkuun. Se on koira, joka reagoi asioihin voimakkaasti, oli sitten kyse yli-innokkuudesta lenkille lähdettäessä tai vaarallisesta möröstä jossain puskassa. Se on höpsö teini, jota rakastaa ehdoitta, vaikka toisinaan omistajan tunteet kuumenevat erinäisistä syistä. Se on pallohullu, mutta juuri sopivalla tavalla. Sen ruokahalu on loputon ja se ei koskaan unohtaisi ruoka-aikoja. Se on koira, joka tekee kaiken suurella sydämellä. Todennäköisesti se on myös koira, joka ei koskaan opi, että päin hyppiminen on kiellettyä. Se on koira, jolla on vielä paljon opittavaa, ja jonka omistajalla opittavaa on vielä enemmän. Se on koira, joka ei ole vain koira, vaan meidän oma Oiva <3

Elämä on täynnä suuria ihmeitä sille, joka on valmis ottamaan niitä vastaan.

 Muumipappa 

Paljon onnea Oiva ja veljet Elmo, Rolle, Köli ja Capo!

Silloin kun meidän yhteinen matka alkoi..

Uskalla edistyä

Ajattelin vihdoin julkaista tämän jo viikko sitten kirjoittamani tekstin Sari Kärnän tokokoulutuksesta, jossa kävimme 23.11.

Ennen tuota koulutusta oli vähän tokomasennusta ilmassa. Omat odotukset sen suhteen, mitä Oivan olin kuvitellut jo tässä vaiheessa osaavan olivat erit, mitä se todellisuudessa nyt osaa. Lisäksi Oiva on nyt tosi paljon kiinni käsi- ja vartaloavuissa. Jotenkin ärsytti koko toko ja soimasin itseäni ties mistä opettamattomasta asiasta. Tuntui, että olen hinkannut niiden käsiapujen kanssa asioita vaikka kuinka kauan, mutta ei olla edistytty mihinkään. Tosin tässä piti todeta, että eihän se ihme ole, jos ohjaaja ei uskalla edetä vaan jatkaa niiden käsiapujen kanssa hinkkaamista. Eihän näistä jutuista voi muuta kuin itseään syyttää, itse sen treenaamisen määrän ja tahdin määrittelee ja koira osaa tasan sen mitä olen sille opettanut. Omaa ajanpuutetta ja (välillä) laiskuutta se on. Käsiapujen ongelma on ollut Oivan kanssa koko ajan se, ettei se tunnu kuuntelevan opetettavia käskysanoja, kun se vaan rynnii sen namin perässä.

Näillä silloisen torstain jälkeisillä tokomasennus fiiliksillä herättiin sunnuntaiaamuna kukonlaulun aikaan, tosin kaksikymmentä minuuttia aikataulusta myöhässä. Vähän oli viiden tunnin yöunien jälkeen sellainen olo, että ihanko totta tästä lähden kohta kohti Paneliaa (Raumaa) ajelemaan. Pakkasin kuitenkin reippaasti kamat ja lähdin hakemaan Jenniä mukaan matkaan.

Myöhästyttiin alkupuheista jonkun verran pienen tankkausepisodin vuoksi ja oltiin paikalla suurinpiirtein siinä vaiheessa, kun ensimmäinen koirakko aloitti oman osuutensa. Jokaiselle koirakolle oli siis varattu omaa koulutusaikaa 2 x 20 minuuttia. Oivan ensimmäinen vuoro oli vasta ennen kahta, joten saatiin rauhassa seurata muita koirakoita aamulla. Kirjoittelen alle huomioita, joita kirjoitin muistiinpanovihkoon koulutuksen aikana. Vapautan itseni asiavirheistä toteamalla, että olen voinut tulkita kuulemaani väärin tai ymmärtänyt asian muutoin toisin. Nämä on sellaisia juttuja, joita kirjoitin huomioiksi ylös itselleni, en kirjoita siis ihan kaikkea mitä klinikalla käytiin läpi. Tuli ehkä keskittyä enemmän niiden koirien seuraamiseen ja en huomannut kirjoittaa niin paljon. Vielä tarkempaa muistiinpanojen tulkintaa voit käydä lukemassa Janinan ja Luumun blogista.

Tärkeää on, ettei ohjaaja juutu treenaamaan yhtä vaihetta liian pitkäksi aikaa, vaan etenee sopivalla vauhdilla. Käsi ja vartaloapuja vältetään, koska niitä vaikea häivyttää. Tarjoamisen kautta sheippaamalla voi opettaa koiralle asioita ilman apuja.

Jos opettaa koiralle kaksi eri luoksetuloa, pk:ssa eteen ja tokossa suoraan sivulle voi näissä pitää käsiä eri tavalla. Eteentulossa kädet enemmän kiinni reisissä ja katse hieman alaviistoon, sivulle tulossa kädet vartalon sivuilla "normaalissa" paikassa ja katse enemmän eteenpäin.

Häiriötä kannattaa treenata myös niin, ettei aina ole isot häiriöt ja joku "temppuilemassa" koiran ympärillä, koska koira tottuu nopeasti tälläiseen häiriöön. Hyviä on esimerkiksi sellaiset häiriöt, jossa joku tulee kentälle kesken paikallaanolon yllättäen (esim. hallin ovesta sisään).

Muista opettaa koiralle rauhoittuminen ja vahvista koiran rauhassa olemista (kentällä makaamassa, häkissä yms) palkkaamalla sitä tarpeeksi tiheään. Tähän kohtaan olen lisännyt muistiinpanovihkoon huutomerkin. Oivalle se rauhoittuminen ei ole erityisen helppoa ja tähän meidän tulisi myös panostaa.

Mielentilasta ja ilmeestä, saat mitä vahvistat. Jos haluat koiralla olevan "hyvä ilme" liikkeen aikana, se pitää olla myös liikettä aloittaessa. Se mielentila, mikä koiralla on liikkeen alussa, vahvistuu. Älä siis palkkaa koiraa liian matalassa vireessä tehdystä jutusta, jos et halua liikkeen myöhemminkään näyttävän siltä.

Jännittämisestä. Jos ohjajan jännitys kovaa ja vaikuttaa koiran tekemiseen, koiran kanssa voi tehdä kivoja temppuja. Ajatuksena totuttaa koira siihen, että palkkaa tulee ja on kivaa vaikka ohjaaja käyttäytyykin oudosti. Kisamaisia suorituksia ja palkattomuutta treenataan aluksi erikseen sellaisissa tilanteissa, kun ohjaaja ei jännitä eli tutussa porukassa tutussa paikassa. Mielentila ja koiran ilme tärkeä. Koiraa voi temputtaa ennen kehään menoa jos koiralle tulee siitä hyvä ilme. Ei välttämättä tarvitse harjoitella kisamaisissa edes liikkeitä tai liikkeiden välejä, vaan palkataan jo hyvästä kehään menosta. Virittelynä rauhallista koiraa nostetaan (esim. leikki) ja kiihkeää koiraa lasketaan ennen kehään menoa (esim. ruoka).

Ruutua ja merkkiä treenataan heti eri matkoilla ja ihan 25 metristä saakka. Kosketusalustaa otetaan nopeasti pois eikä sen kanssa jäädä tekemään pitkäksi aikaa. Voidaan tehdä muutama toisto alustalla, sitten yksi tai kaksi ilman ja lopuksi vielä alustan kanssa.

Mietin pitkään, että mitä tehdään Oivan kanssa omalla vuorollamme. Päätin ottaa teemaksi juuri tuon minua eniten vaivaavan seuraamisen ja käsi- ja vartaloavuista luopumisen. Lisäksi ajatuksena oli ottaa kapulan pitoa, joka on tuntunut Oivan kohdalla aina vaikealta. Se kantaa kyllä kaikkea, mutta minun lähellä tai paikallaan pysyessä kapulan pito on tosi vaikeaa.

Otettiin ensimmäiseen settiin seuraaminen. Kerroin Sarille, että ollaan imuuteltu tosi pitkään seuraamisessa, pikkuhiljaa nostanut kättä välillä ylös ja sitten taas laskenut. Toivoin, että tässä saataisiin enemmän aktivoitua Oivaa, koska nyt tuntuu olevan hirveän vähän oma-aloitteisuutta vaikka mielellään mun kanssa tekeekin hommia. Otettiin seuraamista niin, että minä lähdin vain kävelemään ympäri kenttää ja Sari naksutteli, kun Oiva seurasi oikeassa kohdassa kontaktissa. Tässä ei vielä haettu tiiviyttä, vaan pelkästään sitä, että paikka muuten oikea ja kontakti pysyy. Naksun jälkeen palkkasin kehuilla ja namilla. Meni oikeastaan tosi hyvin ja Oiva tarjosi mielestäni hyvin seuraamista eikä lähtenyt muualle haihattelemaan. Itsestä tuntui, että se oli jotenkin tosi kaukana, mutta en voi kuulemma vaatia kaikkea kerralla. Sari kuitenkin sanoi, että ollaan ainakin jotain hyvää saatu imuuttamalla aikaan, nimittäin seuraamisen oikea paikka. Harmittaa, kun ei tullut otettua videota. Jotenkin sitä tarvitsee itselleen todistusaineistoa, koska vaikea katsoa siinä seuruuttaessa miltä se koira näyttää. Panelian Sika-Areenalla oli jotenkin erityisen hyvän hajuinen lattia (lieneekö vanhan sikalan tuoksut vielä tunkevan maton alta) ja joka kerta namin saatuaan Oiva painoi päänsä maahan ja alkoi nuuskutella. Jatkoin kävelyä ja sanoin "seuraa" ja kyllä se sieltä tuli, mutta vähän viiveellä. Koitettiin tehdä niin, että aina namin jälkeen pysähdyn ja otan sen perusasentoon ja käskytän uudelleen seuraamaan. Meni ehkä vähän paremmin.

Parhaiten seuraaminen alkoi sujua, kun huomasin mainita, että palkkautuuhan tuo tosi hyvin pallollakin. Vaihdettiin namit palloon, jota pidin vasemmassa taskussa ja aina naksun jälkeen nappasin sen sieltä ja viskasin Oivalle. Saatiin saman tien sitä "oikeaa ilmettä" Oivalle, josta Sari puhui paljon päivän aikana. Itsellekin tuli sellainen olo, että nythän tää on tosi kivaa. Oiva säilytti pallosta huolimatta hyvin paikkansa, eikä nuuskutellut maata enää ollenkaan. Sari sanoi, että hyvä käyttää palloa, koska ilme heti parempi. Pitää kuitenkin muistaa, että koira voi kuumua lelupalkasta liikaa, joten ohjeeksi saatiin tehdä muutama toisto namilla ja välissä pallo, sitten taas muutama namilla ja uudelleen pallo. Lisäksi pitää huomioida palkan suunta, ettei koira ala esim. edistämään jos pallo lentää aina eteenpäin. Erityisen tyytyväinen olin siihen, että sain liikuteltua käsiä melko normaalisti seuraamisessa ja Oiva piti silti oikeaa paikkaa. Eihän tuo seuraaminen mitään täydellistä ollut, mutta valoi taas uskoa sen treenaamiseen. Käännökset ovatkin sitten ihan toinen stoori..

Näytän ihan pöhköltä tässä kuvassa, mutta jotenkin tästä paistaa se,
kuinka kivaa meillä oli!

Puhuttiin myös ensimmäisessä setissä perusasennosta. Kerroin, että olen opettanut Oivan alunperin tulemaan sivulle takaa, mutta alkanut nyt opettaa samaa myös etukautta. Sari kysyi, miksi olen päättänyt näin, enkä osannut siinä oikein vastata. Ehkä se on jotenkin uudenaikaisempaa ottaa koira suoraan edestä sivulle ja myöhemmin minulle tuli myös mieleen se pointti, että suoraan edestä Oivan huonompi puoli, eli vasemmalle kääntyminen vahvistuu. Sari sanoi, että kannattaa miettiä kumpi parempi. Takakautta on suurempi todennäköisyys, ettei koira jää vinoon perusasentoon. Enpä tiedä nyt mitä haluan, joten kai opetan molemmat ja päätän sitten. Takaata se osaa kyllä jo tulla ihan ilman mitään apuja, nyt vaan tuntuu sotkevan tuohon edestä tulemiseen, mikä ei ole ihme.

Siihen, että Oiva oppii aktiivisemmaksi, Sari ehdotti naksutella mitä vaan toimintaa mitä koira alkaa koulutustilanteessa tarjota. Voi vaikka opettaa laittamaan jalkoja pahvilaatikkoon tai mitä vaan. Alustalla ollaan tehty jo aimmin vähän tarjoamista ja se on kotona sujunut hyvin.

Toisessa setissä otettiin jälleen teemaksi tuo käsiapujen häivyttäminen. Kyllähän minä kai niinkuin periaatteen tasolla tiedän miten se tehdään, mutta silti se on mukamas niin vaikeaa. Otettiin eteentuloja, joka erittäin hyvä esimerkki siitä, miten ollaan tehty vaikka ja kuinka kauan niitä ihan tosi suurilla käsiavuilla (kädet valmiina alavatsan kohdalla koiraa kutsuessa). Nyt otin ensimmäisen toiston niin, että jätin Oivan parin metrin päähän ja kutsuin "luokse" käskyllä kädet valmiina alavatsan kohdalla ja namit nyrkissä. Seuraava toisto tehtiin niin, että kädet oli samassa kohdassa, mutta näytin Oivalle ettei niissä ollut nameja. Kolmas toisto tehtiin niin, että kädet oli sivummalla reisien päällä ja namit taskussa. Ihan yllätyin, miten hienosti Oiva tuli siihen eteen, vaikka kädet oli sivummalla kuin koskaan ennen. Pitäis vaan nyt luottaa, että kyllä se jo jotain osaa ja vahvistaa ne ekat toistot avuilla ja sitten ilman apuja. Puhuttiin myös siitä, kuinka lähelle koiran kuuluu eteentulossa tulla. Pitää muistaa pitää jalat vierekkäin ja riittää, että koiran varpaat on ohjaajan varpaita vasten. Jalat haarallaan ei kuulu seistä, silloinhan koira pääsisi lähemmäs, mutta se ei ole oikea asento. Jotenkin sitä haluais, että se koira tulee ihan iholle, muttei nojaa. Se nyt vaan ei ole fyysisesti mahdollista jos seisoo oikein jalat vierekkäin. Pitäisi vähän tarkkailla, miten ihmiset seisoo näissä.

Sari näyttää mallia, Oiva kuikuilee yleisöön päin.

Tässä sen niinku kuuluis olla.

                                               

Toinen aihe tokan setin aikana oli kapulan pito. Selitin miten Oiva alkaa aika helposti "mälväämään" kapulaa suussaan jos annan sen sille paikallaan ja tiputtaa myös kapulan helposti. Näytin Sarille miten ollaan tehty. Sari huomasi heti ongelman, jota en ole itse huomannut, vaikka periaatteessa ihan yksinkertainen juttu. Annan kapulan yläviistosta Oivalle ja tällöin Oiva pudottaa kapulan tosi syvälle takahampaille, eikä sitä ole hyvä pitää niin suussa. Eli ei ihme, että suu käy levottomaksi. Kun annoin kapulan suoraan Oivan suuta kohti tai jopa ehkä aavistuksen alaviistosta,  Oiva pystyi pitämään kapulaa rauhassa. Toki piti olla nopea palkkaamaan ennen kuin Oiva ehti alkaa liikuttaa suutaan levottomasti. Pitää pikkuhiljaa rakentaa tähän nyt vaan kestoa, jotta voin jossain vaiheessa ottaa samaa myös eteentuloasennossa. Lisäksi pitää totuttaa Oivaa siihen, että voin koskea kapulaan ja siitä ei saa irroittaa ilman irroituskäskyä. Vielä Oiva ei oikein kestä sitä vaan pudottaa kapulan tosi herkästi. Koska Oiva osaa liikkeessä pitää kapulaa tosin hyvin, sain neuvoksi aloittaa kapulaan koskemisen liikkeessä jolloin se on Oivalle helpompaa. Se onnistuikin paremmin. Koira voi jopa vähän vetää vastaan kun pidän kapulasta kiinni, tällöin ote olisi hyvä. Lisäksi pitää harjoitella, että kädet voivat liikkua miten vaan koiran pään ja kapulan ympärillä, eikä koira saa irroittaa ennen lupaa. Sari kokeili Oivan kanssa kapulan pitoa niin, että hänellä oli namit toisessa kädessä ja Oivan piti ottaa kapula suuhun saadakseen palkka. Helpommin sanottu kuin tehty. Tyyppi on niin kiinni niissä nameissa, ettei avannut suuta milliäkään jos namit olivat kädessä. Olisi hyvä opettaa tässä, että Oivan pitää pystyä luopumaan namikädestä ja palkan saa heti, kun pystyy edes hetkeksi ottamaan kapulan suuhun. Jotenkin on vaan ollut helppo laittaa ne namit taskuun ja palkata se koira sitten sieltä kun on sanonut sen palkkasanan. 

Keskittymistä.

Pidä kapulas, en avaa suutani milliäkään kun sulla on ne namit kädessä.

                                    

Tehtiin myös vauhtinoutoa. Tämä muuten ok, mutta hyökkää kapulalle liian rajusti ja voisi nostaa kapulan nätimmin. Onhan siinä noudossa kieltämättä melkoinen vauhti. Neuvoksi nätimpiin nostoihin saatiin jättää kapula muutaman metrin päähän paikallaan olevasta Oivasta sen viereen ja itse menemään kauemmas, josta pyydän koiraa nostamaan kapulan. Tässä kun ei tule vauhtia niin paljon, niin nosto on parempi. Toinen vaihtoehto pyytää koiraa noutamaan kapula seinän vierestä tai niin, että kapula on esimerkiksi tuolin edessä ja koiran on pakko hidastaa ettei se törmää.

Jee mikä palautus!

Näytin myös pikaisesti meidän hyvin alkeellisia kaukokäsky treenejä ja totesin, ettei se varmaan opi yhtään mitään kun nousee ja laskee vaan sen namikäden perässä eikä ajattele yhtään mitä tekee. Tässä saatiin ohjeeksi edelleen opettaa sitä kädestä luopumista niin, että käsi voi olla siinä ohjaamassa koiraa, mutta siihen saa koskea vasta luvan jälkeen. Lisäksi voisi opettaa vaikka takajalkatargetin.

Yleisesti ottaen meidän osuudet meni tosi kivasti. Täytyy myöntää, että vähän jännitti ennen omaa vuoroa, koska olin jo maalannut kauhukuvia siitä miten Oiva esimerkiksi karkaa minulta kesken treenin ja menee räyhäämään häkeissä oleville koirille tai perseilee muuten vaan ihan jotain omiaan. Loppupeleissä olisi taas pitänyt luottaa koiraansa. Tyyppi oli tosi super, eikä sille tullut mielenkään kummankaan parikymmentäminuuttisen setin aikana lähteä lätkimään tai räyhätä yhtään millekkään. Toki lattian tuoksut olivat välillä ylivoimaisia, mutta se teki kuitenkin minun kanssa hommia ja istui nätisti odottamassa pidempiäkin aikoja käskyllä "odota" kun keskustelin koulutajan kanssa. Heti kun vapautin, se oli valmis hommiin minun kanssa. Taisi sielä Janina ja Annekin ekan setin jälkeen jotain mainita, etteivät kuulemma usko minun tarinoita sekoilevasta ja perseilevästä teinistä, kun se kerran osaa olla noin hienosti. Niinpä. Välillä se osaa. Edellispäivänä taas hallissa häiriöherkkyys oli huipussaan ja ultimaattisia rähinöitä aiheutti ihan rauhassa ohjaajansa kanssa leikkivä kultainen noutaja. Oli taas jätkässä pitelemistä, mutta siitä joku toinen kerta.

Ihan kiva koulutuspäivä siis. Opin uusia asioita, palautin mieleen vanhoja juttuja ja nimenomaan sain vahvistusta siihen, että nyt vaan luopumaan niistä käsiavuista jotta voidaan edistyä. Tämä toko on siitä ihmeellinen laji (niinkuin varmaan kaikki koiralajit), että välillä vaan tarvitsee sen kouluttajan tai treenikaverin sanomaan ja muistuttamaan niistä asioista, vaikka niitä pitäisi kuinka simppeleinä tahansa. Päätin nyt vakaasti, että nyt loppui samojen juttujen hinkkaaminen ja ruvetaan etenemään. Tulee treenaamisesta meille molemmille mielekkäämpää, kun homma etenee ja ei ole niin tylsää. Hyvä, että jatkossakin on tarkoitus treenata niiden kavereiden valvovan silmän alla. Ettei vaan pääse unohtumaan lupaukset.
Kotiinpäin lähdettiin vasta kuuden maissa, pitkä päivä takana. Fiilikset oli hyvät, tokomasennus unohtunut ja saatiin onneksi vielä puida koirajuttuja koko kotimatka Jennin kanssa.

Hei hei mitä kuuluu?

Taas on aika kulunut vauhdilla! Tänään oli Oivan viimeinen allasterapia tältä erää ja kaikki tuntui olevan kunnossa. Vinoutta ei ollut oikeastaan ollenkaan, vasen etunen kääntyy välillä vähän ulospäin. Saatiin jo viimeksi fysioterapeutilla käydessä ohjeita, miten voidaan vahvistaa takajalkojen käyttöä ja painon siirtoa taaksepäin pois etujaloilta. Lisäksi pitää pitää jatkossa huolta, että vahvistetaan myös vasenta puolta, koska vinous oikealle korostuu tokoa treenatessa ja varsinkin seuruuta tehdessä ja perusasentotreeneissä. Arkiseuraamista ollaan tehty jo jonkin aikaa oikealla puolelle ja muutenkin vahvistettu myös sitä vasemman kautta kääntymistä. Lihaksia oli jo hierojan mielestä hyvin alkanut kehittyä. Tästä on hyvä jatkaa. Ihanaa kun se on vihdoin terve ja saadaan mennä ja harrastaa. Tänä vuonna on kyllä saanut muistutusta siitä, että se kaikkein tärkein asia on terveys. Oma, läheisten ja koirien terveys.

Maailman kaunein mammakoira.

Rupesin ihan päässäni listaamaan, mitä kaikkea tuolle onnettomalle mustalle on sairastelujen puolesta ensimmäisen 11 kuukauden aikana sattunut. On ollut murtuneita maitohampaita ja haava silmässä, etujalkojen jutuista puhumattakaan. Nyt vielä muutama viikko sitten saatiin vaivaksemme kennelyskä. Onneksi se oli vain Oivalla ja melko lievänä. Flora on pysynyt ainakin toistaiseksi terveenä, eivätkä jalatkaan ole vaivanneet sitä sen kummemmin. Muutamat hallitreenit jouduttiin jättämään väliin yskän vuoksi sekä Sarkkisen Tomin nomekoulutus. Sarkkisen koulutuksessa olin kuunteluoppilaana ja täytyy myöntää, että vähän harmitti kun oma koira yski kotona. Alle oli muuten pakko laittaa kuvat Oivasta kymmenen viikon ja kymmenen kuukauden iässä. Ei mitenkään maailman hienoimmin ehkä noissa seiso, mutta kyllä niistä on ihan hauska katsoa mitä noin kahdeksassa kuukaudessa on tapahtunut.

Lenkkeilty on enemmän ja vapaana. Oiva on jo saanut juosta kavereidenkin kanssa. Koirakavereita on ollut shelttityttö Mila, mäyräkoiramix Chico ja kettuterrieri Tauno. Ollaan pysytty vielä toistaiseksi pienemmissä leikkikavereissa, joiden kanssa ei tule sellaista rajua painia. Kyllähän noillakin vauhtia riittää, mutta jotenkin se on edes vähän hallitumpaa kun on enemmän kokoeroa.

Teinimeininkiä on riittänyt. Välillä ollaan niin isoa äijää ja lenkillä nostellaan jalkaa kuin mikäkin kulmakunnan kuningas. Toisaalta välillä tuo tuntuu olevan ihan pentu vielä. Remmissä kävely on vetämistä eri ilmansuuntiin ja tarvittaessa voi vaikka piipata, jos ei pääse vetämään remmin päätä nurin juuri sinne suuntaan missä se ihana haju on. Jos joutuu jostain syystä olemaan kärsivällinen ja odottamaan, niin pinna tuntuu olevan hyvin lyhyt. Viihdykkeeksi voi keksiä vaikkapa päin hyppimistä taikka vaatteiden repimistä. Nometreeneissä markkeerauksia tehdessä dami ei välttämättä palaudu suorinta reittiä minulle, vaan matkan varrella voi käydä haistelemassa isoäiti Murun takapuolta tai joitain ihania kanin jälkiä ja viis veisata minun luoksetulokutsuista. Kuulo tuntuu olevan Oivalla juuri nyt melko valikoiva.

Mää ja mun koirat.

Koirataidon seuraamisklinikka oli ja loppuikin jo. Viimeisestä kerrasta en olekaan mitään kirjoitellut. Aiheena oli käännökset. Voisin joku toinen kerta avata niitä lisää. Oli kyllä tekemistä kun piti hallita omat ja koiran jalat yhtä aikaa! 

Ensi sunnuntaina on Sari Kärnän tokokoulutus Raumalla. Meillä on Oivan kanssa koirakkopaikka. Matkaan lähtee meidän lisäksi Janina ja Luumu, Anne ja Koda sekä Jenni kuuntelemaan. Aikaa yhdelle koirakolle on 2 x 20 min. Vielä pitää miettiä, mitä otetaan treenattavien listalle tuolloin. Pitäisi muutenkin vähän käydä läpi tavoitteita treenien suhteen talven osalta. Ollaan kyllä treenattu, mutta ehkä vähän päämäärättömästi. Hallitreenejä tulee olemaan kaksi kertaa viikossa nyt talven aikana. Keskiviikkoisin Auran Nuuskujen treenit Doxxilla ja torstaina omatoimiporukan treenit samassa paikassa. Eipä meille sen ihmeempiä kuulu. Palailen järkevämpien postauksien kera joku muu päivä.

Loppuun vielä vaaniva Oiva. Tätä se tekee lenkillä, varsinkin jos Mila on mukana.
Jostain syystä viisikiloinen shelttityttö saa sen vaanimaan ja kohteen lähestyessä
hyökkäämään hurjasti..

Oivalluksia seuraamisesta

Onpa muuten siistiä kun voidaan taas treenata ja elää melko normaalisti! Viime viikolla Oiva sai olla vapaana metsässä muutamana päivänä ja  se ei edes sekoillut pahemmin. Ennen vapaaksi päästämistä olen pitänyt remmissä melko kauan, että lihakset lämpenee. Sama homma myös lopussa, otan ajoissa kiinni, että saa palauteltua kunnolla. Ennenhän olen yleensä päästänyt koirat vapaaksi tyyliin suoraan autosta metsän reunalla, mutta koitetaan nyt olla vähän tarkempia. Viikonlopun Oiva vietti Mikaelin kanssa mökillä ja Flora yökylässä anopin luona minun ollessa yötöissä. Flora oli viettänyt laatuaikaa sohvalla ja tehden kaupunkikävelyjä, Oiva taas oli fiilistellyt mökkitunnelmia ja ja odotellut äijiä kalareissuilta.

Perhepotretti.
(c) Anni Partanen

Oltiin tänään metsälenkillä Annin ja Milan kanssa. Oiva pääsi juoksemaan kaverin kanssa piiitkästä aikaa. Viime kerta taisi olla heinäkuussa. Mila valikoitui kaveriksi siksi, koska niiden leikit ovat lähinnä juoksemista, ei sillaista rajua painimista. Toki siinä juostessakin voi vaikka mitä sattua, mutta kai se riski on otettava. En voi pitää Oivaa loppuelämääni remmissä koska pelottaa. Osa lenkistä mentiin remmissä, reilusti alussa ja vielä pidempään lopussa. Hyvinhän se meni ja Oiva ei ole oireillut nyt illalla mitenkään. Otettiin melko paljon kuvia, laitan nyt pari tähän postaukseen ja lisää myöhemmin.

Perjantaina oltiin toista kertaa Koirataidon seuraamisklinikalla. Vitsit kun pitää olla tämmöinen keskittymishäiriöinen. Haluaisin saada mahdollisimman paljon irti näistä kolmesta kerrasta, mutta kun asiaa tulee niin paljon (joskin osittain myös onneksi jo aiemmin tuttua juttua), etten muista enää kaikkea mistä ollaan puhuttu sen puolentoistatunnin aikana kentällä. Varsinkin jos kuunnellessa remmin päässä sattuu olemaan yksi pieni labrakiitäjä, niin keskittyminen jakautuu väistämättä sekä kouluttajan kuunteluun, että koiran hallitsemiseen. Onneksi koiran saa välillä laittaa autoon niin pystyy kuuntelemaan paremmin! Tässä en siis mitenkään vihjaa, että Oiva olisi jotenkin rauhaton, mutta niinhän se on, ettei se oikein vielä osaa "vaan olla". Pitäisi varmaan ottaa tämäkin asia treenilistalle, vaan oleminen. Jos herran mielestä on tylsää, niin voi alkaa haukkua muita koiria tai esimerkiksi hypätä päin Hennan näköä tai tarttua terävillä hampailla Hennan takista. Yleensä siinä kohtaa, kun hampaat on kiinni kohtalaisen uudessa takissa, niin saa jakamattoman huomion. Kätevää eikö? Palatakseni myös tuohon omaan keskittymishäiriöön, niin hirmu kätevää olisi, jos voisi vaikka äänittää kaiken mitä Kaisa sanoo ja kuunnella sitä kotona uudestaan. Haluisin sisäistää kaiken. Toisaalta, ehkä pääpointti että opin jotain joka kerta. Ei kaikkea voi millään muistaa. Vai voiko?

(c) Anni Partanen

Tehtiin Oivan kanssa ensin ihan perusasentoja. Se ei osaa vieläkään sitä käskyä "liki" vaikka olen mielestäni nimennyt sitä jo melko kauan. Olen miettinyt, mistä johtuu ettei se mielestäni opi kauhean nopeasti liikkeiden nimiä. Teenkö liikaa toistoja kerralla ja liian harvoin? En tiedä, olen tainnut aiemmin jo mainita, että mielestäni liikkeiden nimeäminen on jotenkin kauhean vaikeaa varsinkin Oivan kanssa. Jotain teen väärin, mutta mitä? Perusasennoissa apuohjaaja sanoi, kun Oiva suora, siitä palkka. Suurin osa taisi olla suoria, kun muistin itse pitää kriteerin (koiran oikea korva koskettaa jalkaa ja palkka tulee housun sivusaumasta). Ottaisin perusasennossa mielellään Oivan liian eteen, kun se on jotenkin olevinaan niin pieni etten näe sitä.. Tykkään muuten Oivan paikasta sivulla, se tulee lähelle, muttei nojaa minuun. Haluan, että se on sen verran lähellä että tunnen sen. Jotenkin se tiiviimpi seuraaminen näyttää kivalta.

Tänään aiheena oli käsien häivyttäminen. Oivahan on vielä tosi kiinni kädessä, eikä olla tehty sitä häivyttämistä paljoa. Jonkun verran ollaan tehty niin, että minun vasen käsi on kiinni tuossa vasemmassa reidessä ja Oiva katsoo sen ohi ylös ja palkkaan siitä. Tavoite käsien häivyttämisessä olisi se, että kädet voi heilua oikeastaan miten vaan ja koira katsoo tiviisti ohjaajaa kohti (ei välttämättä katsekontaktissa vaan ohjaajan vasenta rintaa/kainaloa kohti). Ensin kädet häivytetään paikallaan perusasennossa ja kun se sujuu, lähdetään liikkeelle. Otin Oivan perusasentoon ja siirsin vasenta kättä sivulle Oivan yläpuolelle. Mitä hitaampi käden liike, sen helpompi koiralle. Kun Oiva piti kontaktin pari sekuntia, palkkasin "jes" ja nami. Autoin jonkun verran oikealla kädellä, pidin sen vatsani lähellä, jolloin Oivan oli helpompi luopua vasemmasta kädestä. Tuntui, että se pääsi jo aika hyvin juonesta kiinni. Tässä voi pikkuhiljaa alkaa liikutella kumpaakin kättä ensin eri aikaan, ja lopuksi samaan aikaan ja koiraa palkataan kontaktista.

Seuraava harjoitus oli jo edistyneempien, mutta kokeiltiin sitäkin. Koira perusasennossa, vasen käsi "oikealla paikalla" sanottiin koiralle seuraamiskäsky ja palkattiin kun koira lähti innokkaasti liikkeelle ja kontakti säilyi. Oivalla ei ole vielä tämä niin vahva, että olisi voinut irrottaa katsetta vasemmasta kädestä ja lähteä seuraamaan. Siispä autoin Oivaa oikealla kädellä, jonka toin vatsan edestä vasemmalle puolelle. Pidin siis myös oikeassa kädessä namia, vasenta kättä koiran yläpuolella ja sanoin käskyn "seuraa" ja palkkasin jos Oiva luopui vasemman käden tuijottamisesta ja lähti liikkeelle katsoen ylös minuun. Jos Oiva tuijotti vasuria, sanoin "höpöhöpö" ja otin uudestaan. Meillä on muuten aiemmin ollut Floran kanssa tuo nyt teit väärin - sana "oho", mutta kun se alkaa samalla kirjaimella kuin Oiva niin olen yrittänyt muuttaa sanaa. Sanon vahingossa välillä oho, mutta pyrin siihen että sanoisin hups tai höpöhöpö tai jotain muuta hoolla alkavaa. Meillä on muuten ollut tuo seuraamiskäsky tähän saakka "seuraa". Nyt kuitenkin kentällä kelailin, että voisin ottaa siihen seuraamiseen ihan saman käskyn kuin sivulle tulemiseen. Eli periaatteessa se sama käsky tarkoittaa aina sitä, että Oiva pysyy/liikkuu minun vasemmalla sivulla oikeassa paikassa, olen sitten paikallani, tai liikun eteen, sivulle tai taakse.

Viimeiseksi kokeiltiin samaa hommaa taka/sivupalkalla. Olisko tästä käytetty sanaa etäpalkkka vai kaukopalkka vai mikä se mahtoi olla? Tätä ei olla koskaan ennen tehty Oivan kanssa, palkka on siis aina treenatessa tullut minulta treeniliivin taskusta. Valitsin palkaksi pallon, koska se on ihana, mutta ei kuitenkaan ehkä niin ihana kuin kipossa oleva ruoka. Vietiin Oivan kanssa pallo kentän sivulle (tärkeää muistaa viedä kentän reunalle, koska joskus myöhemmin kisoissakaan palkka ei voi olla keskellä kenttää) ja sitten otin Oivan noin viiden metrin päähän pallosta perusasentoon. Oiva luonnollisesti kyttäsi pallon perään ja kun se perusasento on vielä niin heikoilla kantimilla, niin autoin sen namikädellä ohjaten sivulle. Siirsin vasemman käden namin kanssa koiran yläpuolelle ja kun Oiva tarjosi kontaktia, vapautin sen pallolle. Oiva ei siis saanut tässä harjoituksessa namia minulta, vaan luopui siitä ja otti perusasenossa kontaktin minuun ja palkkana toimi vain pallo. Tavoite on siis se, ettei minulla ole namia kädessä, mutta se ei nyt ihan vielä onnistu. Yllättävää oli, kuinka nopeasti heti ensimmäisestä kerrasta Oiva hiffasi jutun juonen ja juoksi vapautuksen jälkeen pallolle. Vielä yllättävämpää oli, ettei Oiva lähtenyt rallattelemaan pallon kanssa ympäri kenttää (tätä pelkäsin koska en ollut laittanut liinaa) vaan se tuli suoraan minun luokseni leikkimään pallolla! Miten ihanaa, että se tykkää tehdä mun kanssa! Muutenkin Oiva oli selkeästi parempi kentällä kun oli kerran saanut käydä jo tutustumassa paikkaan. Se ei haistellut läheskään niin paljoa ja keskittyi oikeastaan lähes koko treenin ajan minuun. Erittäin kivat treenit taas takana. Tämän kurssin ekat kaksi kertaa on kyllä on olleet oikein hyvät, jotenkin sitä on alkanut vielä paremmin hahmottaa omia seuraamiseen liittyviä tavoitteita ja saanut kiinni siitä, miten kannattaa treenata jotta niihin tavoitteisiin päästään. Nyt on enää itsestä kiinni, miltä homma alkaa näyttää, Tavoitteena on nyt loppuvuoteen mennessä on saada vihdoin ja viimein sivulletulokäsky nimettyä, vahvistettua perusasennon oikeaa paikkaa ja sitä että ohjaajan sivulla kannattaa olla sekä häivytettyä kädet ainakin paikallaan ollessa ja muutaman asekeleen siirtymissä, Lisäksi aletaan treenata takapään käyttöä pesuvatijumpalla. Tuntuu ettei tuo tiedä ollenkaan takajalkojen olemmassaolosta.

Näillä eväillä siis eteenpäin ja perjantaina vielä kerran kurssille. Huomenna mennäänkin treenaamaan nomehommia, jotta uskalletaan mennä ensi viikolla Tomi Sarkkisen koulutukseen. Onhan noita kesällä jonkun verran treenattu, mutta vähän taukoa tässä välissä on ehtinyt olla sairaslomasta johtuen. Viime viikolla palauteltiin Jennin ja Elmon kanssa hakua ja malttia mieleen, nekin sujui kyllä ihan kivasti. Miten tässä ollenkaan ehtii treenata, kun tekis mieli tehdä niin montaa lajia?

Saatiin kaikki kolme samaan kuvaa. Ihana Mila <3
(c) Anni Partanen

Tänään meillä on hyviä uutisia

Eilisen aamupäivän jälkeen olen lähinnä hyppinyt riemusta. Ehkä enimmäkseen pääni sisällä, en ihan kirjaimellisesti kuitenkaan. Blogin otsikko on lainattu suoraan Jennin blogista, kiitos siitä. Eilen oli tosiaan Oivan sairasloman jälkeinen kontrolli Vettorissa.

Elämäni miehet venailee lääkäriin pääsyä <3
Iphone kuva.

Ensin mentiin ulos ja juoksutin Oivaa. Ei ontumista lääkärin (Mikael Granholm) mielestä. Eikä siis minustakaan ole ontunut ollenkaan. Seuraavaksi mentiin sisälle ja eläinlääkäri tunnusteli Oivan läpi. Ei arkuutta, kipua tai kuumotuksia. Päädyttiin kuitenkin vielä kuvaamaan Oiva, koska haluttiin nähdä onko vasen olkapää muuttunut paremmaksi. Kuulemma Oivan olkapään tilanne on kiinnostanut ihan ulkomailla saakka, kun kuvia on sinne lähetetty konsultointia varten. Heh, kiva omistaa noin lääketieteellisesti kiinnostava tapaus.. Kuvien ottamisen jälkeen päästiin näkemään kuvat itse. Tähystetty kyynärpää parantunut hyvin ja vasemmassa olassakin paranemisen merkkejä. Kaikki siis hyvin! Tässä vielä lausuntoa eiliseltä:

"Klinikalla liikkuu ontumatta. Tunnustellen kyynär/olkanivelissä ei tunnusteluarkuutta, kipupisteitä tai turvotuksia. Otetuissa röntgenkuvissa kyynärnivelten tilanne hyvä, olkapäissä todetaan vasemman olkaluun trochanterissa m. supraspinatuslihaksen kiinnittymiskohdassa muutos. Aikaisempiin kuviin verrattuna luussa runsaasti skleroosia ja kuoppa tasaantunut - merkkejä vaurikohdan paranemisprosessista. Tilanne kaikenkaikkiaan hyvä, siirrytään 2 viikon sisällä vapaaseen liikkumiseen."

Korvat aina luimussa!

Aivan onnesta sekaisinhan tässä olen eilisestä saakka ollut! Niin paljon jännitetty ja murehdittu tuon kanssa ja nyt saatiin vihdoin "terveen paperit". Tuo nyt lainausmerkeissä, koska totuushan on, että jossain vaiheessa tähystettyyn kyynärään alkaa kehittyä nivelrikkoa, mutta ainakin toistaiseksi Oiva on kunnossa. Saatiin lupa alkaa elää normaalia elämää ja vapaaksikin tuo pitäisi parin viikon sisällä päästää (uskaltaako sitä..) Oivalle annettiin myös ensimmäinen Cartrophen pistos. Seuraavan pistän viikon päästä itse. Kyselin myös harrastuksista ja niiden kuluttavuudesta, esim. juuri noista itseä mietityttäneistä pk-puolen isoista hypyistä. Sen verran olen kuitenkin tavoitteellinen, etten pystyisi ehkä ihan täysillä käyttämään aikaani lajiin, josta tietäisin jo valmiiksi ettemme voisi ikinä kisata. Mikään ei ikinä ole tietystikään varmaa, mutta.. Eläinlääkäri oli sitä mieltä, että kyllä voi elää ja harrastaa ihan normaalisti. Toki lihaskunto ja hoikkana pysyminen edesauttavat terveenä pysymistä ja eihän noita esteitäkään tarvitse turhaan hypyttää, eikä vielä pitkään aikaan. Nyt keskitytään talvi kunnon kasvattamiseen ja haetaan lisää lihasmassaa. Sitten Oiva onkin keväällä ihan täydessä kunnossa <3

Kyllähän nämä uutiset ovat ihan valtaisa helpotus. Olen jo tuossa parille ystävälle valitellut, että tämä vuosi on ollut kyllä pahin pitkään aikaan. Oman jalan pahat murtumat heti tammikuun alussa, kesällä perheessä sattunut sairastapaus, Floran kipuilut, heti perään Oivan alkaneet ontumiset. Tuntuu, että koko vuosi on mennyt jotenkin sumussa ja toipuessa vastoinkäymisestä toisensa perään eikä mitään hyvää ole ehtinyt tapahtua. Onhan niitä onnenhetkiäkin ollut, mutta murheet ja suru ovat vieneet suurimman osan ajasta ja ajatuksista vuonna 2014. Oliskohan nyt ainakin hetkeksi kaikki hyvin ja vastoinkäymiset mennyttä aikaa? Toivon todella, että nyt on meidän vuoromme ja aikamme päästä nauttimaan elämästä ilman sen suurempia murheita. Nyt ainakin kaikki tuntuu hyvältä. 

Tämä nokkaeläin tässä on elämäni koira,
vaikka hänestä ei paljon viime aikoina ole kirjoiteltukaan.
Eläkeläisen elämä on vaan niin tasaista <3

Vihdoinkin! Sairasloman loppumista ja tokoa.

Onpas ollut jo erilainen viikko. Oivan kuuden viikon sairasloma päättyi virallisesti viime keskiviikkona. Ollaan kuitenkin lenkkeilty vielä samaan malliin remmissä, mutta lisätty viime päivinä hiukan lenkkien pituutta. Eilen ja tänään taidettiin kävellä 40 minuuttia. Jotenkin on kuitenkin ollut vapautuneempi olo. Kuuden viikon deadline on saavutettu ja Oiva vaikuttaa minusta olevan melko hyvssä kunnossa. Se ei ole ollut jäykkä tai onnuskellut minun silmääni ollenkaan. Sitä on mielessään odottanut sairasloman päättymistä kuin kuuta nousevaa. Toisaalta miten ihmeempiä muutoksia ei olla vielä tehty, vapaaksi Oiva ei pääse vielä pariin viikkoon ainakaan. Pitää ensin pidentää remmilenkkejä rauhassa. En halua sen rikkovan itseään heti ekaa kertaa vapaana ollessaan, koska se on niin ylienerginen.

Oiva pukeutuu pinkkiin, koska lainailee Nöfön pantoja.

Sairasloman päättymisen kunniaksi ollaan oltu useampana päivänä treeneissä muualla kuin omalla "kotikentällä" ja myös muiden seurassa. Keskiviikkona käytiin Auran Nuuskujen kisaavien treeniryhmässä hengailemassa. Treenien teemana oli zeta, joten varsinaista zetaa emme luonnollisestikaan treenanneet, vaan lähinnä hengailimme häiriössä, teimme maahanmenoja sivulletuloja. Keskiviikkoaamuisen remmiräyhäepisodin (lenkillä kapeassa kohtaa tuli yllättäen vastaan tipsu, joka jumitti siinä eikä päästy ohi muualta kuin ahtaasta paikasta ja Oiva alkoi räyhäämään ja repi itsensä irti pannasta etc..)  jälkeen fiilikset treenikentällä varmaan kymmenen muun koiran sekaan menemisestä eivät olleet kovin hyvät. Yllättäen tyyppi käyttäytyikin ihan koiriksi ja taisi ehkä vain kerran haukahtaa toiselle koiralle. Niin se on vaan ehdollistunut treenikenttään. Sielä ihan ok olla monta koiraa, kotona yksi vastaatulija voi olla liikaa. Torstaina alkoi meidän kokoaman tokotreeniporukan hallivuoro Doxxilla. Tai itseasiassa se alkoi jo viikko sitten, en vain töiden takia päässyt ensimmäisellä kerralla paikalle. Oiva on ollut Doxx-areenalla viime talvena pari kertaa, silloin se oli ehkä 10 viikkoinen. Tyyppi käyttäytyi hallillakin ihan kivasti. Naksuttelin kontaktia ja maahanmenoja, tehtiin parit kapulan nostot ja luoksepäästävyys. Toisella puolella kenttää treenasi yksi tai kaksi koiraa. Kerran Oiva pääsi karkaamaan, kun luotin siihen hieman liikaa ja remmi oli maassa. Toisella puolella kenttää treenanneen Kodan vinkupallo taisi olla pikkaisen liian kiinnostava. Muuten Oiva teki mielestäni kivasti mun kanssa, mitä nyt kapulan nostoissa meinasi olla sen verran hyvät hajut ettei meinannut malttaa. Pistin Oivan istumaan, kapulan sen eteen ja pyysin nostamaan. Nosti ekat kaksi kertaa hyvin, olisi pitänyt lopettaa siihen. Piti kuitenkin vielä hinkata ja sitten tapahtui tuo paikalta poistuminen ja sitten meni vähän sähläämiseksi. Noh, ensi kerralla viisaammin. Odotteluajat häkissä eivät olleet kauhean hiljaisia. Varsinkin kun kontaktin ja maahanmenojen jälkeen leikitin sitä ekaa kertaa kuuden viikon jälkeen vähän repimisleikillä ja sitten laitoi häkkiin. No tietty toinen oli siinä vaiheessa ihan nosteessa! Treenien jälkeen tehtiin vielä palauttelukävely kolmen muun koiran kanssa ja Oiva käveli itseasiassa ihan kivasti. Kyllä se sitten vaan toisinaan osaa!

Perjantaina alkoi Koirataidon seuraamisklinikka, jonne ilmoitin Oivan jo alkusyksystä. Seuraamisklinikkaan kuuluu treenejä 3 x 1,5 h ja teemana nimensä mukaisesti seuraaminen. Meillähän on seuraaminen ihan alkutekijöissään vasta. Olen jotenkin nostanut omat odotukset seuraamisen näyttävyydestä niin korkeiksi, että olen vähän niin kuin vältellyt sen opettamista. Kauheen järkevää ja loogista eikö niin? Kerroin aluksi meidän tilanteesta, ylienergiasta ja remmissä kyttäämisestä ja haukkumisesta. Sain ohjeeksi tulla kentälle rauhassa naksutellen kaikesta, mitä Oiva kyttää. Onko tämä nyt sitä vastaehdollistamista sitten? Tuntui ainakin toimivan, se pääsi aika nopeasti juoneen kiinni, "kun näen jotain jänskää äiti antaa palkkaa". Treenikenttä oli sillainen ratsastuskentän tyyppinen ja siihen tarkoitukseen sitä varmaan käytetään myös. Kentän pohja tuntui olevan häiriönä vähän liikaa ja meinasi mennä koko treeni ihan nuuskutteluksi. Ihan ekaa kertaa oltiin tuollaisella alustalla, joten ei kai se ihme ole. Koitan alle vähän koota mitä tehtiin. Toivottavasti edes osa on vähän sinnepäin mitä Kaisa opetti, tuli niin paljon asiaa etten mene takuuseen ymmärsinkö kaiken ihan tismalleen oikein! 

Puhuttiin aluksi toko ja tottisseuraamisen eroista. Tottisseuraamisessa koiralta odotetaan  korkeampaa virettä kuin tokossa. Oikea tekniikka on tokossa tärkeämpää. Oiva osaa tällä hetkellä tulla sivulle takakautta kiertäen käskyllä "sivu". Nyt olen kuitenkin myös alkanut opettaa sitä tulemaan sivulle suoraan edestä käskyllä "liki". Tehtiin ensin koulutuksessa perusasentoja ja panostettiin suoruuteen ja palkan oikeaan antamiskohtaan. Avustaja katsoi takaa oliko asento suora ja sitten kun oli sai palkata. Itse pitää kiinnittää huomiota, että palkka tulee selkeämmin housun sivusaumasta, jolloin Oivan oikea korva koskettaa jalkaani. Tällöin myös koko perusasento on suora. Olen aiemmin antanut palkan edempää, oman vasemman reiden edestä ja tällöin Oivan asento on ollut kaulasta minua kohti kiertynyt ja samalla kun se on kiertynyt minua kohti myös sen takapuoli kellahtaa helposti vasemmalle. Tälläinen vino perusasento ei ole ergominen (heiteltiin siellä vitsiä esim. hyvästä hoitosuhteesta fyssariin päin mikä on kyllä ihan totta) ja siksi koira kannattaakin opettaa niin, että sen rinta osoittaa suoraan eteenpäin ja että sen oikea korva koskettaa ohjaajan jalkaa, ei oikea poski. Lisäksi pitää muistaa oma ryhti, ei saa olla selkä kumarassa koiraa kohti taipuneena. Tehtiin perusasennossa useampia toistoja. Kokeneemmat koirakot liikkuivat askeleita eri suuntiin ja koiran piti säilyttää oikea perusasennon paikka, me tehtiin askelta eteenpäin. 

Lisäksi tehtiin jännitettä ennen perusasentoa. Seuraamiseen saadaan oikeaa mielentilaa tekemällä ennen aloittamista jännitettä, pysähdytään paikoilleen, hengitetään tiheämmin ja ollaan jännityneitä/innoissaan, sitten pyydetään koira perusasentoon ja tehdään uusi jännite josta vapautetaan koira ja palkataan hyvin. Jännitteellä haetaan koiralle fiilistä "kohta seurataan, kohta kohta kohta" jolloin koira on seuraamiseen lähdettäessä korkeammassa vireessä. Lopuksi tehtiin vielä kisamainen seuraamisen aloitus, jossa jokainen meni yksitellen kentän keskellä, kouluttaja Kaisa laski kymmenestä alaspäin. Laskemisen aikana tehtiin jännitettä ja kun oli laskettu nollaan lähdettiin seurauttamaan käskyllä, josta askeleen jälkeen vapautus ja hurja leikkipalkka lopuksi. Olinpas muuten tosi hölmö, kun minua jännitti niin paljon. Olihan se aika sähläämistä koko puolitoistatuntinen kun minua jännitti ja koiralle oli liikaa häiriötä, mutta kai se siitä pikkuhiljaa. Toista koirakkoa avustaessa oppi myös hyvin, kun pystyi keskittymään itse tehtävään sähläävän koiran sijasta. Lopuksi saatiin kotiläksyksi vahvistaa suoraa perusasentoa peilin kautta asennon suoruus tarkastaen, opetella palkkaamaan oikeaan kohtaan ja tehdä perusasentoja pesuvadin ympärillä niin, että otetaan pientä asekelta jommalle kummalle sivulle ja koira säilyttää paikkansa. 

Treenin lopuksi tulin vielä Oivan kanssa käymään kentällä kahdestaan. Ajattelin, että ensi kerralla kentällä oleminen voisi olla aavistuksen helpompaa, jos Oiva saisi tutustua rauhassa kenttään. Annoin Oivan nuuskutella kentän ympäriinsä ja käydä tsekkaamassa joka nurkan. Lopuksi vielä leikittiin kahdella narulelulla. Jo tuolla Facebookin puolella hehkutin, kuinka sitä voikaan pieni koiranomistaja tulla onnelliseksi niin kivasti leikkivästä koirasta. Toinen oli aivan täynä intoa ja taistelumeininkiä. Jopa siinä määrin, että menin siinä leikin tiimellyksessä niin jalat solmuun, että kaaduin sinne kaiken hiekan sekaan. Oiva ei ollut minun kaatumisesta moksiskaan, ei edes irroittanut narusta vaan jatkoi repimistä minun ollessa maassa. Aiemmin taisi olla jonkun kanssa puhetta, että sairasloman aikana leikki saattaa kärsiä, kun ei voi leikittää koiraansa samalla tavalla kuin normaalisti ja joutuu kieltämään kaiken kivan ja riehakkaan. Ainakin näiden parin leikkikerran perusteella voisin sanoa, että meillä kävi toisin päin. Aiemmin Oiva ei ollut kovin kiinnostunut repimisleikeistä, vaikka harjoiteltiinkin leikkimistä kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Onko se ehkä tässä pitkän sairasloman aikana jotenkin kypsynyt ja sen taistelutahto ehkä kehittynyt tai kasvanut? Ehkä tuon parin kerran jälkeen ei kannata tehdä mitään syväluotaavaa analyysiä, mutta tältä minusta nyt tuntuu. Aika näyttää. Kotimatkalla olin suorastaan ihan liikuttunut kuinka hienosti Oiva leikki. Teki mieli soittaa jollekkin treenikaverille ja hehkuttaa miten hieno Oiva oli. Varsinainen treeni ei mennyt ehkä ihan putkeen ja meillä on sata asiaa opeteltavana, mutta oli niin siistiä miten toinen oli ihan messissä häiriöstä huolimatta. 

Jotenkin sitä on nyt pitkästä aikaa onnellinen fiilis, kyllä tässä on oltu ihan tarpeeksi masentuneita jo monta viikkoa. Ainakin minä. Huomenna on sairasloman jälkeinen kontrolli. Saa nähdä kuinka tehokkaasti eläinlääkäri palauttaa maan pinnalle, toivon vain ja ainoastaan hyviä uutisia. Kai sitä pitää koittaa nukkumista. Onneksi lääkäri on jo kahdeksalta aamulla niin ei tarvitse kauaa jännittää. Eipä taaskaan muuten ollut mitään kuvia, pari instagramissa ollutta kuvaa siis tekstin seassa! Meitä voi muuten seurata siellä nimellä oivallista_elamaa ;)

Käytiin Annin ja Milan kanssa Kupittaalla kävelyllä.
Ei saatu koiria samaan kuvaan joten otettiin vaan tälläisiä
kivoja poseerauksia..