Tänään meillä on hyviä uutisia

Eilisen aamupäivän jälkeen olen lähinnä hyppinyt riemusta. Ehkä enimmäkseen pääni sisällä, en ihan kirjaimellisesti kuitenkaan. Blogin otsikko on lainattu suoraan Jennin blogista, kiitos siitä. Eilen oli tosiaan Oivan sairasloman jälkeinen kontrolli Vettorissa.

Elämäni miehet venailee lääkäriin pääsyä <3
Iphone kuva.

Ensin mentiin ulos ja juoksutin Oivaa. Ei ontumista lääkärin (Mikael Granholm) mielestä. Eikä siis minustakaan ole ontunut ollenkaan. Seuraavaksi mentiin sisälle ja eläinlääkäri tunnusteli Oivan läpi. Ei arkuutta, kipua tai kuumotuksia. Päädyttiin kuitenkin vielä kuvaamaan Oiva, koska haluttiin nähdä onko vasen olkapää muuttunut paremmaksi. Kuulemma Oivan olkapään tilanne on kiinnostanut ihan ulkomailla saakka, kun kuvia on sinne lähetetty konsultointia varten. Heh, kiva omistaa noin lääketieteellisesti kiinnostava tapaus.. Kuvien ottamisen jälkeen päästiin näkemään kuvat itse. Tähystetty kyynärpää parantunut hyvin ja vasemmassa olassakin paranemisen merkkejä. Kaikki siis hyvin! Tässä vielä lausuntoa eiliseltä:

"Klinikalla liikkuu ontumatta. Tunnustellen kyynär/olkanivelissä ei tunnusteluarkuutta, kipupisteitä tai turvotuksia. Otetuissa röntgenkuvissa kyynärnivelten tilanne hyvä, olkapäissä todetaan vasemman olkaluun trochanterissa m. supraspinatuslihaksen kiinnittymiskohdassa muutos. Aikaisempiin kuviin verrattuna luussa runsaasti skleroosia ja kuoppa tasaantunut - merkkejä vaurikohdan paranemisprosessista. Tilanne kaikenkaikkiaan hyvä, siirrytään 2 viikon sisällä vapaaseen liikkumiseen."

Korvat aina luimussa!

Aivan onnesta sekaisinhan tässä olen eilisestä saakka ollut! Niin paljon jännitetty ja murehdittu tuon kanssa ja nyt saatiin vihdoin "terveen paperit". Tuo nyt lainausmerkeissä, koska totuushan on, että jossain vaiheessa tähystettyyn kyynärään alkaa kehittyä nivelrikkoa, mutta ainakin toistaiseksi Oiva on kunnossa. Saatiin lupa alkaa elää normaalia elämää ja vapaaksikin tuo pitäisi parin viikon sisällä päästää (uskaltaako sitä..) Oivalle annettiin myös ensimmäinen Cartrophen pistos. Seuraavan pistän viikon päästä itse. Kyselin myös harrastuksista ja niiden kuluttavuudesta, esim. juuri noista itseä mietityttäneistä pk-puolen isoista hypyistä. Sen verran olen kuitenkin tavoitteellinen, etten pystyisi ehkä ihan täysillä käyttämään aikaani lajiin, josta tietäisin jo valmiiksi ettemme voisi ikinä kisata. Mikään ei ikinä ole tietystikään varmaa, mutta.. Eläinlääkäri oli sitä mieltä, että kyllä voi elää ja harrastaa ihan normaalisti. Toki lihaskunto ja hoikkana pysyminen edesauttavat terveenä pysymistä ja eihän noita esteitäkään tarvitse turhaan hypyttää, eikä vielä pitkään aikaan. Nyt keskitytään talvi kunnon kasvattamiseen ja haetaan lisää lihasmassaa. Sitten Oiva onkin keväällä ihan täydessä kunnossa <3

Kyllähän nämä uutiset ovat ihan valtaisa helpotus. Olen jo tuossa parille ystävälle valitellut, että tämä vuosi on ollut kyllä pahin pitkään aikaan. Oman jalan pahat murtumat heti tammikuun alussa, kesällä perheessä sattunut sairastapaus, Floran kipuilut, heti perään Oivan alkaneet ontumiset. Tuntuu, että koko vuosi on mennyt jotenkin sumussa ja toipuessa vastoinkäymisestä toisensa perään eikä mitään hyvää ole ehtinyt tapahtua. Onhan niitä onnenhetkiäkin ollut, mutta murheet ja suru ovat vieneet suurimman osan ajasta ja ajatuksista vuonna 2014. Oliskohan nyt ainakin hetkeksi kaikki hyvin ja vastoinkäymiset mennyttä aikaa? Toivon todella, että nyt on meidän vuoromme ja aikamme päästä nauttimaan elämästä ilman sen suurempia murheita. Nyt ainakin kaikki tuntuu hyvältä. 

Tämä nokkaeläin tässä on elämäni koira,
vaikka hänestä ei paljon viime aikoina ole kirjoiteltukaan.
Eläkeläisen elämä on vaan niin tasaista <3

Oivallista alkuhöpinää (pentu tuli kotiin!)

Mietin mistä aloittaisin ensimmäisen blogitekstin kirjoittamisen. Pitihän blogi aloittaa jo ennen Oivan kotiutumista, eikä vasta tässä vaiheessa kun tämä suloinen hörökorva on jo sulostuttanut ja vauhdittanut elämäämme reilun kuukauden verran! 

Minulla oli vaikeuksia aloittaa blogin pitäminen, tai ehkä eniten vaikeuksia päättää blogille nimi. Mietin ja pohdin ja lopulta sain päätöksen blogin nimestä tehtyä. Nimestä tuli mielestäni aika yksinkertainen, mutta kiva: Oivallista elämää. Se sisältää pennun nimen, mutta on tarpeeksi laaja kattaakseen alleen muitakin juttuja kuin pelkästään koiriin liittyviä tekstejä. Tämä siksi, jos minulle tulee tarve kirjoittaa joskus muustakin kuin koirista. Paino sanalla JOS!

Ehkä aloitan kertomalla hieman taustaa koirajutuista. Sain ensimmäisen ikioman koirani Floran reilu seitsemän vuotta sitten sen ollessa kaksivuotias. Flora tuli minulle tutulta ja sen kanssa oli tarkoitus aloittaa koiraharrastelu. Floran kanssa olen vuosien varrella päässyt tutustumaan koirankoulutuksen saloihin ja eri harrastuslajeihin, sekä saanut paljon uusia ystäviä ja tuttuja koiramaisista ympyröistä. Pääasiassa olemme Floran kanssa harrastaneet tokoa ja vepeä, mutta on sitä parissa mejä-kokeessakin pyörähdetty. Flora on ollut (ja on edelleen) kaikista paras ja opettavaisin matkakumppani sekä ystävä matkallani yhä syvemmälle koiraharrastuksen ihmeelliseen maailmaan! Muita koiraihmiseksi kasvamiseen vaikuttaneita koiria ovat olleet jo edesmenneet sekarotuinen Ella (äitini koira lapsuudenkodissa) ja avustajakoiran alku labradorinnoutaja Sulo.

Toisen koiran hankkimisesta olen haaveillut jo vuosia. Tämänkin päätöksen tekeminen vain otti oman aikansa, mikä on oikeastaan ollut ihan hyvä. Rotuvaihtoehtojakin oli jossain vaiheessa useampia, miten olisi vaikka australiankelpie tai parsonrusselinterrieri? Lopulta taisin kuitenkin tulla järkiini ja valita sen rodun josta tiesin parhaiten, eli labradorinnoutajan. Tutkailin kauan eri kasvattajien nettisivuja ja yhdistelmiä, mutta en saanut lyötyä oikein mitään lukkoon. Ajatus pennun ottamisesta oli kuitenkin mielessä koko ajan, välillä vähemmän ja toisinaan enemmän.

Lopullinen päätös uuden perheenjäsenen ottamisesta syntyi sattumalta vepetoimikunnan lounaalla, kun satuin istumaan Remeksen Ninan (Kennel Vesipedon) vieressä. Hänen kasvatilleen Seralle oli tulossa pentuja ja oma pentukuume oli jo kova. Siinä sitten juteltiin yhdistelmistä ja pennuista lounaan lomassa ja niin se päätös vain vahvistui. Kasvattajan valinnat jalostustyössä kuulostivat hyviltä ja yhdistelmästä syntyisi varmasti työintoisia seka/käyttölinjaisia pentuja. Tarvitaanko siihen muuta? Samana iltana keskustelin asiasta vielä avomieheni Mikaelin kanssa ja asia oli sillä selvä. Meille tulee pentu! Taisin kuitenkin odottaa pari päivää ennen kuin soitin kasvattajalle takaisin ja varmistin asian, etten kuulostaisi ihan liian yli-innokkaalta ja harkitsemattomalta ;) Tämän jälkeen alkoikin kova jännittäminen. Syntyisikö sieltä nyt kuinka monta pentua ja onko siellä sitten narttuja? (alun perin meille piti siis tulla tyttölabbis).

Pennut syntyivät 13.12.2013. Kaikki meni synnytyksessä hyvin ja pentuja syntyi viisi. Seuraavana päivänä kasvattaja soitti ja kertoi, että kaikki pennut ovat poikia, ja kyseli olisimmeko kuitenkin kiinnostuneita ottamaan pentua. No tottakai olimme! Ei tuossa vaiheessa olisi enää voinut kieltäytyä ja meillä ei ollut mitään estettä uroskoiran ottamiselle. Sitten vain odotettiin, että pitkät 8 viikkoa kuluivat.. Kävimme kerran katsomassa viisiviikkoisia pentuja, niiden emoa Seraa ja isää Patua, se helpotti sentään hieman pitkää odotusta.

Pentu saapui meille helmikuun kahdeksas päivä. Tai eihän se ihan itsestään saapunut, vaan kävimme sen hakemassa Alavuudelta saakka. Matka sujui hyvin ja poika nukkuikin melkein koko matkan. Kotona pentu tutustui paikkoihin ja Floraan sekä Rolle kissaan uteliaasti ja rohkeasti. Siitä se sitten alkoi, meidän pentuelämä. Ensimmäisen viikon itsellä oli epätodellinen olo. Istuskelin ja katselin enimmäkseen nukkuvaa pentua. Nyt se kauan odotettu haave on tuossa, mitä minun kuuluu tehdä? 

Blogin nimen lisäksi pennun nimen valinta tuotti vaikeuksia. Oiva nimi varmistui lopulta ajomatkalla kotiin. Oiva tarkoittaa suomisanakirjan mukaan mm. kelpoa, kivaa, täydellistä, ensiluokkaista, erinomaista, moitteetonta ja verratonta. Nimestä tuli siis paljon positiivisia mielleyhtymiä ja lisäksi se oli lyhyt ja ytimekäs. Mikäs sen parempi nimi hartaasti toivotulle uudelle perheenjäsenelle? Nyt Oiva on vauhdittanut elämäämme jo reilun kuukauden ajan. Elämä pennun kanssa on ollut antoisaa ja ollaan ehditty touhuta kaikenlaista, mutta niistä lisää myöhemmin. 

Mahtoi tulla epäselvä ensimmäinen blogiteksti. Koin kuitenkin tarvetta avata pohjaa omasta koirataustasta blogiin, jos tätä nyt joku joskus sattuu lukemaan! Luulen, että blogi lähtee tästä pikkuhiljaa kehittymään, kunhan ensin itse pääsen tutustumaan näihin kaikkiin bloggaamisen saloihin. Nyt kuitenkin aloitetaan tästä. Tervetuloa mukaan matkalle seuraamaan mammakoira Floran reippaita eläkevuosia ja pikkuisen Oiva pennun kasvua!

Kuvissa Oiva 8-viikkoisena

Alla pennun kotiutumisesta ylirasittunut Flora ;)